– Kun Meksiko kärsii jo nyt vesipulasta, niin mistä vettä muka riittää liuskekaasun louhintaan, professori Miriam Grunstein valtiollisesta taloustutkimuskeskus CIDE:stä huomauttaa.
Viime vuonna kuivuus koetteli Meksikon maanviljelijöitä ja karjankasvattajia, ja samanlaista suursäätilaa on luvassa täksi vuodeksi.
Liuskekaasu on tavallista maakaasua, pääosin metaania, joka on varastoitunut liuskekivikerroksiin kivien rakoihin ja huokosiin.
Meksikolla arvioidaan olevan maailman neljänneksi suurimmat liuskekaasuvarat.
Sen louhinta on tullut taloudellisesti kannattavaksi vasta viime vuosina niin sanotun vesisärötys-tekniikan (fracking) ansiosta. Siinä porausreikään pumpataan kovalla paineella valtavasti vettä, hiekkaa ja kemikaaleja, mikä murskaa liuskekiven rakenteen ja saa maakaasun nousemaan ylöspäin.
Suunnitelmissa 6 500 kaasulähdettä
Liuskekaasu on joutunut viime vuosina ympäristönsuojelijoiden hampaisiin. Vesisärötyksessä käytetyt kemikaalit saastuttavat maaperää, ja liuskekaasun louhinnasta karkaa ilmakehään enemmän metaania kuin perinteisestä maakaasun porauksesta. Metaani on kymmeniä kertoja hiilidioksidia voimakkaampi kasvihuonekaasu.
Pemex suunnittelee ottavansa käyttöön vuoteen 2016 mennessä 20 uutta liuskekaasulähdettä ja 50 vuoden aikavälillä peräti 6 500.
– Liuskekaasuprojekteissa ei pitäisi edetä ennen kuin ympäristöhaitat ja taloudelliset hyödyt on perusteellisesti punnittu. Mutta tällaista keskustelua ei käydä, yksityisen ITAM-yliopiston oikeustieteen professori David Enríquez sanoo.
Yhdysvaltain energiahallinto EIA arvioi, että Meksikolla on maailman neljänneksi suurimmat liuskekaasuvarat.
uutiskirje 
