Pienten keittotulien savu nousee bambu- ja pressumajojen rivistöistä, joiden edustalla lapset jonottavat ruokaa. Maailman suurin pakolaisalue ja sen yli miljoona asukasta heräävät jälleen uuteen päivään.
38-vuotiaalle Mon Baharille aamut ovat kaikkein vaikeimpia, sillä juuri silloin hänen miehensä ja esikoistyttärensä poissaolo tuntuu kipeimmin.
– Meitä oli seitsemän. Mieheni, minä, kolme tytärtä ja kaksi poikaa. Nyt meitä on enää viisi, Bahar sanoo hiljaa.
Rohingyaperhe pakeni Bangladeshiin vuonna 2017 Myanmarin armeijan hyökkäystä. He päätyivät Cox’s Bazarin pakolaisleirialueelle, jossa toimeentulo on epävarmaa ja tulevaisuus näköalaton. Kahdeksan leirivuoden jälkeen perheen isä Rahmot Ullah päätti lähteä hengenvaaralliselle merimatkalle Malesiaan. Perillä hän toivoi saavansa edes jonkinlaisen toimeentulon ja voivansa lähettää rahaa kotiin.
Perheen 15-vuotias tytär Shamsun Nahar vaati päästä mukaan. Esikoistytär oli vasta lapsi, kun perhe päätyi Cox’s Bazariin. Tyttären kasvaessa äidin huoli kasvoi. Naisiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta on pakolaisleirillä yleistä ja perhe murehti myös tyttären naittamisesta ja myötäjäisistä aiheutuvia kustannuksia.
– Tyttäreni sanoi, että Malesiassa hän voisi mennä naimisiin ilman myötäjäisiä. Itkimme ja yritimme estää häntä, mutta hän ei kuunnellut, Bahar muistelee.
Perhe sopi maksavansa salakuljettajille 350 000 takaa (noin 2 400 euroa) henkilöltä Malesiaan pääsyn jälkeen. Ihmisoikeusaktivistien mukaan tällaiset ”maksa vasta perillä” -järjestelyt ovat yleisiä ja altistavat kaikkein köyhimmätkin perheet salakuljettajien lupauksille.
Isä ja tytär lähtivät leiriltä lokakuussa 2025. Yksitoista päivää myöhemmin Bahar sai mieheltään itkuisen puhelun. Vene oli hajonnut, ja he olivat ajelehtineet merellä viisi päivää, kunnes Malesian viranomaiset ottivat heidät talteen.
– Mieheni oli elossa, mutta hän oli joutunut eroon tyttärestäni. Hän ei tiennyt, missä tyttö oli, Bahar sanoo.
Tuhansia hukkuneita ja kadonneita
Rohingyat ovat Myanmarin vainottu muslimivähemmistö, jolta on evätty kansalaisuus ja perusoikeudet. Maasta on lähtenyt yli 1,5 miljoonaa pakolaista, valtaosa Bangladeshiin, jossa pakolaisilla ei ole oikeutta työntekoon. Rahoituksen väheneminen on pahentanut tilannetta ja jokapäiväinen selviytyminen pakolaisleireillä on käynyt entistä vaikeammaksi. Leirin ulkopuolelta työpaikan löytävät pakolaiset joutuvat usein hyväksikäytetyiksi ja heidät voidaan pidättää.
Ihmissalakuljettajat käyttävät rohyingojen epätoivoa hyväkseen.
– Salakuljettajia on kaikkialla, niin leirien sisällä kuin ulkopuolellakin, leireillä työskentelevä humanitaarisen avun työntekijä ja ihmisoikeusaktivisti Aung Myaing sanoo.
Salakuljetusverkostoihin kuuluu paikallisia välikäsiä, kuljettajia ja järjestelijöitä, jotka yhdistävät perheitä suurempiin salakuljetusreitteihin. Pakolaisten päämäärinä ovat Malesia ja Indonesia, mutta myös Myanmar. Osa pakolaisista kulkee ensin rannikkoa pitkin ja yrittää sitten maitse Thaimaahan.
Bangladeshin, Myanmarin ja Malesian merivoimat ovat pysäyttäneet useita veneitä ja pidättäneet salakuljettajia. Verkostot luodaan kuitenkin nopeasti uudelleen.
– Muutaman ihmisen pidättäminen ei pysäytä järjestelmää, koska juurisyyt lähtemiseen ovat yhä olemassa, Aung Myaing sanoo.
Vaaralliselle merimatkalle lähtevät ovat pääosin rohingyoja. Heitä arvioidaan olleen vuosien 2022–2025 välillä noin 23 400, joista lähes kymmenen prosenttia ilmoitettiin merellä kuolleiksi tai kadonneiksi.
Salakuljettajat tarttuvat nuorten ahdinkoon
Cox’s Bazarissa asuva 18-vuotias Mohammed Suhail tietää merimatkan vaarat, mutta ajatus paremmasta elämästä houkuttaa silti.
Suhail pakeni kylästään kymmenvuotiaana Myanmarin sotilasoperaatioiden aikana vuonna 2017. Kahdeksan vuotta myöhemmin hän sanoo olevansa jumissa ja elävänsä puolinaista elämää.
– En ole voinut kouluttautua eikä minulla ei ole työtä. En voi liikkua vapaasti tai palata Myanmariin. En pysty suunnittelemaan tai edes kuvittelemaan tulevaisuuttani. Välillä tuntuu kuin eläisin helvetissä, Suhail sanoo.
Leireillä on epävirallisia kouluja, mutta monet niistä ovat sulkeneet ovensa rahoituspulan takia. Myös ruoka-annoksia, terveyspalveluja ja muita tukia on leikattu.
Moni Suhailin ystävistä on yrittänyt merimatkaa Malesiaan. Osa pääsi perille, osa otettiin säilöön Malesiassa tai Myanmarissa ja kaksi on yhä kateissa. Silti Suhailkin haluaa lähteä.
– Täällä ei ole mitään mahdollisuuksia. Jos lähden Malesiaan, voin ansaita, opiskella ja lähettää rahaa perheelleni.
Pakolaisista ei oteta vastuuta
Kaakkois-Aasian maiden järjestön Aseanin neuvonantaja Lilianne Fan pitää tilannetta poliittisena epäonnistumisena.
– Jo vuosikymmenen ajan rohingyaperheet ovat riskeeranneet henkensä merellä, koska he eivät näe muuta reittiä turvaan ja ihmisarvoiseen elämään, Fan sanoo.
Kaakkois-Aasiassa ei ole sitovaa järjestelmää pakolaisten suojeluun. Viranomaisten ratkaisut vaihtelevat, ja painopiste on torjunnassa, ei suojelussa. Kun maihinnoususta ei ole yhteisiä pelisääntöjä eikä vastuu jakaudu valtioiden kesken, ihmiset jäävät merelle ajelehtimaan.
Pelkkä pelastaminen ei riitä, Fan painottaa. Ihmishenkien turvaaminen on sidottava poliittisiin ratkaisuihin Myanmarissa: rohingyojen kansalaisuuden palauttamiseen, ihmisoikeusloukkauksista vastuuseen saattamiseen ja turvallisen, vapaaehtoisen paluun mahdollistamiseen. Lisäksi tarvitaan pitkäjänteisiä ohjelmia, jotta rohingyat voivat rakentaa elämäänsä uudelleen Myanmarissa ja muualla.
Illan hämärtyessä perheet valmistavat ruokaa ja lapset leikkivät kapeilla kujilla. Mon Bahar istuu hökkelinsä ulkopuolella. Hän toivoo, että leirin oloja ja turvallisuutta parannettaisiin, jotta perheet eivät joutuisi vaaralliselle matkalle. Hän toivoo loppua myös myötäjäisjärjestelmälle.
– Jos myötäjäisistä ja turvallisuudesta ei olisi huolta, tyttäreni olisi ehkä yhä täällä, hän sanoo.
uutiskirje 
