Kommentti
Rantakalliolla siipiään leyhyttelevä tai taivaalla lepattava musta otus voi tuntua oudon pelottavalta. Siihenkö perustuu viha merimetsoa kohtaan?
Saaristolaisten vihan perimmäisenä syynä on varmastikin muutosvastarinta. Kun ei ole aiemmin ollut merimetsoja, niitä ei nytkään suvaita.
Tosin merimetso hävitettiin Suomesta sukupuuttoon joskus 1900-luvun alkupuolella. Se kuuluu siis Suomen alkuperäisfaunaan, eikä ole tulokaslaji.
Merimetso on ainoa atlanttinen lintulajimme, erilainen. Jo siksi sen ilmestymistä Suomen luontoon voi tervehtiä.
Merimetson tuloa on arvosteltu siksi, että se likaa ja tappaa ulostuksillaan saarten kasvustoja. Onko se sitten niin kauheaa, että muutama luoto muuttuu kummitusmaiseksi?
Sitä paitsi merimetson pienille pesimisluodoille ei varmastikaan anneta rakennuslupia. Kyse on ainoastaan ihmisten kokemasta muka esteettisestä haitasta.
Luonto muuttuu aina ja koko ajan. Siihen systeemiin sörkkimisellä on yleensä huonot seuraukset. Miksei olla rauhassa ja antaa olla? Merimetsojen ampuminen tai pesien tuhoaminen hatarin perustein ei tunnu sivistyneeltä.
RKP sai ainakin edelliseen hallitusohjelmaan yhden haluamansa kohdan, että merimetsokantoja voidaan säädellä. Oli muuten ainoa eläinlaji, joka ohjelmassa mainittiin.
Merimetsojen määrä ei nykyisestä voi paljoakaan lisääntyä. Onko tässä nyt suuresta riesasta jos siitäkään kyse?
Ammattikalastajat ovat ottaneet merimetson silmätikukseen. Kun elinkeinolla menee huonosti, on helppo ottaa näkyvä ja helposti ymmärrettävä syntipukki. Itämeren ekologisesta tilasta kai kalastajien pitäisi enemmän olla huolissaan.
Jos merimetso ei ota osaansa kalasaaliista, sen tekee jokin muu peto. Saaliin ja petojen määrä kulkee tasapainossa.
uutiskirje 
