Tänä syksynä on juhlittu sitä, että Suomen demokratisoitumisprosessi lähti nopeasti liikkeelle 70 vuotta sitten jatkosodan jälkeen. SKDL perustettiin marraskuussa 1944, Suomen naisten demokraattinen liitto 3. joulukuuta ja vuoden viimeisenä päivänä oli vuorossa Suomen demokraattinen nuorisoliitto SDNL.
Jo niitä ennen vain kuukausi 19.9. päättyneen sodan Tampereella perustettiin kansandemokraattinen nuoriso-osasto, jonka puheenjohtajaksi valittiin sodan aikana vastarintatoimintaan osallistunut ja sen takia turvasäilössä istunut suutari Voitto Mikkola.
Valtakunnallisista kansandemokraattisista järjestöistä Pioneeriliiton perustaminen venyi kesäkuuhun 1945.
Mahtava porukka, intomielisyys ja tekemisen meininki.
Vuodesta 1999 SDNL on toiminut nimellä Vasemmistonuoret. Se järjestää nuorisoliiton 70-vuotisjuhlat Kulttuuritalolla 31. joulukuuta. Ohjelmaa on iltapäivästä myöhään yöhön.
Kansan Uutiset kysyi kolme kysymystä neljältä entiseltä SDNL:n puheenjohtajalta:
1. Mikä oli olennaisinta sinun puheenjohtajakaudellasi?
2. Mikä jäi mieleen henkilökohtaisena kohokohtana nuorisoliittolaisajaltasi?
3. Millaisena näet nykyisen Vasemmistonuorten toiminnan?
Markku Kärkkäinen (1976–1982)
1. Mielestäni olennaisinta oli hyvin laaja kansainvälinen solidaarisuus ja suuret joukkomittaiset nuorisotapahtumat. Merkittävimmät olivat aikajärjestyksessä Tampereen työläisnuorisopäivät syksyllä 1976, jotka järjestettiin yhdessä ay-liikkeen ja demarinuorten kanssa. Niihin osallistui 15 000 nuorta ja vaatimukset nuorison oikeuksista olivat tiukkoja mm. nuorten yhteiskuntatakuu tuotiin silloin vaatimuslistalle. Maailman nuoriso-ja opiskelijafestivaalit Kuubassa kesällä 1978 oli ikimuistoinen ja merkittävä solidaarisuusliikkeen kohokohta, Suomesta osallistuttiin 600 nuoren voimin.
Kaudellani käynnistimme myös Suomen ja Neuvostoliiton nuorison ystävyysfestivaalit – ensimmäiset olivat Lahdessa 1977. Ystävyysfestivaalit tavoittivat molemmissa maissa tuhansia ja tuhansia nuoria ja toivat naapurituntemusta ruohonjuuritasolle.
2. Kyllä nuo kuusi vuotta puheenjohtajana olivat elämäni tärkeimmät vuodet. Nuorisoliittolaisajan ystävät ovat edelleen mielessä ja toivon mukaan tavataan Kulttuuritalolla runsain joukoin.
Yksittäistapauksina mainitsen Chilen sotilasjuntan vangitseman ja kiduttaman Alfonso Padillan saamisen vapauteen ja Suomeen laajan nuorisoliiton solidaarisuuskampanjan seurauksena, meistä tuli hyvät ystävät. Ja olihan se esimerkiksi kokemus pitää Havannassa Kuuban festivaaleilla tervehdyspuhe telakkatyöläisille tai Moskovassa täydelle jäähallille nuoria.
3. Vasemmistonuorilla on ollut monia tärkeitä kampanjoita mm. nuorten toimeentulon ja asumisen puolesta sekä hienoa solidaarisuustoimintaa mm. Palestiinan nuorison hyväksi.
Nuorissa on tulevaisuus ja toivon, että nuorisoliiton 70-vuotisjuhlat antaa lisäpotkua vasemmistolaisen nuorisotoiminnan uudelle nousulle.
Rauno Merisaari (1985–1988)
1. Olennaisinta oli se, että nuorisoliitto selviytyi yli hankalan ajan ja varmistettiin uudistusmielinen suunta. Poliittisesti se pidettiin irrallaan hajoamassa olevasta Neuvostoliitosta ja rahojen osalta SKP:n rahoitusseikkaluista. Vain suhteellisen pieni osa jäsenistöstä ajautui taistolaisten uuteen nuorisojärjestöön. Toiminta jatkui, toisin kuin esimerkiksi Sosialistisessa opiskelijaliitossa (SOL). Isompi toiminnallinen uudistuminen jäi sitten seuraavien puheenjohtajien aikaan.
2. Liityin nuorisoliittoon 14-vuotiaana, varmaan liian nuorena ja liian aggressiivisena. Tuolloin politiikka näyttäytyi vielä porukalla toimimisena ja se säväytti nuoren miehen tunteikasta mieltä. Jälkeenpäin katsoen työajan lyhentämiseen sekä nuorison työllistämiseen liittyvä toiminta tuntuu edelleen kestävältä.
3. Vasemmistonuoret näkyy julkisuudessa ja poliittinen profiili on ilahduttavan korkea. Toivottavasti Vasemmistonuoret ovat osa vasemmistolaisen liikkeen välttämätöntä uudistumista, katsovat ennakkoluulottomasti eteenpäin eivätkä romantisoiden menneisyyteen.
Leena Ruotsalainen (1988–1991)
1. SDNL:n toimijoilla oli voimakas muutos- ja uudistustarve, joka syntyi myös yhteiskunnallisista muutoksista ja ”rajan takana”, sosialistisissa maissa tapahtuneista muutoksen tuulista, ”glasnost ja perestroika” vaikuttivat toiminnan ja sisällön kriittiseen tarkasteluun. Samanaikaisesti pohdittiin perinteisen järjestötoiminnan muutosta. Jäsenyys ei ollut enää meriitti ja nuoria kiinnosti osallistuminen sekä todellinen toiminta.
SDNL pyrki murtamaan jäykkiä rakenteita ja lisäämään avoimuutta. Kritiikissä oli myös ylilyöntejä. Ammattiyhdistysliikettä kohdeltiin joltain osin kaltoin. Tosin sillä ei ollut merkitystä, sillä ay-liike ei pienistä nuorisojärjestön puhalluksista piitannut.
SDNL:ssä haettiin katu- ja kampanjapolitikoinnin tapoja ja muotoja kuten Libero – vapaa liikkumaan, Orava on petoeläin-kampanja (pankkien vallan kritisointi), 35–35-35-kampanja (35 tunnin työviikko, 35 markan minimipalkka, 35 vuotta töitä), Reagan tulee – oletko valmis? (Reagan halusi tavata joulupukin. Joulupukkeja oli lentokentällä ja eri puolilla kaupunkia), Muutoksen rummut – tapahtumat ja vastaavat, Liike 88 – Kalevi Kivistö presidentiksi.
Sisällöllisesti yritettiin lisätä (uusia) poliittisia avauksia perinteisen edunvalvonnan sijaan: kansaliike, kansalaistulo, itsehallinto, välitön vaikuttaminen sekä ympäristöön ja kehitykseen liittyvät kysymykset.
2. Mahtava porukka, intomielisyys ja tekemisen meininki värittivät pyrkimystä toimintakulttuurin muutokseen ja avoimeen kansanliikkeenomaiseen poliittiseen toimintaan.
Liberosta leivottiin mielipidelehti järjestölehden sijaan.
Ahdistavin ja opettavaisin kokemus oli Maailman nuorten ja opiskelijoiden festivaalit Pohjois-Koreassa, Pjongjangissa. Kuvitelma, että menemällä Pohjois-Koreaan saisimme muutoksen aikaan. SDNL katkaisi suhteet Pohjois-Koreaan festivaalien jälkeen.
Sukupolvenvaihdos oli tärkeä missio. Kolmekymppinen Leena Ruotsalainen vaihtui kaksikymppiseen Marko Autioon.
Vasemmistoliiton perustaminen ja naivistinen intomielisyys uudesta vasemmistosta sekä kansalaistulon hyväksyminen Vasemmistoliiton ohjelmaan.
3. Olen seurannut Vasemmistonuoria lähinnä julkisuuden kautta. Vasemmistonuoret on yksi harvinaisista järjestöistä, joissa toimijoiden määrä kasvaa ja laajenee eri puolille Suomea. Vaikuttaa siltä, että Vasemmistonuorissa on hyvä meininki, rohkea toimintakulttuuri ja politiikanteon tahto. Li Andersson on näkynyt julkisuudessa oikeissa ”pöydissä” ja mediassa. Yhteiskunta- ja talouspoliittinen asiantuntijuus paistaa kauas.
Marjo Katajisto (1995–1997)
1. Ennen puheenjohtajakauttani raivattiin tietä SDNL:n ”uudelle” politisoitumiselle, jonka vakiinnuttaminen liiton toimintaan oli olennaisinta kaudellani.
Vuoden 1995 Vanajanlinnan liittokokouksessa tehtiin tiukan kädenväännön jälkeen poliittiseen ohjelmaan linjaus, jossa SDNL:n perustehtäväksi määriteltiin Vasemmistoliiton nuorisotoiminnasta huolehtiminen. Paneuduimme piirien ja liiton toiminnassa organisaation kehittämiseen, jotta se palvelisi paremmin politiikan tekemistä; nuorten ehdokkaiden ja toimijoiden vaalityötä ja vaikuttamista paikallisesti ja valtakunnallisesti.
Tärkeää oli myös luoda uudelleen yhteydet ay-nuoriin ja hakea sieltä uusia toimijoita ja yhteisiä tavoitteita. Vasemmistolainen opiskelijapolitiikkakin alkoi heräillä, toimintaa oli viritelty jo pitkin 90-luvun alkupuolen. Kansainvälisessä toiminnassa elettiin uuden organisoitumisen ja uusien kumppaneiden etsimisen aikaa.
2. Yhtä erityistä kohokohtaa on vaikea mainita, niitä on monia. Henkilökohtaisesti pidin eniten uusien ihmisten tapaamisista: pieniä tai vähän suurempiakin porukoita aktivoitui nuorisoliittolaistoimintaan.
3. Vasemmistonuoret tekevät mielestäni vakuuttavaa politiikkaa: erilaiset ajankohtaisiin teemoihin liittyvät kampanjat, joissa laajasti nostetaan keskusteluun yhteiskunnallisia asioita laidasta laitaan. Osaamista ja terävää argumentointia. Arvopolitiikkaa. Ja tietenkään unohtamatta yhteisöllisyyden merkitystä, se on varmaan aina ollut ja tulee olemaan toiminnassa kantava voima.
lehti 