Karibianmereltä, Haitin pohjoispuolelta löytyi viime keväänä hylky, joka ei ollut enempää eikä vähempää kuin Santa Maria, Kristoffer Kolumbuksen ensimmäisen retken lippulaiva – tai tarkkaan ottaen sen jämäpala.
Atlantin ylitettyään Kolumbus rantautui Bahamasaarille, Kuubaan ja Haitiin, mutta kun miesrukka luuli saapuneensa Intiaan, kaikki kääntyi nurin päin ja Kuuban vuoristoistakin tuli taivasta hipova Himalaja.
Lippulaivan oli oikeastaan pakko olla Santa Maria, koska retkeä sponsoroivat avokätisesti Espanjan Isabella Katolilainen ja Ferdinand Katolilainen, joilla oli vielä yhteisnimenään katoliset kuninkaat.
Neitsyt Marian seksuaalinen identiteetti on nykyvalossa normaalimpi kuin vielä 1900-luvun alkupuolella, jolloin raskautta ilman mieskontaktia oli mahdoton kuvitella.
Santa Maria oli luonnollinen valinta myös siksi, että laivat ovat naisia ja englannin kielessäkin niistä käytetään naisellista pronominia ”she”. Lontoolainen merenkulkulehti yritti ottaa tilalle sukupuolineutraalin pronominin ”it”, mutta lukijat kuninkaallista laivastoa myöten nousivat vastarintaan.
Merimiehet ovat nähneet laivoissa ja naisissa kosolti yhteisiä piirteitä: molemmat ovat kaunismuotoisia, arvaamattomia, vaikeita ohjata ja kalliita ylläpitää. Vaimot ovat olleet varmaankin toista mieltä, mutta heidän näkemyksiään ei ole kirjattu muistiin.
Santa Marian miehistöllä oli koko ajan pinna kireänä, sillä vanhoissa kartoissa Atlantti loppui kuin seinään ja vastassa oli vain täytteeksi piirrettyjä merihirviöitä. Vaikka planeettamme oli paljastunut palloksi, retkikunta tuntui kulkevan kohti auttamatonta perikatoa.
Miehistön pelot eivät olleet turhia: joulupäivänä 1492 Santa Marian matka katkesi haaksirikkoon lähellä Haitin rannikkoa. Laivan kansiosista saatiin kuitenkin kyhättyä vaatimaton linnake, La Navidad, jonka nimi tarkoittaa joulua.
Kun nelisenkymmentä epäonnista merimiestä ei Kolumbuksen muihin aluksiin mahtunut, heidät jätettiin eurooppalaisina pioneereina tarunhohtoista ”Intiaa” rosvoamaan.
Himoittuja mausteita Kolumbus ei liiemmin löytänyt, mutta kultakimpaleet, ananakset, tupakanlehdet, kalkkunat ja vangitut alkuasukkaat olivat kotopuolessa toki tervetulleita.
Santa Marian myötä katolinen Maria-kultti ja Amerikka kohtasivat toisensa, mutta vuonna1531 Neitsyt tarttui omin käsin ohjaksiin ja ilmestyi Meksikossa likellä Guadalupen kylää.
Joulukuun kahdentenatoista päivänä köyhä atsteekki (kukaties väkisin kastettu) Juan Diego kapusi Tepeyacin kukkulalle, neitsytäiti Tonantzinin entiselle pyhiinvaelluspaikalle.
Yhtäkkiä Juan Diego näki valoa hohtavan tumman naisen ja kuuli tämän puhuvan intiaanikieltä. Nainen oli Neitsyt Maria, joka ehdotti, että vanhan atsteekkipyhäkön perustalle rakennettaisiin hänen kunniakseen kirkko.
Erinäisten käänteiden jälkeen Neitsyt Maria alkoi todellakin sulautua atsteekkien neitseelliseen äitijumalattareen ja muistuttaa myös ulkomuodoltaan mestitsejä, intiaanien ja espanjalaisten perillisiä.
Kansansuosiota kasvatti Neitsyen tasa-arvoinen asenne. Juan Diegoa vaatimattomampaa eläjää oli vaikea kuvitella, ja silti hänestä, halveksitusta intiaanista, tuli tärkeän asian sanansaattaja.
Tepeyacin kukkula on jäänyt Mexico Cityn miljoonakaupungin sisäpuolelle, joten valtavat pyhiinvaeltajajoukot pääsevät vaivatta Guadalupen Neitsyttä hänen kirkkoonsa kunnioittamaan.
Eikä tässä kyllin: Guadalupen Neitsyt on Meksikon suojeluspyhimys, kuningatar ja vapaustaistelija, joka esiintyy samassa rintamassa vallankumousmies Emiliano Zapatan ja taiteilija Frida Kahlon kanssa: ”Eläköön Guadalupen Rouvamme! Eläköön itsenäisyys!”
Meksikolaisille kansannaisille Neitsyt on alistettujen ja arvottomien äiti, kohtalotoveri ja ymmärtäväinen sisar, sillä hän on kokenut itse raskauden ja synnytyksen ja joutunut kestämään äidin suurimman surun, lapsensa kuoleman.
Vapautuksen teologiassa, marxilaisvaikutteisessa liikkeessä, Neitsyt nähdään yksinkertaisena talonpoikaisnaisena ja slummeihin ahdettujen köyhien puolustajana. Paavien 1800- ja 1900-luvulla julistamat dogmit ja muut metafyysiset pohdinnat ovat toissijaisia papeille, joista osa on taistellut myös sissien riveissä.
Mutta olisiko Neitsyt Maria kaikesta huolimatta ”feministin painajainen”, kuten Elina Vuola kyselee kirjassaan Jumalainen nainen (2010). Osa feministiteologeista onkin halukas hylkäämään Marian, osa taas tulkitsee hänen hahmoaan uudesta näkökulmasta.
”Neitsyt Maria ei ole naisluonnon synnynnäinen arkkityyppi, ruumiillistunut unelma. Hän on katolisen kirkon voimakas näkemys yhteiskunnan rakenteesta, joka esitetään Jumalan antamana”, brittiprofessori Marina Warner kritisoi.
Asiaa vatvoessani katselin netistä yhdysvaltalaisen Alex Donisin maalaussarjaa, jossa Äiti Teresa suutelee Marilyn Monroeta, paavi suutelee Mahatma Gandhia, Che Guevara suutelee maatyöläinen César Chávezia – ja Guadalupen Neitsyt suutelee Maria Magdaleenaa.
Donis on yhdistänyt maalauksessaan kaksi Mariaa, joita pidetään toistensa vastakohtina, madonnana ja huorana, sillä lännen kirkossa apostolien veroinen Maria Magdaleena on alennettu syntejään itku silmässä katuvaksi prostituoiduksi.
Neitsyt Marian seksuaalinen identiteetti on nykyvalossa normaalimpi kuin vielä 1900-luvun alkupuolella, jolloin raskautta ilman mieskontaktia oli mahdoton kuvitella. Meidän päivinämme miehestä piittaamaton nainen voi kuitenkin tulla keinohedelmöityksen avulla äidiksi.
Käsitys sukupuolesta on niin ikään avartunut: ihmisen ei tarvitse olla mies tai nainen, hetero tai homo, vaan tarjolla on loputon määrä erilaisia seksuaalisuuksia ja sukupuolia. Maria ei ole ehkä ”queer”, kuten joku on lohkaissut, mutta luonnonvastaisena neitsytäitinä hän on lähellä kummajaisiksi pilkattuja, oikeuksiaan hakevia vähemmistöjä.
Guadalupen Neitsyttä käsittelevä näyttely päättyi viime viikonvaihteessa Tapiolan WeeGeessä, mutta ei hätää: tänään vietetään suurta Maria-juhlaa, suomalaisittain Jälki-Maariaa tai (sateiseksi moitittua) Kusipuo-Maijaa, joka on myös Marjan ja Marjatan nimipäivä.
Legendan mukaan iäkäs Neitsyt Maria kuoli viidestoista elokuuta Efesoksen talossaan. Venäläiset käyttävät Marian kuolonuneen nukkumisesta termiä ”Uspenie”, joten tapahtumalle omistettu kirkko on Helsingissäkin Uspenskin katedraali.
Kirjoittaja on hyvinkääläinen tietokirjailija, taidehistorioitsija ja kunnallispoliitikko.
uutiskirje 