Presidentin vaalit ovat ennen muuta henkilövaalit. Tulos kuitenkin järisyttää – ainakin tällä kertaa – myös puoluemaailmaa.
Eri ehdokkaiden kannatus ei henkilövaalissa mene yksi yhteen puoluekannatuksen kanssa, mutta silti on syytä pohtia, mitä kannatusluvut kertovat puolueiden tilasta ja paikasta yhteiskunnassa.
Kokoomuksen Sauli Niinistö keräsi taakseen oman puolueensa kannattajat, mutta muitakin. Hän on tehnyt yli kuusi vuotta vaalityötä ja ollut mediassa ”ylivoimainen voittajasuosikki”. Voittajan taakse on helppo mennä varsinkin, kun presidentin valtaoikeuksia on karsittu. Kokoomuslaisuus ei ole karkottanut perinteisesti muita puolueita kannattaneita.
Puolueena kokoomus hyötyy, jos Niinistöstä tulee presidentti.
Niinistön ammattimaisesti suunnitellussa vaalityössä on korostettu hänen tietynlaista epäpoliittisuuttaan. Se on ilmennyt muun muassa niin, että Niinistö on ollut – välillä näyttävästikin – eri mieltä emopuolueensa kanssa. Näin on nostettu savuverhoa äänestäjien eteen, jotta he eivät näkisi Niinistön juuria ja hänen kokoomuslaista arvomaailmaansa. Puolueena kokoomus hyötyy, jos Niinistöstä tulee presidentti.
Vihreiden Pekka Haaviston taakse ryhmittyi paljon muitakin kuin perinteisesti vihreitä äänestäneitä. Kun Haavisto nousi kohinalla gallupeissa, niin arvoliberaalien joukossa – ja heitä on kaikissa puolueissa – heräsi toivo siitä, että josko sittenkin toisen kierroksen paikka olisi mahdollinen. Syntyi Haavisto-ilmiö, joka kantaa ehdokasta vielä toisellakin kierroksella. Puolueena Vihreät hyötyy Haaviston nosteesta, mutta iso osa Haavisto-äänistä lienee vain lainassa.
Sanotaan, että keskustan Paavo Väyrynen pelasti puolueensa ja nosti sen itsetuntoa kevään murskatappion jäljiltä. Väyrynen pystyikin houkuttelemaan osan perussuomalaisten kelkkaan lähteneestä keskustaväestä takaisin. Väyrysen kannatus onkin pääosin hänen omaa ansiotaan. Puoluejohto halusi vielä kesällä ehdokkaaksi kenet tahansa ei-väyrysen, mutta ei onnistunut. Tuskin keskustalle puolueena juuri on pysyvää hyötyä Väyrysen nostattamasta hurmasta.
Demarit – ja Paavo Lipponen – olivat vaalien suurin häviäjiä. Osa demariväestä jäi suosiolla kotiin, osa äänesti suoraan Niinistöä tai Haavistoa. Puoluesihteeri Mikael Jungnerin lähtö ei ratkaise mitään, jos demareilta puuttuu visio tulevaisuudesta. Yhteiskunnan murros kaventaa peruskannattajien joukkoja eikä vanhoja hyviä aikoja haikaileva puolue ole pystynyt tarttumaan nuorempien ikäluokkien haasteisiin. Lipponen ehkä olikin oikeanlainen ehdokas nyky-SDP:lle, muut olisivat olleet vielä epäuskottavampia. Jos demarit puolueena eivät pysty löytämään tietä ulos kriisistään tai kieltäytyvät analysoimasta tilannettaan, niin hukka perii.
Vasemmistoliitto kävi aika puhtaasti puoluevetoisen kampanjan korostaen tiettyjä teemoja. Osa puolueen perinteisistä kannattajista tosin taktikoi toista kierrosta eli valitsi jo Suomelle presidenttiä. Siihen nähden Paavo Arhinmäen kampanjan tulos on kohtuullisen hyvä. Arhinmäen myötä puolue on lisännyt kannatustaan ennen muuta nuoremmissa ikäluokissa, ja alkanee näkyä myös kannatusluvuissa.
uutiskirje 