Sopiminen ei sopinut
San Salvadorin länsilaidalla sijaitsevan Nemtexin tehtaan ammattijärjestöt yrittivät 2011 ensimmäisinä alalla neuvotella itselleen työehtosopimusta. Tehtaan johto oli vastaan.
– Autoissa tehtaan ulkopuolella istui aseistettuja miehiä. He eivät sanoneet mitään, mutta uhka oli ilmassa, eräs ammattiliiton jäsen kertoo.
Pian tehtaan ay-johtajan kotiin ilmaantui jengiläisiä, jotka uhkasivat tappaa hänet. Mies pakeni Yhdysvaltoihin.
Kesäkuussa tehdas äkkiä suljettiin ja 270 työntekijää irtisanottiin.
– He sulkivat mieluummin kuin tekivät sopimuksen, koska se olisi ollut vaarallinen ennakkotapaus, aktiivi sanoo.
Tapaus sisältyy raporttiin, jonka Yhdysvaltain Pennsylvanian yliopisto julkaisi yhdessä Worker Rights Consortiumin kanssa tammikuussa. (IPS)
Ammattiyhdistystoiminta on vaarallista El Salvadorin vaatetehtaissa. Rikollisjengien jäseniä on pestattu uhkailemaan työntekijöitä, jotka yrittävät saada parannusta työehtoihinsa.
Tehtaat eli maquilat valmistavat vaatteita vientiin vapailla talousvyöhykkeillä, joissa ne saavat tuoda tarvikkeet ja laitteet veroitta maahan. Työntekijöiden mukaan uhkailu on yltynyt vuodesta 2012 osana yhä väkivaltaisemmaksi käyvää ilmapiiriä.
– Minulle soitetaan ja käsketään lopettamaan rettelöinti ja eroamaan liitosta, kertoo eräs LD El Salvador -yhtiön työntekijä. San Marcosin vapaakauppa-alueella sijaitseva korealaisomisteinen tehdas valmistaa vaatteita yhdysvaltalaisille Nauticalle ja Walmartille.
Jäsenmäärä laskussa
Nainen on työskennellyt alueella vaiheompelijana vuodesta 2004 lähtien ja kuuluu tekstiilialan ammattiliittoon.
– Soittaja sanoo edustavansa rikollisjengiä ja uhkaa, että ruumiini roikkuu pian puussa tehtaan lähellä, ellen eroa liitosta, hän sanoo.
Naisen mukaan uhkailijat toimivat tehtaan johdon käskystä. Vaikutus on ollut tehokas: aiemmin liittoon kuului 155 työntekijää, mutta nyt enää 60. LD:n ay-aktiivi Juan Carlos Sánchez kuoli hämärissä oloissa tammikuussa 2014.
Rikollisjengit ovat tehneet El Salvadorista yhden maailman väkivaltaisimmista maista. Vuonna 2014 siellä murhattiin 63 ihmistä 100 000:ta asukasta kohti. Latinalaisen Amerikan vastaava keskiarvo on 29 ja koko maailman 6,2.
Merkkivaatteita maailmalle
Salvadorin vapaavyöhykkeillä valmistetaan vaatteita muun muassa Nikelle, Pumalle ja Adidakselle. Vaateteollisuus kattaa puolet viennistä ja se työllisti viime vuonna 74 000 henkeä, valtaosin naisia.
Maquila-buumi alkoi 1990-luvulla, ja niitä on pitkin matkaa moitittu epäinhimillisistä työoloista ja järjestäytymisoikeuden loukkaamisesta.
– Nyt turvaudutaan jopa tappouhkauksiin liittojen murtamiseksi, vahvistaa keskusammattijärjestön sihteeri Reynaldo Ortiz.
Sotu-maksut firman taskuun
Uhkailun ohella työntekijöiden oikeuksia poljetaan monin tavoin, kertoo Carmen Urquilla naistyöntekijöitä puolustavasta järjestöstä. Moni tehdas jättää tilittämättä työntekijöiltä keräämänsä sosiaaliturvamaksut.
Tahti lähenee pakkotyötä, sillä naiset joutuvat tekemään 12-tuntista päivää saavuttaakseen heille asetetut tavoitteet. Kiintiö voi olla 1 110 paria paidanhihoja 10 tunnissa. Ylitöistä ei makseta, mutta tavoitteen täyttyessä saatetaan antaa pieni bonus. Minimipalkka tehtailla on alle 200 euroa kuussa.
– Työ on raskasta, ja moni nainen kärsii lihas- ja nivelvaivoista. Jotkut eivät pysty edes pukemaan omin avuin, Urquilla sanoo.