Joissakin tietolähteissä puhutaan Alankomaista ”ensimmäisenä kapitalismin dynamona” 1500- ja 1600-luvuilla. Tämä kapitalismin dynamo synnytti 1630-luvulla ilmeisesti ensimmäisen kapitalismin ”modernin” kriisin, omaisuuskuplan, jota kutsuttiin ”tulppaanimaniaksi”.
Tästä keinottelukuumeen pienestä vaiheesta alkoivat mitä ilmeisimmin kehittyä suuret kuplat. Näitä kriisejä on jatkunut kohtuullisen säännöllisesti noista ajoista aina nykypäiviin.
Kriisit näkyvät selkeästi keinottelumanioiden, -paniikkien ja -romahdusten tavanomaisessa historiassa, mutta vasta vuonna 1825 paniikki tuntui ympäri maailman. Tämä paniikki alkoi Britanniassa klassisin kriisin tunnusmerkein: löysä raha, omaisuuskupla ja laaja petosvyyhti. Kuplan puhjettua lukuisat pankit ja muutkin silloiset rahoitusalan yritykset kaatuivat.
Yhtä globaali oli vuoden 1857 paniikki. Noususuhdanne alkoi Yhdysvalloista orjilla, rautateillä, rahoitusinstrumenteilla ja maalla keinottelun myötä. Mutta sitten kupla puhkesi New Yorkin pankkipaniikin myötä. Eri puolilla maailmaa kansantaloudet kutistuivat ja yksi pisimmistä nykyajan taloudellisen laajentumisen kausista päättyi.
Mutta vuoden 1873 kriisi ja romahdus oli ilmeisesti kuitenkin dramaattisin 1800-luvun paniikeista, romahduksista ja kriiseistä, joita kyllä siis riitti (1819, 1825, 1837, 1857, 1866, 1873 ja 1893 ). Britannian ja Manner-Euroopan kapitalistisijoittajat panostivat valtavasti keinotellakseen Yhdysvaltain ja Latinalaisen Amerikan rautateillä ja muilla projekteilla.
Kun kupla puhkesi, suuri osa maailmasta joutui brutaaliin taloudelliseen lamaan ja deflaatiokierteeseen.
Vuoden 1907 kriisi alkoi jälleen Yhdysvaloissa osakkeiden ja kiinteistöjen keinottelukuplan puhjettua. Kriisin myötä syntyi yllättäen Yhdysvaltain keskuspankki kuuden vuoden sisällä.
Mutta samoihin aikoihin Britannia päätti lopettaa kilpailemisen Yhdysvaltain kasvavaa laivastovoimaa vastaan, koska Yhdysvaltain laivasto ei ollut sen suora uhkaaja, ja solmi sopimuksen Japanin kanssa, mikä mahdollisti sotalaivojen siirtämisen kaukoidästä Eurooppaan.
Vähän myöhemmin Britannia lähestyi vanhaa vihollistaan Ranskaa. Vuonna 1907 Britannia lähestyi myös Venäjää, kun Venäjän uhka Intiaa kohtaan oli kadonnut hävittyyn Venäjän-Japanin sotaan.
Vuoden 1907 talouspaniikki loi mitä ilmeisimmin omalta osaltaan pohjaa yhteiskunnallisille levottomuuksille, joiden seurauksena olivat köyhemmän kansanosan olojen kurjistumiset erityisesti Euroopassa ja varsinkin Venäjällä. Vaikka ensimmäisen maailmansodan sanotaan syttyneen Sarajevon laukausten myötä vuonna 1914, ei silloisen kapitalismin keinottelu- ja kriisiherkkyys voinut olla sitä estämässäkään.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Eurooppa oli toisenlainen. Kuningas- ja keisarikuntia hävisi ja syntyi tasavaltoja, Suomikin.
Mutta kapitalismi vain jatkoi kriisiporskutteluaan: Yhdysvalloissa vuonna 1929 syntynyt rahoituskriisi johti katastrofaaliseen romahdukseen. Maan rahavarat supistuivat jyrkästi vuosina 1929–1933, mikä johti maksuvalmiusloukkuun ja luottolamaan, jonka seurauksena pankkiriisi johti maan tuolloisen historiansa pahimpaan lamaan. Työttömyys nousi 3,2 prosentista 24,9 prosenttiin. Myös monissa muissa maissa työttömyysluvut hurahtivat stratosfääriin.
1900–2000 oli yhtäaikaa kapitalismin historian sekä suurinta katastrofia että suurinta menestystä, sillä kammottavista seuraamuksistaan huolimatta toinen maailmansota näyttää mahdollistaneen maailman rahoitusjärjestelmän laajan muutoksen. Kapitalismiin syntyi myös äärimmäisen poikkeava rahoituksen vakauden kausi, pax moneta, joka riippui dollarista ja suuren sotilaallisen ja taloudellisen vallan saaneesta Yhdysvalloista.
Mutta siitä huolimatta olemme kokeneet toisen maailmansodan jälkeen edelleenkin kriisejä ja sotia sekä erityisesti vuoden 1971 jälkeen mitä erilaisimpia talouskriisejä, lamaa ja katastrofeja. Edelleenkin podemme Yhdysvalloista 2007 ja 2008 sienneen superkuplan, finanssikriisin ja romahdusten jälkeisiä järistyksiä. Kapitalismin tie on ollut ja tulee olemaan kuoppainen.
lehti 