Nihilismin ABC osa 12
Aina kun kuulee sanan vapaus, kannattaa kysyä, mihin kyseistä vapautta aiotaan käyttää tai mistä se lupaa meidät vapauttaa? Vapauttaako se meidät ajattelusta? Kun sananvapaus on tukahdutettu, vaikeneminen on pakollista.
Sananvapauden sijaan median tehtävänä on aiheuttaa jatkuvaa mielenkuohuntaa, pitää joukkojen ajatukset sopivan hengästyneinä, etteivät ne lähde leijailemaan korkeuksiin asettelemaan kysymyksiä systeemin mielekkyydestä.
Raharationalismin kehitellyt porvaristo rakastaa hallinnointia, koneistoja, teknologiaa, tilastoja ja byrokratiaa, vaikka se juhlapuheissaan rakastaa sanaa vapaus. Raharationalismin varjolla porvaristo toteuttaa synkkää ihmisvihaansa. Se haluaa pyyhkiä ihmisen pois näkyvistä, polkea hänet jalkoihinsa, määräillä, ohjailla, manipuloida, kurittaa, alistaa, riistää, nylkeä hänet elävältä käyttämällä kaikki kehittelemänsä sadistiset keinot.
Kaiken ylöskirjaavan tietoteknologian avulla porvaristo on päässyt toteuttamaan vuosisataista unelmaansa Jeremy Benthamin kehittelemästä panoptikonista.
Panoptikon on eräänlainen täydellinen tarkkailukone, täydellinen silmä, yksi ainoa katse, joka näkee Jumalan tavoin koko ajan kaikki, kaiken ja kaikkialle. Se kirjaa ylös pilkuntarkasti kaiken toiminnan, kuuntelee ja katselee taukoamatta ja tuomitsee havaitsemansa virheet, jolloin annettuja käskyjä ei ole noudatettu asianmukaisesti. Netti ja kännykät mahdollistavat tämän yhden ainoan katseen valvonnan yhä tehokkaammin.
Max Weberin ja Franz Kafkan kuvaukset rationalismista ja byrokratiasta ovat toteutuneet yli odotusten. Kapitalismin rautahäkki, Kafkan Linna ja Gregory Samsan muodonmuutos ovat jokapäiväistä arkeamme.
Sosiaalidemokraattien haaveilemaa demokratisoitua kapitalismia saamme vielä odottaa sellaisen tovin, että odottajat saattavat pitkästyä. Demokratisoitu sosialismi saattaa olla sittenkin konkreettisempi poliittinen tavoite.
Peruuttamattomia muodonmuutoksia on siis tapahtunut. Perinteisten yhteiskuntien köyhien joukot olivat staattisen alistuvaisia ja apaattisia. Proletariaatti oli yhteiskunnan rajumyrskyn kaltaisen hajoamisen tulos. Nykyajan länsimainen palkallaan eläjä on kotonaan kiltisti netissä laskujaan maksava oman elämänsä byrokraatti, pankkivirkailija, matkatoimistotyöntekijä, lipunmyyjä, terveyskeskusaikoja tilaava sairaanhoitaja. Meistä on tullut Gogolin Päällystakki-novellissa kuvaaman puhtaaksikirjoittaja Akaki Akakijevitsin kaltaisia harmaita konttorirottia. Milan Kundera toteaakin esseekokoelmassa Esirippu, että ainoa seikkailumme on hallintokoneistossa tapahtuneen virheen oikaisuyritys:
”Lomamatkallani maksan kaiken pankkikortilla ja tiedot kaikista päivällisistäni tallentuvat pankkiin Pariisissa ja välittyvät siten toisten byrokraattien käytettäviksi, esimerkiksi verotarkastajien, tai poliisin, jos minua satuttaisiin epäilemään rikoksesta. Kokonainen byrokraattien armeija työllistyy lomani seurauksena ja minä itse muutun oman elämäni byrokraatiksi täyttäessäni lomakkeita, lähettäessäni valituskirjeitä, jättäessäni asiakirjoja omiin arkistoihini. Ero vanhempieni ja oman elämäni välillä on hätkähdyttävä: byrokratia on läpäissyt elämäni.”
Vapauden suhteen Kundera asettaa kysymyksen. Miten kansalainen kaikkine oikeuksineen voi lopultakaan vaikuttaa lähimmässä ympäristössään, mitä hän voi tehdä talonsa alle rakennettavalle pysäköintiluolalla tai pajattavalle kovaääniselle, joka asennetaan hänen ikkunaansa vastapäätä? Hänen vapautensa on yhtä rajoitettu kuin voimatonkin.
Syyskuun 16. päivänä Tampereen kaupunginvaltuustossa tämä nähtiin konkreettisesti, kun neljä demarinaista loikkasi kannattamaan tunnelihanketta, jota enemmistö tamperelaisista vastustaa. Nihilismiä paljaimmillaan!
Tässä 20-osaisessa juttusarjassa käsitellään vähättelyyn ja mitätöintiin tähtäävän nihilismin ilmenemismuotoja eri näkökulmista, ja miten se on ilmennyt eri aikakausina.
uutiskirje 
