Suomessa koetaan paljon syrjintää, mutta apua siihen haetaan harvoin. Parin vuoden takaisen Eurobarometrin mukaan noin 15 prosenttia suomalaisista koki tulleensa syrjityksi viimeisen vuoden aikana. Ilmoituksia viranomaisille tulee silti vain tuhatkunta vuodessa.
Syrjintätuomioitakin annetaan vain kymmeniä. Pääosa niistä liittyy työpaikkasyrjintään, jota kokevat eniten maahanmuuttajat ja raskaana olevat naiset.
– Lukujen ero on raju, myöntää ylitarkastaja Panu Artemjeff sisäministeriön oikeusyksiköstä.
– On keskusteltu paljon siitä, eivätkö ihmiset uskalla olla yhteydessä viranomaisiin.
Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet’n mukaan ihmisillä ei ole tarpeeksi tietoa siitä, kenen puoleen kääntyä. Suurin osa esimerkiksi venäjänkielisistä ja somalialaisista maahanmuuttajista ei ole edes kuullut yhdenvertaisuutta valvovista tahoista.
– On huono lähtökohta, jos ei tiedetä, kenen puoleen kääntyä, Biaudet sanoo.
Luottamus viranomaisiin puuttuu
Etniseen syrjintään puuttuvan vähemmistövaltuutetun toimistoon tuli vuoden 2009 aikana vireille 450 syrjintään liittyvää tapausta.
– Nuoret eivät ota yhteyttä, puhumattakaan lapsista. Somalit kokevat suhteellisen paljon syrjintää, mutta sekään ei näy yhteydenotoissa.
Biaudet arvelee, että muslimivastainen ilmapiiri saattaa vähentää luottamusta viranomaisiin.
– Syrjintä vammauttaa ihmisen mahdollisuutta toimia. Jos siihen ei puututa, luottamus yhteiskuntaan heikkenee varmasti.
Omia oikeuksia ei tunneta
Vammaisia edustavan Kynnys ry:n lakimies Juha-Pekka Konttinen kertoo, etteivät syrjityt aina itsekään tiedosta kokemaansa.
Monesti syntymästään asti vammaiset eivät tiedä omista yhdenvertaisista oikeuksistaan.
Konttisen mukaan julkisuudessa olleet ravintolasyrjintäjutut eivät anna oikeaa kuvaa todellisuudesta. Pahimmat ongelmat löytyvät työelämästä.
– Poliisin on helpompi puuttua, jos näkövammainen ei pääse opaskoiran kanssa ravintolaan. Kun työhaastattelussa sanotaan, että ei ole vammaisuuden vuoksi sopiva työhön, epäasiallisen kohtelun näyttäminen toteen on ongelmallista.
Myös jutun vieminen käräjille on kallista. Konttisen mukaan monet vammaiset ovat usein vähävaraisia.
– Asian viemiseen oikeuteen ei ole usein mahdollisuuksia. Täytyy myös muistaa, että kaikki mistä tulee paha mieli, ei ole oikeudellisesti syrjintää. Rohkaisemme silti viemään asioita eteenpäin.
Sana sanaa vastaan
Oikeudellinen prosessi on suurelle osalle syrjintää kokeneista pettymys, sanoo ylitarkastaja Panu Artemjeff.
– Kysymys on usein näytöstä, jossa on sana sanaa vastaan. Mutta yhteiskunnallisesti on merkittävää, että ihmiset tietävät viranomaisten velvollisuuden puuttua asiaan.
Konttisen mukaan viranomaisneuvonta on kehnolla tolalla. Vähemmistövaltuutettu ei tällä hetkellä neuvo vammaisuuteen liittyvissä asioissa, joten se on järjestöpuolen harteilla. Kynnys ry:hyn yhteydenottoja tulee niin paljon, että muillekin neuvontatahoille olisi tilausta.
– Odotamme kovasti yhdenvertaisuuslain uudistusta, jotta kaikki syrjintäperusteet saataisiin yhdenvertaiseen asemaan.
Yhdenvertaisuuslain uudistus antaa kuitenkin odottaa itseään. Oikeusministeriön erikoisasiantuntija Timo Makkosen mukaan uudistus on edelleen ministeriön valmistelussa.