Työ- ja elinkeinoministeri Jyri Häkämiehen (kok.) siirtyminen elinkeinopolitiikasta vastaavan ministerin paikalta suoraan elinkeinoelämän edunvalvojaksi on synnyttänyt vilkkaan ja ihmettelevänkin keskustelun – eikä syyttä. Siirto näyttää aika rumalta ja vanha totuushan on, että niin on miltä näyttää.
Siinä ei sinänsä ole mitään kummallista, että julkisen vallan haltija siirtyy yksityiseen yritysmaailman palvelukseen. Tuttua on sekin, että työnantajien etujärjestö Elinkeinoelämän keskusliitto EK valitsee toimitusjohtajakseen kokoomuslaisen. Sellainenhan oli potkut saanut Mikko Pukkinenkin. Jotkut pitävät kokoomusta EK:n poliittisena osastona. Kokoomus taas on iät ja ajat ottanut talouspoliittisia neuvoja suoraan EK:lta.
Aktiivipoliitikon ja vieläpä istuvan ministerin valinta työnantajien etujärjestön johtajaksi ei ole ongelmatonta. Ministerillä on hyvinkin todennäköisesti paljon sellaista ei-julkista tietoa muun muassa eri lakien tai vaikkapa tukipäätösten valmistelusta, jonka hän voi viedä mukanaan uuteen paikkaan. Häkämiehen osalta tilanteen tekee erityisen herkästi se, että hän siirtyy elinkeino-sektorin yhdeltä laidalta toiselle. Häkämiehen esteellisyys on syytä laittaa erityistarkkailuun.
Kansalaisten mieleen tulevat väistämättä erilaiset hyvä veli -verkostot.
Kansalaisten mieleen tulevat väistämättä erilaiset hyvä veli -verkostot. Muualla päin Eurooppaa siirtymisessä on tarkkojakin karenssiaikoja. EU:ssa komissaareilla on muun muassa 1,5 vuoden karenssiaika. Suomen tapa on toinen. Tähän maan tapaan pitää nyt puuttua ja laatia tarkat pelisäännöt, jotta mahdollisilta väärinkäytöksiltä vältytään.
EK:ssa puhaltavat nyt uudet tuulet, kun toimitusjohtajan lisäksi myös hallituksen puheenjohtaja vaihtuu, kun vuorineuvos Ilpo Kokkila astuu johtoon. Vuorineuvokset ovat olleet tyytymättömiä entisen johtokaksikon liian lepsuun elinkeinoelämän edunvalvontaan.
Henkilövaihdoksilla haetaan tiukempaa otetta, mikä voi tietää sitä, että ilmapiiri työmarkkinoilla kiristyy ja sopimuskauden ensi syksynä umpeutuessa on entistä vaikeampi löytää yhteistä linjaa palkansaajapuolen kanssa.