Talven selkä on taittunut. Sen huomaa ainakin siitä, että kylmän ja hiljaisen tammikuun jälkeen myös poliittinen ilmasto alkaa lämmetä.
Kohta edessä ovat entistä kuumemmat ajat, kun hallitus kokoontuu helmikuun lopulla miettimään, mitä on tullut tehtyä ja mitä tarttis tehdä, jotta Suomi pelastuisi. Esimakua politiikan keväästä on saatu päättyvän viikon aikana eduskunnasta, jossa on käyty kaksikin talouden näkymiin liittyvää ajankohtaista keskustelua.
Vaikka eduskunnan tämän viikon keskusteluissa tunteet kävivät välillä kuuminakin, niin yksiselitteistä vastausta siihen ei saatu siitä, mitä pitäisi tehdä. Eri tunnusluvut kertovat, että entiseen malliin ei voida jatkaa, mutta miten kuopat täytetään? Huoli on selvästikin yhteinen, mutta politiikan retoriikka – eli muun muassa toisten mollaaminen – peittää osaltaan alleen tilanteen vakavuuden.
Siitä kai voidaan olla yhtä mieltä, että teollisuuden rakennemuutos on tosiasia.
Kriisitietoisuuden rummutus on ollut kovaäänistä. Päärumpalina on häärinyt Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n edustajat ja omia rumpujaan ovat päristelleet myös kokoomuspoliitikot pääministeri Jyrki Kataisen johdolla. Heillä on omat tylyt ratkaisuesityksensä talouden ongelmiin, mutta kannattaa jälleen kerran muistaa, että varsin harvoin ongelmiin on vain yhtä lääkettä varsinkin, jos edes sairauden laadusta ei ole yksimielisyyttä.
Siitä kai voidaan olla yhtä mieltä, että teollisuuden rakennemuutos on tosiasia. Suomi ja suomalaiset todellakin tarvitsevat lisää uusia työpaikkoja nyt ikuisiksi ajoiksi menetettyjen teollisuustyöpaikkojen tilalle.
Eduskunnan teollisuuspoliittisessa keskustelussa puututtiin näihin asioihin aika monipuolisesti. Myös oppositiopuolueet niin keskusta kuin perussuomalaisetkin toivat esiin asioita, joihin hallituksenkin on syytä paneutua huolella. On koko Suomen kohtalonkysymys, miten teollisuuspolitiikassa muuttuneissa oloissa onnistutaan. Tällä alueella ei pidä sortua lyhytnäköiseen suhdannepolitikointiin.
Oppositio hyökkäsi eduskunnassakin jälleen rajusti hallitusta vastaan. Niin sen pitää hyökätäkin, sillä sehän on opposition yksi päätehtävä parlamentaarisessa demokratiassa. Usein vain on niin, että faktat tuppaavat hyökkäysinnossa unohtumaan ja politiikkaa sotketaan sinnekin, minne se ei kuulu.
Perussuomalaisten junailema välikysymys telakoihin ja risteilytilauksiin liittyvältä osaltaan oli aika tyypillinen esimerkki tällaisesta tunnepitoisesta silmä huurussa -hyökkäyksestä. Turun telakan kohtalo on niin vakava aihe, että sitä ei saa madaltaa politiikan tekovälineeksi.
Telakoiden pelastamiseksi ja risteilijätilauksen saamiseksi ei ehkä ole tehty kaikkea mahdollista, mutta hallitusta ei voida syyttää toimimattomuudestakaan. Kohtuutonta on myös mollata niitä virkamiehiä osaamattomuudesta, jotka ovat päätöksenteon pohjaksi selvittäneet niin lait ja asetukset kuin korealaisyrityksen tuloskunnonkin.