Syvä epäluottamus kaikkia auktoriteetteja kohtaan ja yhteisen arvoperustan mureneminen. Siinä yksi kuva Suomesta ja Euroopasta vuonna 2014. Työelämää ja kokonaisia yhteisöjä murjova rakennemuutos on tunnistettu, mutta mitä seuraa sen aiheuttamasta henkisestä murroksesta? Todennäköisesti uusi epävarmuuden aika syvenee edelleen.
Luottamuspula vaikuttaa jo lähes kaikilla elämänalueilla, kirjoittaa Jussi Melkas Tilastokeskuksen Tieto & Trendit -lehdessä.
Melkaksen kokoamat tilastot vahvistavat asian. Luottamus poliittiseen järjestelmään on Euroopassa ollut vankassa alamäessä jo kymmenen vuotta – se ei siis ole vain talouskriisin heijastusta, vaikka kehitys onkin nyt jyrkentynyt.
Eivät ihmiset luota tieteellisiin totuuksiinkaan.
Viime vuonna omaan hallitukseensa luotti enää noin 25 prosenttia eurokansalaisista, parlamenttiin vielä harvempi. Suomessa, Ruotsissa ja muutamassa muussa maassa luottamusta riitti yli 50-prosenttisesti, mutta talouskriisistä kärsineessä Etelä-Euroopassa ja koko Itä-Euroopassa itse valitsemiinsa päättäjiin luottaa jopa alle kymmenesosa kansalaisista.
Tämä luo tilaa poliittisille helppoheikeille, jotka lupaavat laittaa suit sait asiat kuntoon. Asiatiedolla populisteja on vaikea vastustaa, sillä eivät ihmiset luota tieteellisiin totuuksiinkaan. Lähes kaikissa EU-maissa yli puolet eurobarometriin vastanneista epäilee tieteentekijöiden puolueettomuutta, koska he uskovat rahoittajien vaikuttavan tuloksiin. Suomalaisista tätä mieltä oli 70 prosenttia asiaa viimeksi kysyttäessä.
Epäluulo on sinänsä tervettä, mutta jos ei edes tieteellisiin totuuksiin uskota, niin mihin sitten? Esimerkiksi rokotuksiin liittyvät epäluulot kertovat, että huuhaa-tieto käy kaupaksi.
”Aivan selviäkin asioita pystytään hämmentämään eikä faktoja huomioida. Tämä tehdään useimmiten anonyymisti nimimerkillä”, aikaa analysoi tutkimusprofessori Hannu Lauerma toisaalla tässä lehdessä.
Saako sanomansa siis läpi se, joka esittää asiansa vetävimmin ja viihdyttävimmin tosiasioista välittämättä? Ja mitä siitä seuraa demokraattisille eurooppalaisille yhteiskunnille? Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen tulkitsi kaiken lisäksi tuoreimpia arvotutkimuksia kuukausi sitten Talouselämä-lehdessä niin, että ”ihmiset ovat entistä haluttomampia sitoutumaan mihinkään muuhun kuin oman ja lähipiirinsä hyvinvoinnin edistämiseen”.
Riittääkö meillä siis enää sitkoa vaivalloisen tuntuiseen ja usein hitaasti etenevään yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen? Vai nostetaanko kädet pystyyn ja annetaan niiden hoitaa hommat, jotka lupaavat helppoja ja nopeita ratkaisuja, ja joilla on jo ongelmiin syyllisetkin valmiiksi katsottuina?
uutiskirje 
