Joutilas luokka osa 13
– Lyö vain, se on Puolangalta, oli tämän kesän Puolangan pessimismipäivien tunnuksena. Vahingoniloinen ei ota huomioon sitä, että vahinko on itsessään iloton tapahtuma, koska vahingonilossa hirnuu alemmuuskompleksi.
Tirkistelevästä voyerismista, tunteettomasta sadismista sekä kateuden myrkyttämästä vahingonilosta on tullut kelpo kyytipoikia joutilas luokan elämäntavan markkinoinnissa. Jos markiisi de Sade (1740-1814) eläisi, hän saattaisi olla seurapiirijournalismin päätoimittajana kysytty mies.
Sodoman 120 päivää -teosta on luonnehdittu kaikkien aikojen rötösherrakirjaksi, jossa lain, hallintopiirien, aateliston ja papiston kunnianarvoisat edustajat panevat parastaan rietastelun, kekseliään himokkuuden ja kylmän vallankäytön alueella.
Sisäisiin mielettömyyksiin hajoavassa luokkayhteiskunnassa katse on kääntynyt makuuhuoneeseen, jossa sortovaltaa janoava yksinäinen despootti etsii orgioista sisältöä elämäänsä.
Sanotaan, että renessanssin aikaan keksitty keskusperspektiivi siirsi ihmisen tarkkailijan rooliin, ulkopuoliseksi töllistelijäksi. Maailma alettiin hahmottaa joksikin ihmisen ulkopuolella olevaksi tarkkailun kohteeksi. Yksilö siirtyi maailmasta katsomoon.
Samalla kun ihmisestä tehtiin maailman napa ja yksilö kohotettiin tarkkailijaksi muun luomakunnan yläpuolelle, yksilö alkoi yhä kiihkeämmin pyöriä oman napansa ympärillä. Muu maailma ja toiset ihmiset alkoivat näyttäytyä pelkältä hyödynnettävältä raaka-ainevarastolta ja rahastuspaikalta.
Menneisyydestä periytyvät näkökulmat ja asenteet vaikuttavat totunnaisiin arkipäivän näkemyksiimme ja valintoihimme joko kielteisesti tai myönteisesti.
Veblenin mukaan instituutiot eivät koskaan vastaa nykyhetken muodin vaatimuksiin. Ihmisiä ohjaavien instituutioiden ajatustavat ovat menneisyyden perintöä. Instituutiot ovat muovautuneet menneiden olosuhteiden mukaisiksi, eivätkä ne ole juuri koskaan sopusoinnussa nykyhetken vaatimusten kanssa. Ne vaalivat vakiintuneita etuja.
Pelkkää aineellista hyötyä tavoittelevassa joutilasluokan silmänlumeyhteiskunnassa eri instituutioilla on sen mukaiset tehtävät.
Nämä yhteiskunnan päällysrakenteet pitävät yllä hallitsevan luokan etujen mukaista pysähtynyttä staattisuutta. Ihmisten ja instituutioiden ajatus- ja toimintatavat muuttuvat vain pakon edessä: ”Ihmisten ajatustavat mukautuvat muuttuneen tilanteen vaatimuksiin varsin verkkaisesti ja vastahakoisesti vasta, kun uusi tilanne on muuttanut vallinneet näkemykset kestämättömiksi.” Instituutiot ovat aina säilyttäviä, eivät uutta etsiviä. Ne ovat psykologisen vitkan pesäkkeitä: ”Jos yksikin yhteiskunnan osa tai luokka on jotenkin olennaisesti suojassa ympäristön vaikutukselta, se mukauttaa omat näkemyksensä ja elämäntapansa muuttuneeseen yleistilanteeseen muita osia myöhemmin. Siksi sillä on taipumus hidastaa yhteiskunnallista muutosprosessia. Vauras joutilasluokka on tällaisessa suojatussa asemassa muutosta ja uudelleensopeutumista ajaviin taloudellisiin voimiin nähden.”
Einstein katsoi, että ihmisjärjen on kyettävä löytämään jakelujärjestelmä, joka toimii yhtä tehokkaasti kuin tuotanto.
Joutilas luokka vastusti rajusti Einsteinin ajatusta, että tuotanto käyttöä varten voisi korvata kapitalistisen tuotannon ansaitsemismielessä.
Tämän 25-osaisen juttusarjan runkona on Thorstein Veblenin 1899 ilmestynyt teos ”Joutilas luokka” (Art House 2002, suom. Tiina Arppe ja Sulevi Riukulehto).
Norjalais-yhdysvaltalainen taloustieteilijä ja kulutussosiologi Veblen (1857-1929) kehitti teorian joutilaasta luokasta, miten rikkaat karttavat työntekoa vaikka näyttävät olevankin koko ajan jotain puuhastelemassa ja jakelemassa rahvaalle elämänohjeita ahkeruutta silmällä pitäen.
uutiskirje 