Mikä on tiernapoikien äänestysprosentti? 75, sillä vain mänkki jättää äänestämättä.
Nuorison houkuttelemiseksi keksittiin 1980-luvulla iskulause ”Vain mäntti jättää äänestämättä”, mihin fiksuimmat vastasivat raapustamalla seiniin: ”Vain mäntti äänestää mänttiä.”
Samalla hersyvän huumorin vuosikymmenellä, joulukuussa 1983, oululainen sanomalehti Kaleva julkaisi parodian, jossa tiernapoikia kutsuttiin thermopojiksi.
Todella räikeäksi meno yltyi 1990-luvulla, jolloin liekit leimusivat pitkin Aleksanterinkatua.
”Ookkona nähny niitä kolomia museoviraston viisasta miestä, jotka tulivat kuin viekkaat varkaat ja väärät valtiaat ja yrittivät suojella minun talojani. Sepä minua sangen suuresti harmittaa ja lompakolleni käy.”
Näin sanailee Herodes knihdilleen ja käskee starttaamaan puskutraktorin. ”Sillä katso, minä lähetän sinut Ouluun, Pohjanmaalle, Paanasen kaupunkiin. Siellä pitää sinun repimän ja hävittämän kaikki satavuotiaat ja sitä vanhemmat puutalot.”
Knihti tottelee nikottelematta: ”Tikku minun askiini, aski mun taskuuni. Tuosta ulos, tuosta sisään, siitä mun matkani pitää.”
”No näin tehtiin, no näin tehtiin, no talojen ovet ne avattiin ja polttajat sisälle päästettiin ja bensat lattialle laskettiin, ja kohta palokuntaa tarvittiin”, thermopojat veisaavat yhdessä.
”Antakaa anteeksi, me oomme köyhiä polttajapoikia ja pyytäisimme vain pientä sakkoa”, knihti lopuksi nöyristelee ja mänkki lisää: ”Tai työhömme kynttilänpätkiä ja – tulitikkuja.”
Kalevan parodiassa yhdistyi kaksi oululaisperinnettä, jouluisin kiertävät tiernapojat ja oudosti syttyvät puutalot.
Jutun ilmestymisaikaan kaupungissa kohistiin Oulasvirran talosta, joka oli kuukautta aiemmin Aleksanterinkadun ja Pakkahuoneenkadun kulmassa palanut. Rakennusliike sai purkaa, mitä purettavissa oli, mutta samalla tuhottiin ”vahingossa” myös hyväkuntoinen naapuri.
Todella räikeäksi meno yltyi 1990-luvulla, jolloin liekit leimusivat pitkin Aleksanterinkatua. Järkyttävä tapahtumasarja näytti liittyvän suojelupäätökseen, jonka myötä rakennusliikkeiden tienestit uhkasivat ehtyä, mutta ketään ei saatu kiinni eikä ketään tuomittu.
Ouluun eksyneet saksalaisturistit luulivat hiiltyneitä raunioita sodan jäljiksi ja häpesivät silmät päästään. Sodasta ei ollut kuitenkaan kyse, vaan rauhan ajan barbariasta ja mammonan palvonnan vaatimista uhreista.
”Ne porhalti lumisen lakeuden poikki ja lapset ne kavahti ikkunaan, ne ylitse kinosten kilvaten loikki ja kelkalla vetivät kampeitaan. Ne päällensä valkeat vaatteet pukivat, ne yskivät, tukkansa suoraksi sukivat, vielä paperitötteröt päähän.”
Eino Leino muistelee runossaan (1905) joulun nuoria vaeltajia, jotka olivat hänen koulukaupungissaan Oulussa tiernapoikia, muualla lännessä tähtipoikia ja idässä säärnapoikia tai seernapoikia.
Rauno Myllylän kirjasta Tähti se kulukeepi (1991) selviää puolestaan, että tiernapoikanäytelmässä oli vielä Leinon aikaan viisi henkilöä, Herodes, murjaanien kuningas, knihti, mänkki ja kyttyräselkäinen kyppä Kiinanmaalta – alun perin kaiketi Kaanaanmaalta.
Herodes tunnettiin Betlehemin viattomien lasten lahtarina, mutta mitä tekemistä murjaanien kuninkaalla oli joulukiertueessa?
Murjaani oli viimeinen jäänne keskiaikaisesta Kolmen kuninkaan laulunäytelmästä, johon tiernapoikien esitys pohjautui. Itämaan tietäjistä Balthasar oli musta, Melchior valkoinen ja Caspar keltaihoinen.
Oulussa Herodes syrjäytti kuitenkin tietäjät: ”Herootes hän se ajoi hevoisillaan ja ratsuillaan, Herootes hän se ajoi hevoisillaan ja ratsuillaan siihen asti, kun hän tuli Murijaanein maalta.” Näin hoilasivat tiernapojat, vaikka ratsuilla saapuivat Persiasta tietäjiksi kutsutut maagit.
Tottelevainen knihti oli Herodeksen sotilas ja murjaanien kuningas hänen alistamansa vihollinen. Mänkki oli vähäpuheinen tähdenpyörittäjä, jonka nimen taustalla häämötti ”mannekiini”, keskiaikaisten näytelmien kulissimies.
Epäselväksi on jäänyt, miksi oululaiset pitivät enemmän julmasta Herodeksesta kuin anteliaista maageista, mutta tiernapoikien loistokaudella, 1800-luvulla, suomalaisia hallitsivat tietenkin raakuuden ja lempeyden välillä häilyvät keisarit.
”Jaa, minä tykkään, etten minä ole mikään styranki, vaan kuningas Herootes Jerusalemista, joka kannan minun kultaista kruunuani minun esi-isieni jälkeen”, Herodes mahtaili, ja melkein samoja sanoja olisivat voineet käyttää Venäjänmaan Romanovit.
Kun tiernapojat ylistivät keisari ja suuriruhtinas Aleksanteria, entisaikain yleisö loi todennäköisesti silmänsä kuningas Herodekseen, tämän kärppäviittaan ja purppuraiseen kruunuun, jota somistivat kultaristi ja kultapallo. Siinähän majesteetti seisoi ilmielävänä!
Eikä murjaanien kuningas ollut vain musta afrikkalainen, vaan hän sai edustaa kaikkia pakanoita, myös turkkeja ja tattareja, joita vastaan venäläiset ja suomalaiset 1870-luvulla sotivat:
”Konstantinopolin portin päällä on Turkin keisarin kuva ja kuva, Konstantinopolin portin päällä on Turkin keisarin kuva. Suomen pojat ne sanovat, hyi hitto kun se on ruma ja ruma. Suomen pojat ne sanovat, voi hitto kun se on ruma.”
Oululainen Kalevi Rousti pohti ”viidennen tiernapojan” arvoitusta. Hänen mukaansa kyttyräselkäinen kyppä ja tapaninlaulajien päällysmies kupe olivat sukulaisia, sillä molempien nimetkin tulivat ruotsin sanasta ”gubbe”, ukko.
Tapaninpäivänä taloja kiertäneellä kupella oli naamari, takkuparta, tyyny kyttyränä harteilla ja vällyt nurinpäin niskassa. Kupe kuului siis juhlapukkien eläimelliseen heimoon, mutta meidän jenkkityylisen joulupukkimme koukkuselkä on jo silmin nähden suortunut.
Kansanomaiset tapaninlaulajat kaiuttivat ”tuon vanhan Stefaanin muistoo” ja vaativat remuten viinaa, kun taas tiernapojat olivat reippaita koululaisia. Roolihahmot menivät silti sekaisin ja myös tapaninlaulaja saattoi laittautua sotilaaksi tai pukeutua murjaaniksi.
Juhlapukkien lisäksi tiernapoika kypässä oli jälkiä Juudaksesta ja Joosefista, kyttyräselistä, jotka katosivat 1800-luvun kuluessa näytelmästä.
Vaikka vain Juudaksen tehtävänä oli herättää kauhua, yhtä rujoksi naamioitiin Joosef. Moista käppänää katsoessaan jokaisen tuli tajuta, ettei tämmöinen mies voinut olla jumallapsen oikea isä.
Kirjoittaja on hyvinkääläinen tietokirjailija, taidehistorioitsija ja kunnallispoliitikko.
uutiskirje 
