Wikileaksin Suomea koskevissa paljastuksissa päähuomio on kiinnittynyt entisen pääministerin Paavo Lipposen (sd.) toimiin. Wikileaks-aineiston mukaan hän eduskunnan puhemiehenä toimiessaan kertoili amerikkalaisdiplomaatille luottamuksellisia tietoja presidentti Tarja Halosen Venäjän silloisen presidentin Vladimir Putinin kanssa käymistä keskusteluista. Sellainen tuskin kuuluu puhemiehen toimenkuvaan.
Halosen lausunnoista saattoi päätellä, ettei asia ollut hänelle mieleen. ”Kuten te näistä raporteista näette, minä en ole käynyt Yhdysvaltojen lähetystössä, vaan siellä ovat käyneet aivan eri ihmiset”, hän sanaili toimittajille (Helsingin Sanomat 12.2.). Lisäksi presidentin kanslian tiedotteessa ilmoitettiin, että presidentti ei tällaisissa asioissa käytä lähettiä. Lipponen toimi siis omin päin.
Ei ole ihme, jos presidentti on kokenut kiusallisena hänen ja Putinin keskustelujen päätymisen yhdysvaltalaisten tietoon. Hieman vastaavassa tilanteessa Zavidovo-vuodon yhteydessä presidentti Urho Kekkonen harkitsi jopa eroa, koska koki menettäneensä venäläisten silmissä luottamuksen siihen, että keskustelut pysyvät kahdenvälisinä.
Kokoomuksen eduskuntavaali-ohjelmassa Natoa ei edes mainita.
Näkökulmaa on kuitenkin syytä laajentaa Lipposesta isompiin kuvioihin. Tapaus tuntuu kertovan jotakin olennaista virallisen Suomen nykyisestä ulkopoliittisesta suuntautumisesta.
Lipposen lisäksi Yhdysvaltojen Suomen-lähetystö mainitsee Wikileaks-aineistossa lähteinään Halosen silloisen neuvonantajan Jarmo Viinasen ja ulkoministeriön Venäjä-yksikön päällikön Olli Perheentuvan. Herääkin kysymys, onko Yhdysvaltojen suurlähetystölle lavertelu peräti maan tapa.
Pelkästään Lipposesta ei ollut kyse myöskään silloin, kun hän pääministerinä joulukuussa 2002 keskusteli Washingtonissa Yhdysvaltojen silloisen presidentin George W. Bushin ja varapresidentin Dick Cheneyn kanssa. Hän muun muassa viritteli asekauppoja Irakin sotaan valmistautuvan Yhdysvaltojen kanssa sekä kiitti Yhdysvaltojen ”johtajuutta” niin terrorismin vastaisessa taistelussa kuin Irak-kysymyksessäkin.
Näistä keskusteluista sai tunnetusti alkunsa niin sanottu Irakgate-skandaali, joka johti salaisilla tiedolla vaaleihin ratsastaneen pääministerin Anneli Jäätteenmäen (kesk.) eroon.
Asiaa perinpohjaisesti selvittäneen toimittaja Pekka Ervastin Irakgate-kirjasta (Gummerus 2004) selviää, ettei Lipponen puhunut Washingtonissa omiaan, vaan toisti hallituksensa linjauksia. Niistä olivat ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa päättämässä sellaisetkin ministerit kuin rauhanmerkkiä rinnassaan kantava Erkki Tuomioja (sd.) sekä Suvi-Anne Siimes (silloin vielä vas.).
Linja- tai ainakin painotuseroja toki on ollut, ja Lipposen vaikutus virallisiin linjauksiin on epäilemättä ollut vahva. Eurooppa-henkisyydestään huolimatta hän oli Ervastin tietojen mukaan tarkkana siitä, ettei Suomi lähtisi samaan kelkkaan Irakin sotaa vastustaneiden Saksan ja Ranskan kanssa.
Erityisen ajankohtaisia Wikileaks-aineistossa ovat lähetystöraportit, joiden mukaan ulkoministeri Alexander Stubbin (kok) erityisavustaja Jori Arvonen olisi kaksi vuotta sitten lupaillut Yhdysvaltain lähetystön edustajalle, että jos kokoomus johtaa seuraavaa hallitusta, Suomi liittyy Natoon.
Ero kokoomuksen julkisiin lausuntoihin on suuri. Niiden mukaanhan Nato-jäsenyys ei ole nyt ajankohtainen, vaikka siihen myönteisesti suhtaudutaankin. Kokoomuksen eduskuntavaaliohjelmassa Natoa ei edes mainita.
Tutkija Timo Vihavainen kirjoitti aikoinaan kirjan Kansakunta rähmällään (Otava 1991), joka käsitteli rähmälläänoloa itään, niin sanotun suomettumisen ajan reaalipolitiikan lieveilmiöitä. Wikileaks-paljastukset herättävät helposti ajatuksen, että kansakunta on jälleen rähmällään, mutta toiseen suuntaan.
Miten kylmän sodan aikana olikin, ainakaan nyt rähmällään ei ole kansakunta, vaan suppea, vaikkakin vaikutusvaltainen poliitikkojen ja virkamiesten joukko sekä puolueista etunenässä kokoomus. Kuilu liittoutumattomuutta edelleen painottavaan kansalaismielipiteeseen on syvä. Olisiko tässä vasemmistolla ja muilla kansalaismielipidettä edustavilla iskun paikka? Kokoomusta ei saisi päästää vaaleihin sammutetuin Nato- ja USA-lyhdyin, jos ne kuitenkin kulissien takana palavat.
lehti 