Billy Bragg innosti loppuunmyydyssä konsertissaan Helsingissä
Brittimuusikko Billy Braggin, 56, konsertti on hetki sitten päättynyt Savoy-teatterissa Helsingissä. 1980-luvun alussa esiin ponnahtanut folkpunkrokkari palasi pitämään tiukan musiikkisaarnan suomalaisfaneille – viime tapaamisesta oli jo 14 vuotta.
Väki parveilee yhä teatterin edessä, ja pikagallup kirvoittaa kommentteihin.
Nuoruutta, Itä-Berliiniä, energiaa
”Olipas hämmentävä sekoitus omaa nuoruutta ja nykypäivää”, miettii Leeni. ”Ajatukset kyynisyyttä vastaan jäivät päällimmäisiksi.”
”Sympaattinen maailmanparantaja yhä, tyyli on himpun verran pehmennyt sitten 80-luvun”, sanoo Teppo. Hän kertoo 1988 Itä-Berliinissä näkemästään klubikeikasta, jolloin järjestäjät katkaisivat sähköt Braggin laulettua (Belfastin) kaupunkia halkovasta muurista.
”Energiaa on, mutta hän taisi puhua enemmän kuin laulaa. Silti viihdyttävä heppu”, toteaa haastatelluista nuorin, parikymppinen Essi.
Lontoossa kauan asuneelle Vesalle keikka tuo ”lämpimiä fiiliksiä”. Hän muistelee, miten tuttu kasvo Bragg oli 80-luvun aktivistina – ja on yhä: 2008 alkanut talouskriisi nosti Britanniassakin rosvopankkeja ankarasti kritisoivan liikkeen, jonka keulilla Bragg on.
”Sama musiikin ja sanan terävä kombinaatio kuin 1989, jolloin kuulin häntä Itä-Berliinin Volksbühnellä”, kommentoi Riitta.
Asenne tallella
Ja kyllä, musiikkia ja sanaa riitti. Bragg pysyi lavalla kaksi tuntia, tauotta, seuranaan vain akustinen ja sähkökitara – ja täysi salillinen intensiivistä yleisöä. Lauluja tuli parikymmentä, kuten 80-luvun klassikoita Milkman of Human Kindnessin tapaan, Woody Guthrien 50-luvun tekstiin vuonna 2000 syntynyt rakkauslaulu Ingrid Bergman, ja uusista biiseistä muun muassa No Power without Accountability.
Selvää oli, että encore-vaiheen pitää huipentua A New England -hittiin. Näin toki kävi, mutta legendaarisen kertosäkeen jättäminen yleisön hoilattavaksi oli heikko veto. Pidetään ne yhteislaulut Skansenilla.
Illan fiilishuippu taisi monilla osua tulkintaan Woody Guthrien I Ain’t Got No Home -laulusta. Se vavahduttaa yhä USA:n 1930-luvun laman katkerana hedelmänä, ja yhtä lailla tämänhetkisen inhimillisen alennusmyynnin kuvana. Braggin alkupuhe siihen osui niin ikään nappiin.
Samanhenkinen helmi oli No One Knows Nothing Anymore -kappale.
Braggin kestävin viehätys piilee suoruudessa ja hyvässä läsnäolossa enemmän kuin soitto- tai laulutaidoissa. Sen minkä osaa hän tekee vahvalla asenteella.
Välispiikeistä kehkeytyi tulisia saarnoja moraalista ja taloudesta, inhimillisyyden ja hyvinvoinnin rappiosta. Jotkut puheet olivat aivan liian pitkiä – kuutisen minuuttiakin kerrallaan – mutta onneksi musiikin kokonaiskestoa lyhentämättä. Parituntinen teki eheän kaaren.
Normandia, hyvinvointi, kyynisyys
Keikka oli Normandian maihinnousun 70-vuotispäivänä. Bragg veti rohkean linja Normandian rannikolta brittiläiseen hyvinvointiyhteiskuntaan, jota veteraanit alkoivat rakentaa siirrettyään ensin 1945 vaaleissa konservatiivi Winston Churchillin syrjään.
”Olen sukuni ensimmäinen, joka syntyi sairaalassa”, Bragg kiteytti.
Braggin räväkkä asenne vanhaa ja uudempaa oikeistoa, rasismia ja vieraskammoa kohtaan kuvastaa hyvin brittiläistä yhteiskuntaa, raakaa poliittista taistelua ja syvää luokkajakoa. 1980-luvun Thatcher-kriitikolta eivät uhkakuvat ehdy 2010-luvullakaan.
Suomen persut parilla irtohuulella noteerannut Bragg varoitti kimpasta brittikonservatiivien kanssa EU-parlamentissa. ”Eivät ole hyvää seuraa”, hän nauratti kuulijoita.
”Enää en entiseen malliin saarnaa sosialismin ilosta tai kapitalismin kiroista, enemmänkin haluan varoittaa kaikkialta tunkevasta kyynisyydestä”, hän lopetti.
Parhaiten Bragg saarnaa yhä lauluillaan.
Billy Braggin toinen keikka Suomessa on tänään lauantaina 7.6. Tampereen Klubilla.
uutiskirje 
