Pintaa syvemmältä
USA:n republikaanien presidenttiehdokkaiden sirkus jatkaa kiertuettaan. Kolmen kärkiehdokkaan, Mitt Romneyn, Rick Santorumin ja Newt Gingrichin kohdalla huomio on siirtynyt yhä enemmän heidän taustahahmojensa eli päärahoittajiensa motiiveihin: miksi he sijoittavat miljoonia tähän peliin? Eräs haluaa tukea Israelin oikeistoa, toinen haluaa vahvistaa Jumalan asemaa Yhdysvalloissa, kolmas ryhmä haluaa leikata miljonäärien veroja. Seksi tuntuu olevan jatkuvasti usean ehdokkaan mielessä – kansalaisiin kohdistuvana uhkana.
Neljäs ehdokas, Ron Paul, poikkeaa muista ehdokkaista. Hänellä on oma selkeä, kokonaisvaltainen ohjelmansa, ja hän keskittyy siihen jättäen kilpailijoiden mustamaalaamisen vähemmälle. Hän on kunnioitettava henkilö, mitä on vaikea sanoa muista ehdokkaista.
Ainoa ongelma, ei niinkään vähäinen, on hänen libertaristinen ohjelmansa, joka on Yhdysvaltain oloissakin äärioikeistolainen. Valtionhallintoa pitäisi hänen mielestään kutistaa rajusti, muun muassa lakkauttamalla alkuun viisi ministeriötä ja keskuspankkijärjestelmä. Kultakantaan palattaisiin. Tuloverosta luovuttaisiin. Ron Paul vaatii myös USA:n vetäytymistä maailmasta, muun muassa eroamalla YK:sta, supistamalla asevoimia ja lopettamalla sotiminen kaukaisissa maissa.
Ron Paul vastustaa sosiaalimenoja sillä perusteella, että niitä ei mainita perustuslaissa.
Gingrichin mielestä Paulin näkemykset ovat kokonaan ”käytännöllisesti katsoen jokaisen säädyllisen amerikkalaisen muodostaman valtavirran ulkopuolella”. Ehkä niinkin voi sanoa. Paul oli esimerkiksi aikoinaan ainoa kongressin jäsen, joka vastusti lyijyn käytön kieltoa leluissa – merkitsihän sekin valtion puuttumista kansalaisten asioihin. Monessa suhteessa tuntuu siltä, että hän haluaisi palata parisataa vuotta taaksepäin ajassa.
Vaikka Ron Paul on näistä herroista vanhin, 76, hän on monen nuoren suosikki, koska hän lopettaisi sodat. Tämä suosio on taas herättänyt monen vanhemman liberaalin kauhua: eivätkö nuoret tajua, mitä Yhdysvaltain suhteellisen vaatimattoman hyvinvointijärjestelmän romuttaminen merkitsisi?
Tämä keskustelu on mielenkiintoinen myös meille. New Yorker -lehdessä Nicholas Lemann toteaa Paulin avoimen ja yksityiskohtaisen vision paljastavan ”mitä republikaanien hallitusvallan tiukkapuheinen vastustaminen merkitsisi, jos se todella pannaan täytäntöön: Minimaalinen valtiokoneisto, ilman tukitoimia työttömille. Ensi alkuun neljännesmiljoonan liittovaltion työntekijän liittämistä työttömien joukkoon. Ulkopolitiikan ja maanpuolustuksen supistamista pieneen määrän ydinaseistettuja sukellusveneitä. 1960-luvun kansalaisoikeuslakien ja monien muiden yhteiskunnallista säätelyä edustavien toimien purkamista.
Finanssikriisin kohdalla Paul olisi vastustanut säätelyä, joka olisi voinut estää sen, valtion toimia finanssijärjestelmän tasapainottamiseksi kriisin jälkeen ja apua kriisin uhreiksi joutuneille työtätekeville ihmisille.”
Wall Streetiä ja Capitol Hilliä pitkään seurannut lehtimies Gary Weiss hämmästelee hänkin nuorten liberaalien ja radikaalien tukea tälle ”modernin USA:n taantumuksellisimmalle poliitikolle”. Hän kuvaa Ron Paulia taloustieteen itävaltalaisen koulukunnan (Hayek, von Mises) ja Ayn Randin tiukaksi kannattajaksi, joka vaatii laissez faire -periaatteen noudattamista taloudessa, markkinavoimien rajatonta valtaa ja mahdollisimman suppeata julkista valtaa. Paul vastustaa sosiaalimenoja sillä perusteella, että niitä ei mainita perustuslaissa.
Weiss pitää Paulin koko ohjelmaa moraalittomana ja katsoo sen suurelta osin perustuvan Ayn Randin filosofiaan, ”objektivismiin”. Weiss on pohtinut näitä asioita pitempään, tällä viikolla julkaistiin hänen kirjansa Ayn Rand Nation: The Hidden Struggle for America´s Soul.
Ayn Rand on jonkin verran ajankohtainen myös Suomessa. Helsingin Sanomien Björn Wahlroosin haastattelussa (12.2.) tämä ilmoitti guruikseen Adam Smithin, Milton Friedmanin ja Ayn Randin. Näistä Rand yllätti, hänestä ei ole keskusteltu paljon Suomessa, USA:ssa kylläkin. Mutta hänen jokaisen yksilön itsekkyyttä painottava filosofian tietenkin sopii Wahlroosille.
Ayn Rand, alun perin Alisa Rosenbaum, muutti Pietarista Yhdysvaltoihin vuonna 1926. Hän inhosi kaikkea kollektivismia ja kehitti vähitellen oman filosofiansa, jonka mukaan itsekkyys on korkein arvo ja toisten ihmisten huomioonottaminen, tai peräti auttaminen, on pahasta.
Yhteiskunnan kehitystä vievät eteenpäin itsekkäät yksilöt, jotka ajavat ainoastaan omaa etua. Parasiiteille ei pidä antaa mitään. Tätä ”rationaalisen itsekkyyden” sanomaa hän levitti etenkin romaaneissaan Atlas Shrugged ja The Fountainhead, joista on tullut kulttikirjoja.
Randin ajattelutapa ei oikein mahdu kristinuskon piiriin, ja juutalaistaustainen Rand olikin vannoutunut ateisti. Tämän monet nykyiset innokkaat kannattajat USA:ssa tietenkin sivuuttavat. He sivuuttavat senkin, että kaikkien sosiaaliohjelmien vastustaja Rand itse käytti sairasvakuutusta ja sosiaaliturvaa, mutta tätähän voi tulkita valistuneeksi itsekkyydeksi.
Randin ihailijat antavat usein lapsilleen (sukupuolesta riippumatta) kulttiromaanien sankareiden etunimet, Roark tai Galt, tai sitten Rand. Myös Ron Paulin pojan nimi on Rand Paul ja hänkin on lääkäriuran ohella suuntautunut politiikkaan. Vuonna 2010 hänet valittiin senaattiin, toistaiseksi vahvimmin Tea Party -liikkeeseen sitoutuneena poliitikkona.
Tea Party -liike ei ole yhtenäinen, mutta libertarianismi ja Ayn Randin ajattelu innoittavat monia sen jäseniä ja samoja rahoittajia löytyy liikkeen ja esimerkiksi Ayn Rand Instituten taustoilta. Kochin veljekset kuuluvat heihin.
Nämä tahot lahjoittavat suuria summia, ja Randin kirjoja, yliopistoille sillä edellytyksellä, että ne järjestävät kursseja Ayn Randin ajattelusta. Tämä ajattelu on levinnyt kongressiinkin. Edustajainhuoneen budjettivaliokunnan republikaaninen puheenjohtajan Paul Ryan edellyttää valiokunnan henkilökunnalta Atlas Shrugged -romaanin lukemista.
uutiskirje 