Poliisin tietoon tulleiden viharikosten määrä on kasvussa, vaikka laissa ei erikseen olekaan määritelty viharikoksia. Poliisi on nyt tilastoinut rasistista rikollisuutta systemaattisesti kymmenisen vuotta, ja viime vuonna saavutettiin kyseenalainen ennätys. Viime vuosien kehityksestä huolimatta on syytä kuitenkin korostaa, että Suomi on edelleenkin turvallinen maa myös vähemmistöryhmille.
Vaikka viharikoksen määrittelyssä on tulkinnan varaa, niin poliisi on pystynyt löytämään ne tilastoihinsa. Määrän kasvu kertoo yhteiskunnan asenneilmaston kylmenemisestä. Jo jonkin aikaa on ollut aistittavissa, että Suomessakin ilmapiiri on koventunut varsinkin ulkomaalaistaustaisia ihmisiä kohtaan. Ennen muuta se näkyy joillakin internetin sivustoilla, joilla levitetään vihapuheita ja muodostetaan suoranaisia viharyhmiä.
Määritelmällisesti viharikoksilla tarkoitetaan tekoja, joiden motiivina ovat ennakkoluulot tai vihamielisyys uhrin edustamaa ryhmää kohtaan. Viime vuonna ilmoitetuista viharikoksista 85 prosentissa oli rasistisia piirteitä.
Syrjimättömyys on jokaisen kansalaisen perusoikeus.
Hyvin todennäköistä on, että viranomaisten tietoon viharikoksista tulee edelleenkin vain pieni osa. Moni nuolee haavansa itse. Toivottavasti vakavasta asiasta puhuminen kuitenkin alentaa ilmoittamiskynnystä, koska kyse on aina myös uhrin ihmisarvon loukkaamisesta.
Syrjimättömyys on jokaisen kansalaisen perusoikeus, joten viharikoksiin ja rasistiseen käyttäytymiseen on puututtava kovalla kädellä. Näitä asioita ei yksinkertaisesti saa katsoa läpi sormien vaan lähtökohtana pitää olla nollatoleranssi eli mitään ei sallita.
Huolestuttavaa on, että poliisin tietoon tulleissa viharikoksissa ei useinkaan ole kyse vain yksittäisestä, satunnaisesta tapahtumasta, vaan vainoa ja syrjintää on saattanut jatkua jopa vuosia. Jotkut syrjinnän uhan ja vainon kohteeksi jo joutuneet ovat kokeneet, että viranomaiset eivät aina ota heitä vakavasti. Tällainen yliolkainen käyttäytyminen pitää karsia pois. Sellainen ei yksinkertaisesti sovi länsimaiseen oikeusvaltioon.
Jo avoin keskustelu ja valistustoiminta auttavat poistamaan ennakkoluuloja, mutta tarvittaneen myös muutoksia lainsäädäntöön. Rikoksista pitää voida antaa kovempia rangaistuksia silloin, kun teon motiivina on uhrin syntyperä, seksuaalinen tai sukupuolinen suuntautuminen, uskonto tai vammaisuus.
Jos asioihin ei puututa ajoissa, niin se voi johtaa myös kiusattujen ja syrjittyjen asenteiden kiristymiseen ja mahdollisiin vastareaktioihin.
uutiskirje 
