Kapinallisen kirjailijan muistaminen herättää ristiriitaisia tuntoja sekä Ranskassa että Algeriassa, jossa Albert Camus syntyi 7. marraskuuta 1913 ranskalaiseen maahanmuuttajaperheeseen.
Autoturmassa 1960 vasta 46-vuotiaana kuollut ikoni nostaa pintaan niin Algerian sodan traumat kuin Ranskaa repivän muslimien maahanmuuton.
Aikaansa vaikuttanut kirjailija taisteli kynällään väkivaltaa ja vääryyttä vastaan. Ja koki henkilökohtaisesti Algerian sodan onnettomuutenaan.
Kirjailija taisteli kynällään väkivaltaa ja vääryyttä vastaan.
Muistojen sotaa
Algerian historian tuntija, professori Benjamin Stora, Pariisin yliopisto 13:sta, erotettiin Aix-en-Provence’ssa syyskuussa avatun Camus´n 100-vuotisjuhlanäyttelyn puheenjohtajan tehtävästä konservatiivisten paikallispoliitikkojen vaateesta.
Stora katsoo yhdessä Jean-Baptiste Péretién kanssa tänä syksynä julkaisemassa Camus brûlant -teoksessaan (Tulenarka Camus) eronsa syyksi Ranskassa käytävää muistojen sotaa.
– Sen sijaan että näyttelyssä olisi tuotu monipuolisesti esiin näkemyksiä ristiriitaisesta Camus’tä, kirjailija haluttiin palvelemaan suurvaltanostalgiaa potevaa poliittista suuntausta, väittää Algeriassa syntynyt Stora.
Camus on toki syksyn kirjailijanimi Ranskassa. Silti ei keskeisiin tiloihin, kuten kansalliskirjastoon tai Pompidou-keskukseen ole saatu lukuisista ehdotuksista huolimatta näyttelyä Camus’ta – Casanovasta ja Sartresta kylläkin.
Pari vuotta sitten herätti kummastusta edellisen presidentin Nicolas Sarkozyn ehdotus Camus´n haudan siirrosta Panthéoniin, jossa muun muassa Hugo, Pasteur ja Voltaire lepäävät. Kirjailijan poika Jean Camus piti ehdotusta loukkaavana.
Kirkkoon kuulumaton kirjailija haudattiin maallisin menoin Loumarinin kylän hautausmaalle. Camus osti sieltä talon 1957 saamallaan kirjallisuuden Nobel-palkinnollaan.
Siltaa yli Välimeren
Algeriassa puolestaan vanhoillliset nationalistit estivät Storan mukaan 2010 Camus -kiertueen järjestämisen. Nykyisten vallanpitäjien legitimiteetti ilmeisesti edellyttää yhä 50 vuotta sitten itsenäistyneen valtion pitävän kirjailijaa kolonialistisena.
– Eikä vielä tänä päivänäkään mikään kerro pääkaupunki Algerin Belcourtin työläiskaupunginosassa kävijälle kirjailijan varttuneen siellä.
– Välimerellisen Camus’n avulla voisi rakentaa siltaa pohjoisen ja eteläisen rannikon kesken ylitse Välimeren, katsoo kirjailijaa kiehtovan moniselitteisenä ja ristiriitaisena mutta avoimeen vuoropuheluun pyrkineenä pitävä Stora.
Camus kannatti muslimienemmistön ja ranskalaisvähemmistön yhteiseloa. Hieman samansuuntaisesti kuin myöhemmin kävi todeksi Etelä-Afrikassa, on kirjailijan tytär Catharine Camus tulkinnut.
Tytär kirjoitti puhtaaksi isänsä keskeneräisen teoksen liuskat, jotka löytyivät turma-autosta singonneesta salkusta. Ensimmäinen ihminen -teos ilmestyi 1994 (suomeksi 1995) – 34 vuotta tekijän kuoleman jälkeen.
Siihen pohjautuva Gianni Amelion ohjaama italialais-ranskalainen elokuva Il primo uomo, jossa Stora toimi historian asiantuntijana, sai ensi-iltansa 2011. Camus’n alter ego Jacques Cormery kulkee filmissä kirjailijan jalanjäljillä alkaen kohta sata vuotta sitten syttyneessä 1. maailmansodassa 1914 kuolleen isänsä haudalla.
Ranskassa asuva algerialainen Salah Guemriche laittaa juhlavuoden Aujourd´hui Mersault est mort -teoksessaan (Mersault kuoli tänään) Sivullisen päähenkilön ampuman arabin lapset vaatimaan isänsä tappajahahmon luojalta, ”monsieur Albertilta” oikeutta.
Tekijä myöntää Camus´n tuoneen esiin algerialaisten kärsimyksiä mutta olleen kyvytön kyseenalaistamaan kolonialistista järjestelmää ja sen pohjimmaista rasismia. ”Alusta alkaen kolonisaatio merkitsi väkivaltaista humanismin vastaisuutta, monsieur Albert ”, painottaa yksi pojista teoksessa.
Hukattu mahdollisuus
Algerian poliittisesta kehityksestä väitelleen Tampereen yliopiston rauhan- ja konfliktintutkimuskeskuksen tutkimusjohtajan, professori Tuomo Melasuon mielestä Camus on eräille ongelmallinen erityisesti Algerian itsenäisyyssodan ja sen aiheuttamien traumojen takia.
– Camus’n ajama siviilirauha ei sopinut yhdellekään konfliktin osapuolista. Siviilirauha olisi voinut luonut pohjan muokattavalle ratkaisulle. Se olisi voinut säästää osapuolet paljolta inhimilliseltä tuskalta ja kärsimykseltä. Siksi tämä hukattu mahdollisuus on yhä joillekin kiusallinen.
Arvioiden mukaan Algerian sodassa sai surmansa ainakin 300 000 – 400 000 ihmistä. Algerian eurooppalaisten keskuuteen syntynyt äärijärjestö OAS terrorisoi myös maan eurooppalaisia pakottaen heidät jättämään maan.
– Noin 900 000 ”pied noirin” (mustajalan) vaihtoehdoksi tarjoutui joko matkalaukku tai ruumisarkku. Suurelle osalle algerialaisista eurooppalaisten poistuminen merkitsi menetystä, koska maan hallinto ja talous pitkälti romahtivat.
Sivullinen ja Pikku-Prinssi
Tämän päivän Algeriassa ranskalaisen Algerian eurooppalaiset eivät enää ole Melasuon mielestä ongelma, ainoastaan sotarikolliset. Varttuneelle uudelle sukupolvelle siirtomaa-aika ja itsenäisyyssota eivät ole samalla tavalla traumaattisia kokemuksia kuin heidän vanhemmilleen.
– Keskeistä Algerian ja Ranskan nykyisissä väleissä ovat inhimillisten suhteiden ja yhteyksien yleisyys ja toistuvuus. Seka-avioliittoja ei ole koskaan ennen solmittu niin runsaasti kuin nykyisin.
Usein Algeriassa käyvä Tuomo Melasuo arvioi Camus´n muuttuvan koko ajan yhteisemmäksi omaisuudeksi.
– Algerialaiset omivat Camus’tä niin kuin he ovat omineet kirkkoisä Augustinuksen, jonka restauroidun katedraalin avajaiset pidettiin lokakuussa.
Hän myös korostaa monen nimekkään ranskalaisvaikuttajan vaiheiden vievän kirjailijan tapaan Algeriaan.
– Esimerkiksi historioitsija Fernand Braudel, sosiologi Pierre Bourdieu, filosofi Jacques Derrida ja taloustieteilijä Jacques Attali.
– Eikä pidä unohtaa sitäkään, että tänään kaksi eniten myydyintä ranskankielistä teosta, Sivullinen sekä Antoine de Saint-Exupéry’n Pikku-Prinssi pohjautuvat Algeriaan.
uutiskirje 
