Kristiinankaupunki on vähän yli 6 000 asukkaan kaupunki Pohjanmaalla. Parhaiten se lienee tunnettu puutaloidyllistään, kaduilla vapaana kulkevista kissoista ja juorupeileistä. Mitään pahaa on vaikea kuvitella 1600-luvulla perustettuun kesällä parhaat puolensa näyttävään kaupunkiin, mutta sieltä kotoisin oleva Kaisu Tuokko raaputtaa synkkiä salaisuuksia esiin esikoisdekkarissaan Kosto.
Tapahtumat käynnistää 17-vuotiaan Jonaksen ruumiin löytyminen merestä nuorison suosiman Kanuunakallioiden edustalta. Tutkinta saattaa yhteen toimittaja Eevi Mannerin, joka on palannut Helsingistä paikallislehti Suupohjan Kaikuun ja rikostutkija Mats Bergholmin, joka asuu Vaasassa, mutta mökkeilee Kristiinankaupungissa. Mats oli Eevin ensirakkaus, mutta sitten maailma vei heidät tahoilleen.
Alkuluvut näyttävät johtavan Koston romantiikkaa pursuavaksi kevytdekkariksi pikkukaupungin miljööllä ja erityisyyksillä kuorrutettuna. Lukiessa tulevat mieleen TV1:n lauantain keski-iltojen harmittomat rikossarjat, jotka päättyvät loppukevennykseen.
Se on kuitenkin harhaa. Tuokko taustoittaa päähenkilöitään hyvin. Lapsettomuudesta kärsivän Eevin ja huonossa avioliitossa elävän Matsin kivuliaaksi osoittautuva suhde saa todennäköisesti lisää syvyyttä jatko-osissa, mutta Kosto osoittautuu pian varsin jykeväksi nykydekkariksi, jossa olennaisinta ovat yhteiskunnalliset teemat.
Pikkukaupunkitaustastaan huolimatta Kosto on yleispätevä kuvaus nuorisosta, erilaisuudesta, koulukiusaamisesta, sosiaalisen median tuottamista ongelmista ja seksuaalirikoksista. Viimeisin teema nostaa esiin feministisiä painotuksia. Tuokko kertoo muutamista naisten kokemaan väkivaltaan liittyvistä tilastoista, mutta ei mitenkään päälle liimatun tuntuisesti. Eevin journalistinen työ on luonteva paikka kertoa kylmiä faktoja.
Onko Jonas kuollut tapaturmaisesti, tehnyt itsemurhan vai murhattu? Tutkimukset etenevät kahdella raiteella poliisien ja toimittajan voimin perinteisesti, mutta varmaotteisesti. Kaisu Tuokko osaa etenkin pohjoismaisten dekkarien suurkuluttajana tyylilajin itsekin ilman aloittelijan kömmähdyksiä.
Kostossa Kristiinankaupungin toukokuisen idyllin takaa löytyy pahoinvointia ja vuosikymmenten takaisia salaisuuksia, jotka purkaantuvat kohtalokkaalla tavalla. Kuvaamiinsa lukiolaisnuoriin Kaisu Tuokolla on hyvä empaattinen ote. Nuoruuden herkkyys ja kovuus tulevat kuvatuiksi koskettavalla tavalla.
Koulukiusaamisen ohi katsomiseen Tuokon asenne on tiukka. Luontevasti hän liittää tapahtumiin myös Ruotsin jengirikollisuuden.
Kaisu Tuokko ei tuo hirveästi uutta Suomen koko ajan paranevaan ja monipuolistuvaan dekkarikenttään. Pikkupaikkakunnat, inhimilliset poliisit ja amatöörietsivät kuuluvat monen muunkin kirjoittajan repertuaariin. Tuokko antaa tähän oman panoksensa hyvin ja täydentää ilahduttavan laadukkaiden naisdekkaristien kaartia.
Kaiken lisäksi loppuratkaisu on hyvin rakennettu ja yllättävä.
Kaisu Tuokko: Kosto. 298 sivua, Otava.
uutiskirje 