Naisten ketjun tajuaa vasta silloin, kun on siirtynyt itse lähtijän paikalle. Isomummon äiti, isomummo, mummo ja äiti ovat kaikki aikanaan kuolleet, joten minä seison nyt kuilun reunalla ja odotan omaa vuoroani.
Ketju alkaa tietenkin paljon kauempaa, Etiopiassa kolme miljoonaa vuotta sitten eläneestä naarashominidi Lucysta tai sitten Lilithistä, joka leivottiin maantomusta yhdessä Aadamin kanssa: ”Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.”
Myös Eeva ilmaantui paratiisiin varhain, mutta selvästi Aadamia myöhemmin, sillä hän astui ulos tämän kyljestä samaan tapaan kuin Pallas Athene Zeuksen päästä.
Jokaisen ihmisen syntymä on uskomaton ihme ja lukemattomien sattumien summa.
”Lilith ei ollut sellainen porvarillinen pelkuri kuin Eeva, vaan voimakastahtoinen nainen, joka ei suostunut alistumaan”, Kalevi Haikara kirjoittaa. Tämä pitää paikkansa, mutta kun paimentolaisuus (Abel) antoi tilaa maanviljelykselle (Kain), patriarkaatti voimistui ja suhtautuminen naisiin vääristyi.
Heprealaisen perimätiedon mukaan Aadam nai Lilithin, koska eläimet eivät jaksaneet häntä enää lihallisessa mielessä kiinnostaa. Jesajan kirjassa Lilith itse on kuitenkin epäpuhdas eläin, sillä kostonpäivän veristä ja savuista maisemaa asuttavat siili, huuhkaja, korppi, pöllö, hyeena, kamelikurki, villikoira, sakaali, Lilith, nuolikäärme ja haaskalintu.
Lilithin villi perusluonne vaati myös villiä seksiä. Kun Aadam halusi maata lähetyssaarnaajien asennossa, Lilith hermostui ja häipyi matkoihinsa. Murheen murtamalle Aadamille värkättiin korvikkeeksi sovinnainen Eeva.
Mutta kuinka yksikseen liihottava Lilith voi olla kenenkään esiäiti? Syntiinlankeemuksen jälkeen Lilith onnistui kellistämään alleen Aadamin ja synnyttämään tälle liudan lapsia, joita on soimattu yön demoneiksi. Feministeille he ovat silti tyttäristä kauneimpia.
Yökyöpelit ovat palanneet tietokoneiden myötä kieleemme: siellä se yökyöpeli taas nenä ruudussa kykkii eikä mene ennen aamua nukkumaan.
Kyöpeli tarkoittaa aavetta, mörköä, noitaa, velhoa ja paholaista, mutta yökyöpeli on harmiton yökukkuja. Uneton on niin monessa kielessä ”yöpöllö” (Nachteule, night owl, nattuggla), että suomalaisten aave ja käki tuntuvat hiukan kummallisilta.
Todellinen käki kukkuu öisin vain Yrjö Kilpisen laulussa (Der Kuckuck rief die ganze Nacht), mutta yökukkuja taitaakin yhdistyä känniseen käkeen, joka kömpii kolmelta vieraaseen pesään.
Vanhassa raamatunkäännöksessä Lilith on kyöpeli, ja Kyöpelinvuori on puolestaan myyttinen loukko, jonne noidat ja naimattomat naiset kokoontuvat. Kaija Mallat pohtii vuoden 2007 väitöskirjassaan, miksi rajapaikoille on annettu naiseen, naaraaseen, neitsyeen, morsiameen, akkaan tai ämmään viittaavia nimiä. Siinä sivussa hän käsittelee kyöpeliä.
Suomen alkuperäiset Kyöpelinvuoret sijaitsevat Mallatin mukaan esihistoriallisten kalmistojen lähellä, pyhissä paikoissa, joissa on poltettu helavalkeita. Nuoremmissa nimikerroksissa on kuitenkin jälkiä noidista, jotka lensivät Kyöpelinvuorelle vahvistaakseen liittonsa paholaisen kanssa.
”Raatikkoon, Raatikkoon, vanhatpiiat pannaan, tuonne, tuonne Kyöpelinvuoren taa, ettei niitä, ettei niitä pojat nähdä saa”, piirileikkilaulussa hoilataan. Vanhatpiiat, yhteisön kummajaiset, hallitsivat ilman miesten apua elämäänsä ja seksuaalisuuttaan, joten ilkeät lähimmäiset äkkäsivät heissä noitamaisia piirteitä.
Jokaisen ihmisen syntymä on uskomaton ihme ja lukemattomien sattumien summa. Edellisten sukupolvien aikana asioiden on pitänyt loksahtaa aina kohdalleen, sillä lisääntymisen suuressa kertomuksessa ei katkoja sallita.
Rajanimitutkija Kaija Mallatin – hauskasti monikollinen – sukunimi on lähtöisin Suomen ja Venäjän nykyiseltä rajaseudulta, Jääsken läntisistä kylistä. Näistä samoista kylistä, tarkemmin sanottuna Penttilästä, aloitan esiäitieni historian.
Isomummoni äiti, vuonna 1851 syntynyt Mari Suikki, varttui kunniallisessa talonpoikaisperheessä, mutta pian havaittiin, ettei noin lyhyt, tanakka, väritön ja huonohiuksinen tyttö ihan helposti miestä itselleen saa.
Kun omat geenini uinuivat Marin sisuksissa, minun kannaltani kyse oli elämästä ja kuolemasta. Jos huonohiuksinen Mari ei olisi raskaaksi tullut, isomummoa, mummoa, äitiä tai minua ei olisi olemassakaan.
Penttilän naapurissa Konnussa kuoli onneksi nelikymppinen, lapseton emäntä. Kun isäntä Matti Räikkönen tarvitsi taloon heti (eikä viidestoista päivä) uuden naisen, hiusten halkomiselle ei jäänyt aikaa. Matti oli Maria parikymmentä vuotta vanhempi turjake, mutta minun geenini ristivät kiitollisina kätensä.
Geenien huolet eivät olleet suinkaan ohitse. Mari sai useita keskenmenoja ja kolmesta elävänä syntyneestä lapsesta Anna nääntyi jo pienenä rupuliin eli rokkoon ja aikamieheksi ehtinyt Antti vaivaan tahi vammaan. Lapsiluku jäi senkin takia pieneksi, että myös Matti-isäntä sairastui ja kuoli pois.
Koko geeniperintö oli nyt Hildan, kuopuksen ja iltatähden, vastuulla. Vuonna 1904 hädin tuskin naimaikäinen Hilda otti miehekseen ja talon kotivävyksi tummaverisen Pekko Oravan ja synnytti tälle vuosina 1905, 1907 ja 1908 kolme lasta. Lapsista Ilmari Johannes menehtyi viisiviikkoisena ja Sulo Armas yksivuotiaana. Hengissä pysyi vain Impi Siviä, minun mummoni.
Äitiään mummo ei ikävä kyllä muistanut, sillä lentävä keuhkotauti vei keväällä 1909 Hildan, joka oli tuolloin 24-vuotias.
Kun talon vanhaemäntä, huonohiuksinen Mari, vuonna 1912 kuoli, geeneistäni oli vain rippeet jäljellä. Pekko seisoi kuitenkin anoppinsa haudalla, puristi tulevaa mummoani kädestä ja katseli uhmakkaasti alas maahan ja ylös taivaalle.
Tätä tyttöä ei tuoni korjaa, Pekko vannoi, ja niin tuleva mummoni söi joka päivä kahdeksan voileipää ja kahdeksan kananmunaa ja lautasellisen kauraryynivelliä. Ja lopulta tuleva mummoni oli lihava mummo, jonka vatsa oli kuin tynnyri ja jonka jalat sanoivat kävellessä: pop, pop, pop.
Mummo ei näyttänyt koskaan nuorelta, mutta se oli mitätön hinta siitä, että hän sai kolme tervettä lasta ja kymmenen lastenlasta ja eli aina vuoteen 1990 saakka. Kiitos tuhdeista geeneistä, mummo, ja hyvää äitienpäivää sinne tähtien taa!
Kirjoittaja on hyvinkääläinen tietokirjailija, taidehistorioitsija ja kunnallispoliitikko.
uutiskirje 