Pintaa syvemmältä
Turkin ylimmät valtionelimet, yleensä juristien täyttämät, tekevät jatkuvasti päätöksiä jotka hämmästyttävät muuta maailmaa. Äskettäin tuomioistuin pitkän käsittelyn jälkeen päätti, että kirjailija Orhan Pamukin oli maksettava korvauksia hänen vuonna 2005 Sveitsissä julkaistun haastattelun eräille turkkilaisille aiheuttamista sielullisista kärsimyksistä. Ei olisi saanut mainita, että kurdeja ja armenialaisia on tapettu suuressa mittakaavassa.
Nyt Turkin keskusvaalilautakunta (YSK) hylkäsi 12 kesäkuun parlamenttivaaleja varten asetettua ehdokasta, suurimmaksi osaksi kurdipuolue BDP:n jäseniä tai sen kanssa liittoutuneita. Päätös tuomittiin harvinaisen yksimielisesti.
Monet katsoivat päätöksen viestivän kurdeille, ettei kannata satsata parlamentaariseen toimintaan, on mielekkäämpää palata vuorille taistelemaan. Kurdialueella ja myös Istanbulissa päätös aiheutti väkivaltaisia mielenosoituksia ja tuhotöitä ja poliisi ampui yhden mielenosoittajan kuoliaaksi. Tuomareista koostuva YSK vakuutti, että päätös ei ollut poliittinen, vaan puhtaasti lakiin perustuva, mutta protestiaalto sai lautakunnan kuitenkin suurelta osin perumaan päätöksensä.
Monet katsoivat päätöksen viestivän kurdeille, ettei kannata satsata parlamentaariseen toimintaan.
Kieltojen peruste oli ollut kyseisten henkilöiden terrorismiin liittyvät tuomiot. Tämä käsite on Turkissa hyvin laaja ja tarkoittaa esimerkiksi liian läheisiä suhteita kurdijärjestö PKK:hon.
Tunnetuin näistä kahdestatoista on Leyla Zana, jonka kymmenen vuoden vankilatuomio perustui siihen, että hän parlamentin virkaanastujaisvalassaan vuonna 1991 lausui yhden virkkeen kurdin kielellä. Tämä toi hänelle vuonna 1994 vankilatuomion ja vuonna 1995 Euroopan parlamentin Saharov-palkinnon. Hänen asemansa kurdien poliittisena symbolihahmona vahvistui, mutta oli esteenä vuonna 2011 parlamenttiin pääsylle.
Vielä vanhemmat synnit olivat estämässä Ertugrul Kürkçün ehdokkuutta. Hän kuului vuoden 1968 opiskelijaradikaaleihin ja oli vuoden 1970 sotilaskaappauksen jälkeen mukana pienryhmässä, joka yritti siirtyä aseelliseen vastarintaan. Eräästä yhteenotosta hän säilyi ainoana kapinallisena hengissä ja hänet tuomittiin 1970-luvulla ”kommunismista”.
Hän on monta vuotta toiminut sananvapauskysymyksiin keskittyvän Bianet-uutistoimiston johdossa, kirjailijanakin tunnetun Nadire Materin rinnalla. Hän kuuluu sosialistina BDP:n kanssa yhteistyössä toimivan Työn, demokratian ja vapauden liittoon.
Täpärästi siis onnistuttiin välttämään vaaleja uhanneet levottomuudet ja vaalituloksen kyseenalaistaminen. Tapahtumista saattoi vetää kaksi tärkeää johtopäätöstä: 1) viimeisen sotilasjuntan laatima perustuslaki on korvattava kokonaan uudelta pohjalta lähtevällä perustuslailla 2) kurdit eivät vielä koe olevansa tasavertaisia kansalaisia. Juuri ennen HSYK:n päätöstä pääministeri Recep Tayyip Erdogan oli ehtinyt julistaa, että Turkissa ei enää ole ”kurdikysymystä”, ainoastaan kurdien yksittäisiä ongelmia, mutta oli siis väärässä.
Keskustelu Ergenekon-salaliiton tutkinnan yhteydessä tehdyistä lehtimiesten pidätyksistä on jatkunut sekä Turkissa että ulkomailla ja on osaltaan ehkä vaikuttanut jutun pääsyyttäjän vaihtumiseen. Jutun tutkiminen aloitettiin jo kesällä 2007, jolloin Istanbulista löytynyt asekätkö johti epäilyihin laajan johtavien upseerien ja siviilien salaliitosta hallituksen kaatamiseksi. Seuraavan vuoden alussa ensimmäiset syytteet luettiin, ja ne hätkähdyttivät maata. Salaliittolaisten verkosto näytti laajalta, vähitellen löytyi uusia haaroja ja kaappaussuunnitelmia.
Monet turkkilaiset toivoivat, että nyt voitaisiin paljastaa ja tehdä vaarattomaksi sotilaiden ja siviilien muodostama ”syvä valtio”, joka on pyrkinyt ohjailemaan poliittista kehitystä Turkissa. Tämä piilorakenne on ilmeisesti syntynyt samaan tapaan kuin muissa Nato-maissa kylmän sodan aikana luodut Stay behind -verkostot, joilla pyrittiin estämään kommunistien valtaan pääsy Länsi-Euroopan maissa. Tunnetuin näistä verkostoista on Italian Gladio. Turkissakin kommunistit olivat pitkään valtion perusvihollisia, mutta kun heidät oli lyöty maanrakoon, uusiksi vihollisiksi nostettiin muslimit.
Toiset turkkilaiset ovat taas tukeneet näitä pyrkimyksiä ja olleet solidaarisia Ergenekon-jutussa syytteen saaneille ja kritisoineet prosessin pitkittymistä. Suhtautuminen prosessiin on yleensä noudattanut puoluerajoja: opposition kannattajat ovat arvostelleet prosessia ja hallitusta tukevat taas toivovat sen jatkuvan tuomioihin saakka. He ovat viitanneet Italian Gladio-prosessiin, joka kesti seitsemän vuotta ennen kuin tuomiot oli luettu.
Nyt Oda TV-verkkolehteen liittyvät pidätykset ovat sekoittaneet pakkaa. Verkkolehden tekijöiden kohtalo ei ole liikuttanut tunteita. Oda TV on jo pitkään näyttänyt ”likaisten temppujen putiikilta”, joka on väittänyt ihmisiä taustaltaan osittain juutalaisiksi tai armenialaisiksi (presidentti Abdullah Gül).
Syyttäjien väite, että Oda TV on toiminut Ergenekonin propagandaosastona ei tunnu väärältä. Mutta Ahmet Şik ja Nedim Şener ovat ”oikeita” ja arvostettuja lehtimiehiä ja heidän heittämisensä telkien taakse on aiheuttanut laajoja protesteja. Syyttäjän ja tuomioistuimen mukaan Şik on kirjoittanut kirjan Imaamin armeija Oda TV:n ja Ergenekonin toimeksiannosta.
Ottamatta näihin syytöksiin kantaa myös useat hallitusta lähellä olevan Zaman-lehden kolumnistit ovat protestoineet Şenerin ja Şikin pidätyksiä vastaan. Sen sijaan Etyen Mahçupyan on painottanut Ergenekon-tutkinnan loppuun saattamista.
Hänen mukaansa monet ovat käyttäneet hyväkseen lehtimiesten pidätyksiä heittääkseen varjon koko tutkinnan päälle. Mahçupyania ei voi epäillä hallituksen liehittelijäksi tai opportunistiksi, sillä hän seurasi turkkilaisarmenialaisen kulttuurilehti Agosin väliaikaisena päätoimittajana surmattua Hrant Dinkiä, mikä siihen aikaan ei ollut mitenkään vaaratonta. Hän on myös ollut mukana laatimassa ajatuspaja TESEV:n juuri esitettyä ehdotusta uudeksi perustuslaiksi.
PS. Viime jutussa väitin että Erdogan olisi istunut vankilassa yli vuoden yhden runon lausumisesta. Muistin väärin – hän sai kymmenen kuukauden tuomion, mutta istui vain neljä kuukautta.