Akhaimenidit, seleukidit, parthialaiset, sasanidit, hefthaliitit, saffaridit, samanidit, ghaznavidit, ghuridit, mongolit, safavidit, uzbekit, britit, neuvostoliittolaiset, amerikkalaiset.
Siinä vain osa kansoista ja dynastioista, jotka vuosituhansien varrella ovat vaikuttaneet Afganistanissa.
Afganistanilla totisesti riittää historiaa, melkeinpä yli kohtuuden rajan. Valitettavan usein historia on ollut väkivaltaista, mutta väliin on mahtunut rauhallisempiakin kausia.
Sergejeff haluaa kumota myytin Afganistanista valloittamattomana maana.
Vuoden 1979 neuvostomiehityksestä lähtien Afganistan on ollut maailmanpolitiikan polttopisteessä. Viime vuosikymmenistä on suomeksikin julkaistu useita kirjoja. Mutta Andrei Sergejeffin Afganistanin historia – Silkkitietä kulttuurien risteykseen on ensimmäinen suomenkielinen yleisesitys aiheesta.
Kyseessä on luonnollisesti sen alueen historia, joka nykyään tunnetaan Afganistanina. Valtion nimi vakiintui vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla, samoin suunnilleen nykyiset rajat.
Afganistanin syntyhetkeksi lasketaan silti vuosi 1747, jolloin Persian itäosat irtautuivat omaksi valtakunnakseen ja Ahmad Šah Dorrani perusti Dorrani-dynastian. Valtio oli toki vain joukko Kabulista hallittuja maakuntia.
Kulttuurien risteys
Afganistan ei koskaan ole ollut rikas. Menneinä vuosisatoina sillä oli yksi tunnettu luonnonvara, puolijalokivi lapis lazuli, josta saatiin himoittua ultramariini-väriainetta. Vasta aivan viime vuosina on puhuttu merkittävistä mineraalilöydöistä.
Afganistanin sijainti Euraasian kulkureittien kuten Silkkitien varrella on kuitenkin taannut mielenkiinnon aluetta kohtaan. Se on myös ollut valloittajien läpikulkualue ja puskurialue.
Afganistanin maakunnat ovat usein kuuluneet eri valtakuntiin. Toisaalta on ollut myös paljon nykyistä Afganistania suurempia valtakuntia, joiden keskuspaikka on ollut Afganistanissa.
Afganistan on ollut kulttuurien risteyspaikka. Tästä on syntynyt erikoisia yhdistelmiä, kuten 100-luvun eaa. indokreikkalaiset kaupunkivaltiot. Parisataa vuotta aikaisemmin alueen valloittaneen Aleksanteri Suuren jäljiltä oli jäänyt yläluokka, joka esimerkiksi yhä löi kolikkonsa kreikankielisinä, mutta oli omaksunut Intiasta buddhalaisen uskonnon.
Afganistania pidetään nykyään läpikotaisin islamilaisena. Kuitenkin syrjäisen Koillis-Afganistanin vuoriston Kaferestanin asukkaat pakkokäännytettiin islamiin vasta vuonna 1897. Siihen saakka asukkaat olivat harjoittaneet jopa zarathustralaisuutta vanhempia muinaisuskontoja. Käännytyksen jälkeen maakunnan nimi muutettiin Kaferestanista (kieltäjien maa) Nurestaniksi (valon maa).
Paštut ja muut
Afganistanin alueelle on tullut vaikutteita lännestä Persiasta, pohjoisesta Keski-Aasian iranilaisilta ja turkkilaisilta kansoilta, kaakosta Indusin ja Gangesin korkeakulttuureilta ja jopa idästä Pamirvuoriston takaa kiinalaisilta.
Persialainen kulttuuri on historian aikana vaikuttanut eniten. Nyky-Afganistanin toinen virallinen kieli dari on persian kielen muoto samoin kuin maan tärkeisiin kieliin kuuluva tadžikki.
Turkkilaisista kielistä merkittävin on uzbekki.
Suunnilleen puolet Afganistanin väestöstä on paštuja eli pataaneja. Toinen virallinen kieli paštu kuuluu koillisiranilaisiin kieliin, mutta poikkeaa huomattavasti persiasta. Paštuilla on säilynyt vanha heimo- ja klaanirakenne melko vahvana viime aikoihin saakka.
Vaikka Afganistanin dynastia oli 1700-luvulta lähtien paštuja, pysyi paštujen sosiaalinen status alhaisena. 1900-luvun alun kansallisen heräämisen myötä paštut alkoivat pitää monikansallista Afganistania paštujen kansallisvaltiona.
Tästä on seurannut jännitteitä nykypäivään asti, kuten siitäkin, että enemmistö paštuista ei asu Afganistanissa, vaan nykyisessä Pakistanissa. Syynä on brittien vuonna 1893 mielivaltaisesti vetämä Durand-linja.
Paštukysymys selittää osaltaan sitä, että Pakistan pitää heikkoa Afganistania itselleen edullisena.
Myytinmurtaja
Sergejeffin kirja avaa mielenkiintoisella tavalla Afganistanin nykytilanteen taustoja ja sen äärellä voi kokea monta oivallusta. Lisäksi teos on erinomaisen sujuvasti kirjoitettu. Sergejeff on Helsingin yliopistosta valmistunut orientalisti.
Sergejeff haluaa kumota myytin Afganistanista valloittamattomana maana. Sitä levittivät 1800-luvulla britit, ja käsitys voittamattomasta emiraatista sopi myös takaiskuja muualla kärsineelle muslimimaailmalle.
Tosiasiassa Afganistanin valloittaminen sujui briteiltä helposti – niin kuin monelta muultakin aikaisemmin. Sen jälkeen britit kyllä tekivät virheitä.
Loppusanoissaan Sergejeff arvelee, että Afganistan pysyy negatiivissa otsikoissa myös lähitulevaisuudessa. Kolme perusongelmaa eli heikko keskusvalta, huumetalous ja aseelliset ryhmät kietoutuu toisiinsa.
Afganistan ei voi enää palata entiseen tasapainoon, sillä entiset sosiaaliset ja poliittiset instituutiot ovat heikentyneet tai kadonneet. On tullut uusi talousrakenne, uusi hallitseva luokka ja uudet etniset suhteet.
Afganistanin paštuluonne on nyt heikompi kuin koskaan. Mutta mikäli paštuista ei tehdä osa ratkaisua, he tulevat varmasti olemaan osa ongelmaa, kirjoittaa Sergejeff.
Andrei Sergejeff: Afganistanin historia – Silkkitietä kulttuurien risteykseen. Gaudeamus 2011. 351 sivua.
Andrei Sergejeff on tavattavissa Maailma kylässä -festivaalilla, Rautatientorin Amazon-lava, su klo 16.20.
uutiskirje 