Huumausaineiden kulku Suomessa
Filosofian tohtori Mikko Ylikangas on koonnut yksiin kansiin Suomen huumehistorian 1800-luvulta 1950-luvulle.
Unileipää, kuolonvettä ja spiidiä (Atena 2009) antaa kattavan kuvan 1900-luvun alun huumausainekäyttäytymisestä maassamme.
– Unileipä, joka on Elias Lönnrotin luoma suomenkielinen vastine oopiumille oli ensimmäisiä Suomeen rantautuneita huumeita. Se saattoi päätyä maahamme jo viikinkien mukana, kertoo Ylikangas.
Oopium oli ensimmäinen kasvista jalostettu huumaava lääkeaine, joka opittiin tuntemaan myös Suomessa.
Oopiumia käytettiin kivun lievitykseen ja punatautia vastaan sekä mätäkuumeen, keuhkokuumeen ja ripulin hoitoon. Lisäksi aine oli oiva apu ”Kiwun ja mojotuxen seisautukseen”, kirjoittaa Ylikangas. Oopium oli kallista tuontitavaraa, lisäksi sotaisalla 1700-luvulla tuontikauppa takkusi ja aineesta oli toisinaan pulaa.
Tästä johtuen teologian tohtori Anders Chydenius päätti yrittää oopiumin valmistamista kotikonstein. Unikko oli 1700-luvun Suomessa jokseenkin yleinen kasvi. Oopiumin valmistusta kotimaisesta unikosta onnistui varsin hyvin. Chydeniuksen oopiumin valmistus ja tutkimuskausi kesti 1700-luvun puolivälistä 1800-luvun alkuun.
Pian oopium kuitenkin huomattiin vaaralliseksi aineeksi, joka sai käyttäjänsä tarvitsemaan sitä jatkuvasti. Oopium oli mahdollisesti ensimmäinen maahamme saapunut huume, mutta ei suinkaan viimeinen. Pian esiin astuivat morfiini ja kokaiini.
Valkoisen keijun
pauloissa
Intiaanien piristeenä tunnettuja kokapensaan lehtiä pureskeltiin Suomessakin jo 1870-luvulla. Kokaiinia käytettiin tupakasta vieroittavana korvikkeena. Myöhemmin kokaiinia voitiin käyttää myös morfiinin vieroitusoireiden hoitoon. Lisäksi sitä käytettiin paikallispuudutukseen korva-, nenä-, suu- ja silmäkirurgiassa.
Ainetta alettiin hyvin pian käyttää muihinkin kuin lääkinnällisiin tarkoituksiin. Ainakin keväällä 1888 oli Suomessakin myynnissä kokaviiniä, jota mainostettiin terveysvaikutteisena tuotteena. Mainonnan mukaan se auttoi rauhattomuuteen, migreeniin, ruuansulatusvaivoihin ja väsymykseen. Tämä varmasti pitikin paikkansa, sivuvaikutuksia vaan ei vielä tuossa vaiheessa aavistanut kukaan.
Suomessa kieltolaki kasvatti kokaiinin käyttöä, lisäksi maan itsenäistymisen jälkeen huumausaineiden käyttö lisääntyi voimakkaasti.
Pelkästään kolmessa vuonna 1925 Helsingissä tehdyssä takavarikossa jäi poliisin haaviin lähes neljä kiloa kokaiinia. Tuoreempien tilastojen varjossa tarkasteltuna poliisi ja tulli takavarikoivat saman määrään kokaiinia viiden vuoden aikana 1990-luvulla. Kokaiinihulluus laantui Euroopassa 1920-luvun lopulla ja huomattavasti halvempi heroiini alkoi vallata markkinoita. Suomalainen kokaiinin salakauppa loppui 1930-luvulla, kun kansainvälinen huumekontrolli tiukentui.
– Huumaavat aineet ovat kaikki olleet ensin lääkekäytössä. Niiden euforoivan vaikutus on johtanut aineiden väärinkäyttöön, muistuttaa Ylikangas.
Sota-ajan
huumaus
Kautta ihmiskunnan historian huumaavia aineita on käytetty sodissa hyvin erilaisiin tarkoituksiin, muun muassa luomaan rohkeutta ja pitkittämään taistelukykyä. Suomessa tärkeimmäksi yleislääkkeeksi osoittautui heroiini, etenkin talvisin. Ainakin rintamaolosuhteissa ainetta käytettiin hengitystievaivoihin, yskään ja kivunlievitykseen. Siviilissä heroiinilla lääkittiin niin aikuisia kuin lapsiakin.
– En usko, että sodan aikana heroiinia olisi käytetty väärin, Ylikangas sanoo.
Sodan aikana huumeet olivat varsin puhdasta ainetta. Nykyisin käytettävän heroiinin heroiinipitoisuus on noin kymmenen prosenttia, sota-aikaan se oli 90-100 prosenttista.
– Sodan aikana huumeista tiedettiin huomattavasti vähemmän kuin nyt, siksi myös aineiden viihdekäyttö oli huomattavasti vähäisempää.
Huumaavien aineiden käyttötavat olivat sodan aikana erilaiset, myöhempiin aikoihin verrattuna. Heroiininarkomania muuttui sodan jälkeen muodiksi, kun nuoriso löysi sodasta yli jääneen aineen.
Sota-aikaan kuului heroiinin lisäksi pervitiini, joka oli metamfetamiinia. Pervitiinin katsottiin kuuluvan samoihin ”viattomiin myrkkyihin” kuin tupakka ja kahvi, joskin piristävä vaikutus oli huomattavasti suurempi.
Pervitiiniä tuotiin Suomeen Saksasta, jossa se oli kehitelty ja valmistettu nimenomaan sotalääkkeeksi. Saksassa aineen käytöstä kuitenkin luovuttiin. Siellä huomattiin, että sotilaat eivät saaneet nukuttua edes silloin kuin se olisi ollut mahdollista.
Suomessa pervitiiniä kuitenkin käytettiin, vaikka se toisinaan vaati vastapainokseen unilääkettä. Etenkin päiväkausia yhteen menoon hiihtäneet kaukopartiomiehet turvautuivat pervitiiniin, kun voimat ehtyivät.
Koukussa
heroiiniin
Sodan jälkeen heroiinia oli paljon liikkeellä ja sitä oli helposti saatavilla. Kaikki yli jäänyt aine ei kuitenkaan palautunut apteekkeihin, kuten olisi ollut tarkoituksenmukaista. Ainetta päätyi myytiin myös katukauppaan.
Heroiinin suuri kulutus sodan jälkeisessä Suomessa herätti kummastusta ulkomailla. Maassamme kului heroiinia vuodessa sama määrä kuin muissa maissa keskimäärin 25 vuodessa.
Yhdistyneet kansakunnat ihmettelivät ihan kirjallisesti heroiinin menekkiä Suomessa. Sisäasiainministeriö vastasi ihmettelyyn toteamalla, että heroiini on edullisin lääkeaine muun muassa yskään ja kivunlievitykseen. Samalla sisäasiainministeriö huomautti, että pohjoisen sijaintinsa vuoksi Suomessa esiintyy yskää muita maita enemmän.
Lääkäriseura piti heroiinin väärinkäyttäjien määrää Suomessa hyvin vähäisenä. Morfiinille ei löydetty muuta rinnakkaislääkettä ja heroiini oli halpaa. Tästä syystä Suomen lääkäriseura ei nähnyt syytä luopua heroiinin valmistuksesta.
Vasta 1950-luvulle tultaessa laki kiristyi, ja heroiinin ja morfiinin käyttöä rajoitettiin.
Huumaavat aineet löysivät tiensä sangen helposti Suomeen, mutta vieroitushoidon käynnistyminen oli kankeaa. Narkomaaneja hoidettiin pitkään yksinomaan mielisairaaloissa. Hoitoa saivat pääasiassa varakkaat henkilöt ja hekin hyvin lyhyen aikaa. Suurin osa vieroituksessa olleista palasi takaisin vanhaan elämäntapaansa.
Eikä hoidossa varmasti auttanut sekään, että vieroitukseen saatettiin käyttää jotakin toista huumetta.
n
Huumetietoutta
Huumeiden väärinkäyttöä ilmeni kaikkialla Suomessa jo 1800-luvulla.
Narkomaaneja hoidettiin pitkään lähinnä mielisairaaloissa.
Lähes kaikkia ”uusia” huumeita on pidetty vaarattomina ja käytetty muun muassa narkomaanien vieroitushoidossa.
Huumausaine -käsite syntyi 1900-luvulla.
1950-luvulle asti lääkärit ja terveydenhoitoalan henkilökunta muodostivat valtaosan narkomaaneista, lääkärit kirjoittivat reseptejä itselleen.
Huumeiden väärinkäyttö tuli rangaistavaksi vuonna 1961. (KU)
uutiskirje 
