12 YEARS A SLAVE (Yhdysvallat 2013). Käsikirjoitus: John Ridley. Perustuu Solomon Northupin kirjaan. Ohjaus: Steve McQueen. Kuvaus: Sean Bobbitt. Musiikki: Hans Zimmer. Pääosissa: Chiwetel Ejiofor, Michael Fassbender, Lupita Nyong’o. Ensi-ilta on 24.1.
Solomon Northup (Chiwetel Ejiofor) on osaava viulisti, perheenisä ja vapaa musta mies 1840-luvun New Yorkissa. Sitten taivas rysähtää kerralla niskaan: viekas kaksikko luikertelee tuttavuuteen ja toimittaa miehen ihmiskauppiaiden käsiin. Eletään Yhdysvaltain sisällissotaa edeltävää aikaa, etelässä mustien orjien ylläpito on arkipäivää.
Elokuvan pohjana on tositarina. Esitettyä kuvaa orjuudesta tuskin on syytä epäillä, se mennee pääpiirteissään historiallisten faktojen mukaisesti. Tämän rinnalla Tarantino-filmi Django Unchained (2012) on rasittavaa pelleilyä.
Elokuvan puhutteleva sanoma kantaa yhä hyvin.
Elokuvan valossa orjuusjärjestelmä on yksityisomistamista raadollisimmillaan ja mielettömimmillään: orjilla ei ole minkäänlaisia ihmisoikeuksia. Tapahtumat havainnollistavat asian seikkaperäisesti ja tunnevoimaisesti.
Päähenkilöstä tekee halutun orjan se, että hän on sivistynyt ja monipuolinen ihminen – hänen markkina-arvonsa on korkea. Kierto omistajalta toiselle osoittaa, miten ehkä on vaihtoarvon laita.
Kaikki etelän valkoiset suurtilalliset eivät olleet säälimättömän väkivaltaisia alistajia, mutta heitäkin joukkoon mahtui. Näiltäkin osin elokuva avaa vivahteikkaita näkymiä aikakauden arkeen.
Epookki- ja sosiaalidraamana 12 Years A Slave on vahva kokonaisuus.
Nuoren naisorjan Patseyn (Lupita Nyong’o) kohtalo on jopa traagisempi kuin miespäähenkilön.
Patsey on puuvillapellolla ”työn sankari”, yöllä sadistinen alkoholisti-isäntä (Michael Fassbender vakuuttaa häijyydellään) käy tyydyttämässä häneen seksuaaliset tarpeensa.
Elokuva on väkevimmillään nuoren naisorjan vaiheiden kuvaamisessa. Hahmoon tiivistyvä sosiaalinen, inhimillinen ja seksuaalinen alistaminen puhuvat omaa järkkymätöntä totaalisen väkivallan kieltään.
Näiden kahden orjan teiden eroamisessa on aineksia vaikuttavaksi huipentumaksi. Se jää toteutumatta, ja kohtaus on myös ohjattu huonosti. Painopiste on miespäähenkilössä, joten tarina viedään sovinnaiseen ja hieman nyyhkyfilmimäiseen onnelliseen loppuun ”uskomattoman” selviytymistarinan hengessä.
Yhteiskuntakriittisenä, historiallisena draamana 12 Years A Slave on joka tapauksessa tärkeä elokuva. Sen puhutteleva sanoma kantaa yhä hyvin. Ei vähiten siksi, kun tiedetään, että globaali ihmiskauppa on tällä hetkellä kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden eniten kasvava haara.
Elokuvassa on erinomainen ääniraita. Siinä on itseoikeutettu paikkansa ruoskaniskuilla ja niiden uhrissa synnyttämillä huudoilla ja voihkeella.
Hyviä ovat myös erilaiset äänijärjestelyt, jotka usein toimivat ikään kuin kiertoteitse asiayhteyden tunnelatauksen väkevöittäjinä.
Aiheen tärkeyttä painottavat omalla tähti-imagollaan keskeisten sivuosien esittäjät. Brad Pitt nousee Lincoln-parrassaan elokuvan ihmisoikeusaktivistiksi numero yksi, empaattista suurtilan isäntää esittää Uusi Sherlock -sarjan stara britti Benedict Cumberbatch.
Otsakkeen perustelee eräs päähenkilön ulkopuolisena todistama episodi.
uutiskirje 
