Television vaaliohjelmia on lähetetty Suomessa 1960-luvun alusta saakka. Vaalikampanjointia rytmittäviksi mediatapahtumiksi ne muuttuivat 1980-luvulla, kun sanomalehdet alkoivat nostaa ne kampanjajournalisminsa keskiöön.
Pitkäsen mukaa 1980-luvun Suomessa lehdistö alkoi kiinnittää entistä enemmän huomiota vaaliohjelmissa esitettyjen poliittisten linjausten ohella myös esimerkiksi poliitikkojen esiintymiseen, kehonkieleen ja pukeutumiseen. Myös poliitikkojen keskinäisestä kilpailusta tuli yhä tärkeämpi osa vaaliohjelmiin liittynyttä julkista keskustelua.
Pitkänen esittää, että vaikka politiikan visualisoitumiskehitys liitetään tavallisesti yksinomaan televisioon, on sanomalehdistöllä ollut tässä kehityksessä tärkeä rooli.
– Ensimmäisen kerran vaaliohjelmia esitettiin televisiossa jo vuoden 1960 kunnallisvaaleissa. Sanomalehdistössä vaaliohjelmiin suhtauduttiin 1960- ja 1970-luvulla pikemminkin puolueiden vaalivalistustilaisuuksina kuin erityisinä mediatapahtumina, joissa puolueiden johtohenkilöt pyrkivät vetoamaan äänestäjiin omalla persoonallaan tai vaikkapa pukeutumisellaan, Pitkänen kertoo.
1980-luvulla sanomalehdistön suhtautuminen television vaaliohjelmiin alkoi kuitenkin muuttua.
– Lehdet alkoivat teettää erilaisia selvityksiä ja kyselyitä puoluejohtajien esiintymisestä ja pärjäämisestä ohjelmissa sekä kiinnittää yhä useammin huomiota esimerkiksi poliitikkojen esiintymiseen.
Sanomalehdet siirtyivät linjauksista henkilöihin
Pitkäsen tutkimus osoittaa, että vaikka television tulo suomalaisten koteihin 1950-luvun tarjosikin kansalaisille mahdollisuuden hahmottaa politiikkaa puolueiden ja aatteiden ohella yhä useammin myös henkilöiden kautta, ei kehitys ollut niin nopeaa ja suoraviivaista kuin usein esitetään. Sanomalehdistön aatteita ja asiakysymyksiä korostava journalistinen traditio hidasti visuaalisen politiikkakäsityksen vahvistumista suomalaisessa poliittisessa kulttuurissa.
1970-luvulla käynnistyneet suomalaiseen poliittiseen kulttuuriin ja mediamaisemaan heijastuneet muutostrendit alkoivat kuitenkin tulla yhä näkyvämmiksi 1980-luvulla, kun kansalaisten puoluekiinnittyminen alkoi heikentyä, puolueet samankaltaistua ja tiedotusvälineiden kaupallinen kilpailua koventua.
Uudessa tilanteessa sanomalehtien huomio alkoi kiinnittyä yhä useammin puolueiden linjausten sijaan myös poliitikkoihin henkilöinä. Tämän muutoksen myötä television erityisyyttä korostavat tulkinnat saivat yhä näkyvämmän roolin sanomalehtien kampanjajulkisuudessa.
Vaaliohjelmista puolueiden kampanjatapahtumia
Vaaliohjelmiin liittyneen kirjoittelun ohella väitöstutkimuksessa on tarkasteltu myös television vaaliohjelmien kehitystä. Vaaliohjelmia tehtiin 1960-luvulta 1980-luvun lopulle saakka ainoastaan Yleisradiossa. Vaaliohjelmien yksityiskohdista vastasivat Yleisradion hallintoneuvosto sekä ohjelmaneuvosto, joiden kokoonpano heijasteli puolueiden voimasuhteita.
– Puolueille vaaliohjelmat näyttäytyivät alusta saakka tärkeinä vaalikampanjoinnin foorumeina. Tästä yhtenä ilmentymänä voidaan pitää puolueiden tapaa vahtia mustasukkaisesti vaaliohjelmien tasapuolisuutta. Pahimmillaan puheenvuorojen kestoa mitattiin sekunnin tarkkuudella ja muita vähemmän puheaikaa saanut puolue nosti asiasta metelin, Pitkänen kertoo.
Vaaliohjelmat muuttuvat, kirjoittelu ei
1960-luvulla sekä vaalitenteissä että suuressa vaalikeskustelussa toimittajien rooli oli marginaalinen. Heidän tehtävänään oli varmistaa ohjelmien tasapuolisuus mittaamalla poliitikkojen käyttämien puheenvuorojen kestoa. Tämä oli käytäntö myös vaalitenteissä, joissa tentaattoreina olivat toimittajien sijaan kilpailevien puolueiden edustajat.
1970-luvulla toimittajat saivat jalansijan vaaliohjelmissa ja vuoden 1975 eduskuntavaaleissa vaalitentit muuttuivat samankaltaisiksi toimittajahaastatteluiksi kuin tänäkin päivänä.
Vaaliohjelmiin liittynyt kirjoittelu ei kuitenkaan seurannut vaaliohjelmien kehitystä. Vaalitenttien muuttuessa 1970-luvulla toimittajavetoisiksi journalistisiksi ohjelmiksi, kirjoittivat sanomalehdet niistä edelleen samoista näkökulmista kuin 1960-luvullakin.
– Vaaliohjelmista uutisoitiin vielä 1970-luvulla tiukasti asiat ja aatteet edellä, eikä puoluejohtajien henkilökohtaisten ominaisuuksien arvioiminen kuulunut vakavasti otettavaan politiikan journalismiin. Tähän lähtökohtaan ei vaikuttanut se, millä tavoin vaaliohjelmia televisiossa tehtiin.
Ville Pitkäsen väitöskirja Puolueiden keskustelutilaisuuksista mediatapahtumiksi. Television vaaliohjelmat ja niihin liittynyt sanomalehtijulkisuus 1960-luvulta 1980-luvulle tarkastetaan lauantaina 18. tammikuuta kello 12 esitetään Turun yliopistossa (Publicum, auditorio Pub3, Assistentinkatu 7). Virallisena vastaväittäjänä toimii professori Raimo Salokangas Jyväskylän yliopistosta.
lehti 