Työvoiman ulkopuolella olevien määrä lisääntyi
Suomessa oli heinäkuussa 10 000 työtöntä vähemmän kuin vuosi sitten, kertoi Tilastokeskus tiistaina. Työttömiä oli 183 000. Työttömyysaste oli 6,6 prosenttia, kun se edellisvuoden heinäkuussa oli 6,9 prosenttia.
Tilastokeskuksen ja työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) tilastot poikkeavat toisistaan. TEM:n tilastoissa työttömyyden kehitys jatkui samansuuntaisena kuin tähänkin asti. Ministeriön mukaan työttömiä oli heinäkuussa 318 600 eli 42 800 viime vuotta enemmän.
Tilastokeskuksen mukaan samaan aikaan työttömyysasteen laskun kanssa työllisten määrä putosi 43 000:lla ja työvoiman ulkopuolella oli 64 000 ihmistä enemmän kuin vuosi sitten.
– Näyttää siltä, että sekä työttömyydestä että työllisyydestä on menty työvoiman ulkopuolelle. Ihmiset ovat ilmeisesti tulkinneet asiat niin, että ei kannata edes hakeutua työmarkkinoille, koska tilanne on niin heikko, TEM:n neuvotteleva virkamies Petri Syvänen totesi UP-uutispalvelulle.
Hänen mukaansa työvoiman ulkopuolella olevien määrä on kesäkuukausina yleensäkin korkeampi.
– Nyt heinäkuun luvut näyttävät poikkeuksellisen korkealta.
Syvänen selittää ministeriönsä lukujen eroa Tilastokeskuksen lukuihin erilaisella työttömän määrittelyllä.
– Tilastokeskuksessa katsotaan työttömäksi ilman työtä oleva, joka on hakenut aktiivisesti työtä viimeisen neljän viikon aikana tai on valmis ottamaan työtä vastaan seuraavien kahden viikon aikana. Tilasto perustuu haastatteluihin eli otokseen.
Ministeriön tilaston pohjana käytetään rekisteripohjaista työttömien työnhakijoiden määrää. Työnvälitystilastossa työttömyyden määritelmänä on, ettei henkilöllä ole työsuhdetta eikä hän työllisty yritystoiminnassa. Työnvälitystilastossa myös kokoaikaisesti lomautetut luetaan työttömiin.
– Meillä työnhaun aktiivisuus ei näy työttömyysluvuissa vaan siinä, että työttömyyskorvauksia ei makseta eli karensseissa, Syvänen kertoo.
Tilastokeskuksen työvoimatutkimus tuottaa EU:n viralliset työttömyysluvut.