Pintaa syvemmältä
Arvaan, että monikaan ei kesäloman aikana kiinnittänyt suurempaa huomiota pikku-uutisiin, joissa mainittiin, että Afrikan unioni täytti kymmenen vuotta. Afrikan tapahtumista eniten palstatilaa mediassa saavat edelleenkin lähinnä aseelliset selkkaukset ja humanitaariset kriisit – silloin tällöin myös vaalit. Hektisessä uutisrytmissä pidempiaikaiset kehityskaaret jäävät yleensä päivänpolttavien uutistapahtumien jalkoihin.
Afrikan unioni eli AU juhli tällä kertaa työn merkeissä. Afrikan maiden valtionpäämiesten kymmenvuotishuippukokouksen oli määrä tehdä päätöksiä taloudellisen yhdentymisen ja maanosan maiden välisen sisäisen kaupan edistämiseksi, mutta loppujen lopuksi kokouksessa suurimman huomion sai kiista siitä, kuka valitaan AU:n komission puheenjohtajaksi.
Afrikan ylimmäksi komissaariksi nimitettiin lopulta Etelä-Afrikan pitkäaikainen ulkoministeri Nkosazana Dlamini-Zuma, joka sai vasta neljännessä äänestyksessä taakseen vaadittavan kahden kolmasosan enemmistön. Viimeiset vuodet maansa sisäministerinä toiminut 63-vuotias Dlamini-Zuma on Etelä-Afrikan presidentin Jacob Zuman entinen vaimo ja Afrikan unionin ensimmäinen naispuolinen johtaja.
Afrikan vapaakauppa-aluetta suunnitellaan nyt vuodelle 2017. Yhteiseen valuuttaan, afroon, on tarkoitus siirtyä vuonna 2023.
Komission puheenjohtajaa yritettiin valita jo edellisessä AU:n huippukokouksessa tammikuussa. Ranskankieliset maat olisivat halunneet gabonilaisen Jean Pingin jatkavan komission johdossa, mutta tämä ei saanut määräenemmistön kannatusta. Etelä-Afrikka syytti Pingiä unionin rahojen tuhlauksesta.
Eteläafrikkalaisen Dlamini-Zuman valintaa taas vastustettiin sen vuoksi, että Etelä-Afrikka kuuluu AU:n suurimpiin rahoittajiin ja aiemman sanattoman sopimuksen mukaan unionin suurimpien rahoittajien ei pitänyt pyrkiä saamaan edustajiaan järjestön johtotehtäviin.
Vaikeaksi menneen puheenjohtajavalinnan lisäksi unioni onnistui heinäkuussa pidetyssä kokouksessa sopimaan myös rauhanturvajoukkojen lähettämisestä itäiseen Kongoon. Kokouksen aikana Sudanin ja Etelä-Sudanin presidentit saatiin myös neuvottelemaan kasvotusten maiden välisistä rajakiistoista ja öljyvarojen käytöstä.
Afrikan unioni perustettiin 9. heinäkuuta 2002 Durbanissa Etelä-Afrikassa. Kokouksen isäntämaan silloinen presidentti Thabo Mbeki puhui toiveikkaaseen sävyyn Afrikan renessanssista, jossa Afrikan maat ottavat vihdoin maanosan voimavarat omaan hallintaansa aina Kapkaupungista Kairoon.
Unionin keskeisiä tavoitteita oli edistää maanosan poliittista ja taloudellista yhdentymistä, pyrkiä turvaamaan rauhaa Afrikassa ja kannustaa jäsenmaita demokratiaan, hyvään hallintoon ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen.
Unionin perustamisesta sovittiin itse asiassa jo kolme vuotta aiemmin Sirtessä Libyassa. Libyan johtaja Muammar Gaddafi oli ratkaisevassa roolissa, kun AU:n edeltäjäjärjestö Afrikan yhtenäisyysjärjestö OAU päätti lakkauttaa itsensä ja pyrkiä sen sijaan Euroopan unionin mallin mukaisesti maanosan tiiviimpään poliittiseen ja taloudelliseen yhdentymiseen.
Gaddafin isännöimä OAU:n Sirten huippukokous järjestettiin 9. syyskuuta 1999. Kiinalaisten rakentama uusi 20-kerroksinen AU:n päämaja Etiopian pääkaupungissa Addis Abebassa on kyseisen päivämäärän vuoksi juuri 99,99 metriä korkea.
Mitä kymmenvuotias Afrikan unioni on sitten saanut aikaan? Tärkein saavutus on varmaankin toiveikkaan ilmapiirin luominen, arvelee Lontoossa ilmestyvä New African -lehti AU:n kymmenvuotisjuhlan kunniaksi julkaistussa teemanumerossaan.
Kun talouslehti The Economist vielä vuonna 2000 kutsui Afrikkaa ”toivottomaksi maanosaksi”, nyt puhaltavat uudet tuulet. Viime vuosikymmenen aikana Afrikan maiden talouskasvu oli keskimäärin 5,5 prosenttia. Vuosikymmenen loppupuoliskolla Etiopian talouskasvu oli suurempi kuin Kiinan ja Ugandan talous kasvoi nopeammin kuin Intian. Viime vuonna maailman suurin talouskasvu tilastoitiin Ghanassa.
Raaka-aineiden kysynnän kasvu ja hinnannousu on ollut keskeisenä syynä Afrikan maiden hurjaan talouskasvuun. Öljynviennistä ja kaivostuotannosta saadut tulot kattavat noin kolmasosan vuosien 2000–2010 talouskasvusta. Lisäksi kotimaan kulutusmarkkinat kasvoivat rajusti, samoin Afrikan maiden oma yksityissektori.
Afrikan maiden kauppa Kiinan kanssa kasvoi vuosina 2000–2011 kymmenestä miljardista dollarista 160 miljardiin dollariin. Kaupankäynti Intian, Brasilian ja Venäjän kanssa yhdeksänkertaistui. Ulkomaiset kaupalliset investoinnit Afrikassa kaksinkertaistuivat.
Hyvällä syyllä voidaan tietysti kysyä, missä määrin Afrikan talouskasvu on ollut juuri Afrikan unionin ansiota tai miten paljon maanosan talous olisi kasvanut, jos unionin jäsenmaat olisivat Muammar Gaddafin mahtipontisimman suunnitelman mukaisesti yhdistyneet Afrikan yhdysvalloiksi jo vuonna 2007.
AU:n perustavan kokouksen puheenjohtaja Thabo Mbeki kuului aikoinaan niihin Afrikan maiden johtajiin, jotka vastustivat Gaddafin pika-aikataululla toteutettavaa liittovaltiosuunnitelmaa. Nyt Mbeki kuitenkin peräänkuuluttaa maanosan joutuisampaa poliittista ja taloudellista yhdentymistä.
Koko Afrikan kattavaa vapaakauppa-aluetta suunnitellaan nyt vuodelle 2017. Yhteiseen valuuttaan, afroon, olisi näillä näkymin tarkoitus siirtyä vuonna 2023.
Taloudellisen yhdentymisen yhtenä hankaluutena ovat jo olemassa olevat erilaiset alueelliset ja usein päällekkäiset talousyhteisöt. Esimerkiksi Itä-Afrikan yhteisön maat Kenia, Tansania, Uganda, Ruanda ja Burundi suunnittelevat rahaliittoa ja siirtymistä yhteiseen valuuttaan vuoteen 2015 mennessä.
Useimmat Itä-Afrikan yhteisön maat kuuluvat myös Itäisen ja eteläisen Afrikan yhteismarkkinajärjestöön Comesaan. Tansania on lisäksi jäsenenä Eteläisen Afrikan kehitysyhteisössä SADC:ssa. Burundi puolestaan kuuluu Keski-Afrikan maiden talousyhteisöön Eccasiin. Kenia ja Uganda taas ovat mukana Afrikan sarven maiden kehitysjärjestössä Igadissa. Vastaavasti Länsi-Afrikan maissa on ennestään talousyhteisö Ecowas.
uutiskirje 