Markkinoiden panikoinnista on tullut pysyvä ilmiö, kuten myös niiden epäonnistuneista niskalenkeistä. Hämmentäjinä tässä sekametelisopassa ovat komissio, euroryhmä, Euroopan keskuspankki (EKP) ja Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF), jotka ovat viimeisen puolentoista vuoden aikana raapineet kasaan vajaat 1,7 biljoonaa (1,7 miljoonaa miljoonaa!) euroa uuden finanssikriisin estämiseksi.
Tukipaketeista, palomuureista, hevoskuureista ja mekanismeista huolimatta viimeisten kuukausien aikana eurooppalaisten pankkien arvosta on haihtunut kolmannes ja fiktiivistä pääomaa on palanut biljoonien edestä.
Miten tämä on mahdollista, kun toisetkin stressitestit menivät niin hyvin?
Keskuspankkien loputon piikki on avattu.
Vaikka Kreikan poliittinen eliitti on korruptoitunut, julkista sektoria on hoidettu miten sattuu ja veropolitiikka suosii ökyrikkaita ja suuryrityksiä, on selvää, ettei kriisi ratkea vyötä kiristämällä ja kreikkalaisia lisää kyykyttämällä.
Koska syyttävä sormi on Suomessakin osoitettu kreikkalaisten velkaantumiseen, julkisessa keskustelussa on voitu helposti sivuuttaa pankit keskeisimpinä arkkitehteina. Kreikalla, Irlannilla, Portugalilla, Italialla ja Espanjalla on yhteensä 4,2 biljoonan euron edestä velkasitoumuksia. Vajaat 1,5 biljoonaa dollaria tulee ranskalaisilta, saksalaisilta ja brittiläisiltä pankeilta.
Kreikan konkurssi pyritään estämään keinolla millä hyvänsä, sillä sen pelätään olevan ainoastaan alkusoitto pankkikriisille, jonka hoitamiseen eivät riittäisi nykyisellään EU:n eikä IMF:nkään varat.
Yhdysvalloissa republikaanien hallitsema kongressi ja demokraattinen hallinto ovat poliittisessa umpisolmussa, jossa ”elvytyspolitiikka” on jäänyt keskuspankin (Fed) hoidettavaksi.
Euroopan unionin poliittinen kriisi on vieläkin syvempi, sillä kriisin ratkaisemisen kannalta merkityksettömät vakuudet voivat viivyttää päätöksentekoa kuukausilla. Lisäksi keskuspankilta on Maastrichtin sopimuksen nojalla evätty jäsenmaiden suora rahoittaminen ja siten aktiivinen kriisipolitiikka. Eurojohtajat ovatkin joutuneet jatkuvasti rikkomaan EU:n omia lakeja ja jättämään kriisin ratkaisemisen markkinoiden armoille.
Koppi on otettu iloisena vastaan. Keskuspankkien loputon piikki on avattu ja konkurssikypsät yksityispankit voivat vetää jättivoittoja kriisimaiden korkojen noustessa. Kreikan pystysuorat korkokäyrät ja konkurssin välttely ovat käynnistäneet spekulaation luottoriskijohdannaisilla (credit default swap, CDS), joita on edelleen markkinoilla yli 30 biljoonan dollarin edestä.
Finanssi-instrumenttien sääntelyssä ei olla juuri edetty, eikä finanssikriisin aiheuttanutta ongelmajätettä olla poistettu systeemistä. Amerikkalaispankkien JPMorganin, Citigroupin, Bank of American ja Goldman Sachsin taseissa makaa yli 235 biljoonan edestä derivatiiveja.
Kaikkiaan uuden polven finanssi-instrumentteja eli yksityispankkien luomaa fiktiivistä yksityisrahaa on liikenteessä yli 600 biljoonaan dollarin edestä, mikä vastaa kymmenkertaisesti koko maailman vuotuista bruttokansantuotetta!
Koska ”too big to fail” -pankkien ei tarvitse pelätä konkursseja, moraalikato on kasvanut systeemiseksi. Koska Euroopan talous- ja rahaliiton juridinen rakenne palvelee ensisijaisesti pankkeja, on ainoastaan loogista, että eurokriisiä ratkomaan on pystytetty yksityinen liikepankki, jolla ei ole Euroopan unionin toimielimen statusta.
Mikä pahempaa, rahoitusvakausvälineet on rakennettu samalla logiikalla kuin johdannaiset. Koska vakausvälineiden pääoma tulee erikseen euromailta, heilahtelut maiden luottoluokituksissa heikentävät tätä liikepankkia, jonka pitäisi ylläpitää Euroopan taloudellista vakautta. Ongelmamaiden lisääntyessä Suomen ja muiden vahvojen valtioiden osuudet vakautustoimissa ainoastaan kasvavat, jotta vakausvälineiden AAA-luokitus säilyisi.
Euroopan rahaliitto on poliittisessa kriisissä, jossa Italia ja Espanja ovat toisaalta liian suuria kaatumaan, mutta toisaalta liian suuria pelastettaviksi talous- ja rahaliiton puitteissa. Nyt valtiot lainaavat rahaa valtioille, jotka eivät ole saaneet rahaa alunperin siksi, etteivät ole maksaneet takaisin toisilta valtioilta lainaamiaan velkoja. Tästä johtuen nämä toiset valtiot eivät voi maksaa velkojaan takaisin valtioille, jotka alunperin olivat lainaamassa ongelmavaltioille. Tämä raha joudutaan lainaamaan tai pieraisemaan tyhjästä.
Hieman yllättäen Belgian suurin pankki Dexia on kaatumassa. Miten tämä on mahdollista, kun toisetkin stressitestit menivät niin hyvin?
Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden kandidaatti.
uutiskirje 
