Keinutuolifilosofiaa osa 6
Itävaltalaisen koneinsinöörin ja psykologian tohtorin Robert Musilin (1880-1942) yli 1300-sivuista suurromaania Mies vailla ominaisuuksia pidetään yhtenä 1900-luvun suurimmista eurooppalaisista romaaneista. Teosta on verrattu niin James Joycen kuin Marcel Proustin yrityksiin hahmottaa tietystä aikakaudesta kokonainen elämänkuva romaanin keinoin.
Ensimmäinen osa ilmestyi saksaksi 1930 ja toinen osa 1932. Postuumisti julkaistiin vielä katkelmia kolmannesta, keskeneräisestä osasta. Kristiina Kivivuoren 1980-luvulla tekemä ja WSOY:n julkaisema suomennos sisältää ehyet osat.
Mies vailla ominaisuuksia kertoo eurooppalaisen väsähtäneen kulttuurin kriisiajasta, sen aatteiden ja ajatusten tyhjäkäynnistä 32-vuotiaan päähenkilönsä Ulrichin ajattelun kautta.
Romaanin alussa esitellään Ulrichin kotikatu sekä hänen talonsa ulkoapäin ja zoomataan lähemmäksi kunnes mies itse tavoitetaan lähikuvaan. Vähitellen kuva siirtyy hänen päänsä sisään, hänen ajattelutapaansa, ja sitä kautta siihen aikakauteen, jossa hän elää. Ollaan Wienissä elokuussa 1913.
Ensimmäisen kerran lähestyvän sodan ajatus välähtää entisen aktiiviupseeri Ulrichin mielessä hänen istuessaan raitiovaunussa. Hän miettii oliko Balkanilla todellakin sota vai eikö ollut.
Oli niin paljon muitakin asioita kiehtomassa ihmiskunnan mieliä. Korkeuslennossa oli ennätys jälleen kerran lyöty, muuan neekeri oli päihittänyt valkoisen mestarinyrkkeilijän ja tullut maailmanmestariksi. Ranskan presidentti oli matkustanut Venäjälle; puhuttiin, että maailmanrauha oli uhattuna.
Oliko kyseessä vain sama ainainen tapahtumien meno, eikä kukaan todellisuudessa tiedä mistä ”historian tie” tulee ja minne se menee. Kuitenkin jotenkuten elää nuhjustellaan eteenpäin päivästä toiseen.
Ulrichin mielestä liiketaloudellisten periaatteiden mukaisesti elävässä yhteiskunnassa jokaisen kunnon kansalaisen pitäisi rukoilla päivittäin kilpailukyvyn nimissä: Herra, oi minun Jumalani, myönnä minun hengelleni tuotantoluotto!
Jokainen uskontunnustus on pohjimmiltaan vain yksi luotonsaannin erityistapaus olipa kyseessä mikä uskonsuunta tahansa. Jos uskosta tulee tilittämätön ja katteeton, se kulutetaan pian loppuun ja siitä puolestaan seuraa romahdus. Aikakaudet ja valtakunnat menevät nurin aivan samoin kuin liikeyrityksetkin luottonsa menetettyään.
Musil kutsuu Itävalta-Unkaria Kakaniaksi, joka oli 1910-luvulle tultaessa ensimmäinen maa, jolta Jumala otti pois luoton, elämänhalun, uskon itseensä sekä jokaiselle sivistysvaltiolle ominaisen kyvyn levittää hyödyllistä kuvitelmaa, että sillä on velvoittava tehtävä.
Kakanialaiset tuntevat kaikkien muiden tavoin elävänsä keskellä murhia, tappoja, intohimoja, uhrimieltä ja suuruutta. Tämä kaikki tapahtuu heidän ympärilleen muodostuneessa vyyhdessä, mutta he itse eivät pääse osallistumaan näihin seikkailuihin.
He istuvat vankeina konttoreissa ja muissa ammatinharjoituslaitoksissa. Kun he illansuussa pääsevät vapaalle jalalle, eivät he osaa enää käyttää latautunutta jännitystään mihinkään. Ja niin se räjähtäen purkautuu huveihin, jotka eivät heitä huvita.
Kulttuurihenkilötkään eivät enää tiedä Kakaniassa, mitä virkaa oli heidän hymyillään, huokauksillaan, ajatuksillaan: mitä varten he olivat ajatelleet, mitä varten hymyilleet?
Heidän mielipiteensä ovat sattumaa. Jotenkin kaikki on jo ilmassa, valmiina kuin muotti, jonka sisään juostaan päätä pahkaa.
Kulttuuri-ihmiset muistuttavat miestä, joka näkee vararikon väistämättä tulevan ja syyttää aikaa, jona hänet on tuomittu elämään, vaikka hän elää siinä yhtä mielellään kuin kuka tahansa. Muiden tavoin hän syöksyy jokaisen muutosta lupaavan aatteen helmaan kuin ainakin ihminen, jolla ei ole mitään menettävää.
Tässä 25-osaisessa juttusarjassa tarkastellaan maailman menoa keinutuolifilosofian perspektiivistä.
uutiskirje 