Tuulaliina Varis
Timo Hännikäisen esseeteos Kunnia (Savukeidas 2015) on naislukijalle yhtä haastava kuin vuonna 2009 ilmestynyt teos Ilman. Kohu on herännyt. Ärhäkimmät nettikeskustelijat ovat tuominneet Hännikäisen natsistiseksi ihmisvihaajaksi ja vaikka miksi, jotkut ovat vaatineet, ettei hänen tekstejään julkaista.
Molemmissa teoksissa on kyse miehen identiteetistä ja roolista yhteiskunnassa, joten vastareaktiot eivät ole yllätys. Teoksessa Ilman Hännikäinen moittii nuoren miehen innolla seksin epätasa-arvoista jakelua tässä yhteiskunnassa. Kunniassa Hännikäinen löytää syypääksi miehen heikentyneeseen asemaan tasa-arvon ideologian.
Minä tykkään näistä provokatiivista suoran väitelauseen miehistä enkä halua sensuroida Hännikäistäkään.
Hännikäinen sanoutuu irti miesasiamiesten ruikuttavasta joukosta, mutta käyttää samoja argumentteja: naisten valtapyrkimykset, perinteisten instituutioiden naisistuminen, naisten vahva asema perheessä, naisten näkökulman vahvistuminen päätöksenteossa tuhoavat miesten yhteisöt ja mahdollisuudet toimia siinä soturi-metsästäjän roolissa, mikä miehuuteen biologisesti kuuluu.
Minä tykkään näistä provokatiivista suoran väitelauseen miehistä enkä halua sensuroida Hännikäistäkään. Naiset valittavat, että miehet eivät puhu, eivät kerro tunteistaan, mutta sitten kun joku puhuu ja paljastaa tosi luontonsa, ruvetaan vaatimaan, että hänen turpansa on tukittava. Saman reaktion naisissa on useamman kerran herättänyt suuresti arvostamani esseisti Matti Mäkelä. Tällaisista ”tasaiselle” haastavista harvinaisuuksista naisten pitäisi iloita, kääriä hihansa ja otella argumentein, ei sensuurivaatimuksin. Ärsyyntyminen hieroo älynystyröitä ja tekee vain hyvää tässä itsestäänselvyyksiin uinahtaneessa kulttuurissa.
Mutta sitä ihmettelen, miten miehen kunniaa puolustava Hännikäinen onnistuu molemmissa kiistellyissä teoksissa viestimään, että miestä sortavat ja väheksyvät rakenteet pitäisi nimenomaan naisten purkaa. Ilman-teoksessa Hännikäinen ehdottaa seksin tasapuoliseksi jakamiseksi eräänlaista nuorten naisten asevelvollisuuden kaltaista bordellipalvelua. Kunniassakin korostuu se, että miehen kunnia on naisen kädessä; nimenomaan naisten olisi muutettava asenteitaan, lopetettava vimmainen miesten asemien tavoittelu, huolehdittava siitä, että miehet voivat luoda ja ylläpitää omia miesyhteisöjään.
Niitä yhteisöjä kyllä on, varsinkin rahan ja vallan piirissä, ylätasolla kaikenlaista rotarya, leijonaa, vapaamuuraria ja kulinarismin ritarikuntaa, alatasolla metsästys- ja saunaporukkaa, kantapöydän jengiä, poikaporukoissa matkailijaa. Kulttuurin alueella toimivia miesporukoita taitaa olla harvassa – naisten syykö sekin on?
Pitääkö mun kaikki hoitaa? kysyy naislukija.
Hännikäinen rakentaa ainekset mies- ja naiskuvaansa syvältä kumpujen yöstä. Sitaatit ovat antiikin kirjailijoilta, koko teoksen motto Nietzscheltä, ja eniten siteerattu kirjailija on japanilainen fasismiin mieltynyt samurai-mies Yukio Mishima.
Hännikäinen on myös kova yleistämään: naiset ovat sellaisia ja miehet ovat tällaisia, ja molempien olisi toimittava sukupuolensa ominaisuuksien mukaisesti. Mutta kun he eivät ole. Yksilölliset erot ovat suuremmat sukupuolten sisällä kuin sukupuolten välillä, ja tämän on kyllä joutunut myöntämään patavanhoillisinkin tiedemies.
Joka miehestä ei ole sankari-soturi-metsästäjäksi, vaikka hänet valaisi ratsastajapatsaaksi kolmenkymmenen metrin jalustalle. Eikä joka naisesta saa Nietzschen mallin mukaista soturin tukijaa, vaikka hänen elämänsä rajoitettaisiin keittiön, makuuhuoneen, lastenkamarin ja pyykkituvan piiriin. Emme elä huoneissa vaan maailmassa, joka on ihmisen toimintakenttää sukupuolesta riippumatta.
Naiset eivät osaa rakentaa eivätkä ylläpitää rakenteeltaan vähänkään mutkikkaampia yhteisöjä, väittää Hännikäinen. Väitteensä hän perustaa hollantilaiseen tosi-tv-sarjaan, jossa kilpailijat jaettiin sukupuolen mukaan kahteen ryhmään ja vietiin kahdelle eri autiolle saarelle. Miehet tekivät onnistuneen työnjaon ja saivat muutamassa päivässä aikaiseksi viihtyisän ja koko ajan vaurastuvan pikku kylän. Naiset taas käyttivät aikansa uimiseen, auringonottoon ja tehtävänjaosta riitelyyn, rakensivat huteria majoja ja söivät heti mukaan saamansa elintarvikkeet. Lopulta miesten oli tultava saareltaan pelastamaan heitä.
Vastaavaan kokeeseen voitaisiin ottaa myös perinteinen, mutta ei sukupuuttoon kuollut, ei edes uhanalainen mieslaji, perheen patriarkka ja ylin auktoriteetti, joka ei osaa edes vettä keittää, eikä pärjäisi yhtäkään päivää aamukahvista iltateehen ilman vaimonsa ja työpaikan naisten apua. Eronneiden miesten eronneita naisia suurempi surkeus johtuu pitkälti siitä, ettei mies ole tottunut elämään huushollissa, jota hänen itsensä pitäisi hoitaa.
Löytäessään kumpujensa kätköistä miehelle tosi hienolta kuulostavia voimaan, hallintaan ja suojeluun liittyviä ominaisuuksia Hännikäinen luo romanttisen heeroksen, jonka ei niin mitättömään asiaan kuin perunoitten keittämiseen, tiskaamiseen tai omien sukkiensa pesemiseen sovi puuttuakaan. Terve miehinen ylpeys siinä menisi.
Hännikäistä on paras lukea camp-hengessä. Pieni adrenaliinisuihku terästää, ei sitä aina halua nyökytellä vain niiden kirjojen ääressä, jotka myötäilevät omia ajatuksia. Vakavasti voi ottaa Hännikäisen oman kunniakoodin, kymmenen käskyä, joissa tiivistyy hänen näkemyksensä miehisyydestä. 1. Huolehdi yhtä lailla ruumiillisesta kuin henkisestä ja moraalisesta kunnostasi. 2. Jos sinulta puuttuu uskoa asiaasi, toimi niin kuin uskoisit. 3. Älä reagoi jokaiseen loukkaukseen. 4. Älä toimi vihan tai pelon vallassa. 5. Opettele se, mitä et osaa. 6. Älä odota palkintoa hyveistäsi. 7. Ota voitot ja tappiot vastaan yhtä tyynesti. 8. Älä puhu liikaa. 9. Älä hakkaa päätäsi seinään, mutta älä myöskään luovuta liian helpolla. 10. Älä anna sanojesi ja tekojesi välillä olla ristiriitaa.
Kelpo ohjenuora sekä naiselle että miehelle.
Kirjoittaja on Joensuussa asuva kirjailija.
uutiskirje 
