Pintaa syvemmältä
Kasvavat tuloerot ovat heikentäneet talouskasvua Suomessa ja monessa muussa maassa. Tämän ovat todenneet niin Yhdysvaltain entinen työministeri Robert Reich (kts. Pintaa syvemmältä 15.5) kuin monet muutkin arvovaltaiset taloustutkijat ja vaikuttajat. Niihin kuuluu OECD, joka viime vuosien tutkimustyössään on nostanut esille tämän näkemyksen.
Erään äskeisen tutkimuksen mukaan kuilu rikkaimpien ja köyhimpien välillä on nyt leveimmillään kolmeenkymmeneen vuoteen useimmissa OECD-maissa. Eniten tuloerot ovat kasvaneet Ruotsissa (ilmeisesti suurelta osin Anders Borgin politiikan ansiosta), Suomessa, Uudessa-Seelannissa, Israelissa ja Yhdysvalloissa.
OECD:n mukaan epätasainen tulonjako alentaa talouskasvua. Tutkimuksen mukaan tuloerojen kasvu on hidastanut talouskasvua vuosina 1990–2010 kaikkein eniten Meksikossa ja Uudessa-Seelannissa – yli 10 prosenttia. Vaikutus on ollut melkein yhtä suuri, lähes 9 prosenttia Britanniassa, Suomessa ja Norjassa. Seuraavina tulevat Yhdysvallat, Italia ja Ruotsi: 6–7 prosenttia.
Epätasa-arvo on valinta.
Miten tutkijat selittävät tämän? Heidän mukaansa tärkein tekijä on vähävaraisten ihmisten huonommat mahdollisuudet kouluttaa lapsiaan. Tämä vaikuttaa näiden mahdollisuuksiin ja kiinnostukseen itse rahoittaa koulutuksensa. Rahallinen epätasa-arvo tuo mukaansa koulutuksellista epätasa-arvoa. Tutkijoiden mukaan kansakunnan inhimillinen pääoma jää turhan pieneksi, ja tämä vaikuttaa myös talouskasvuun.
Ennen vanhaan OECD:n raportteihin ja lausuntoihin vedottiin kuin Jumalan sanaan, koska ne yleensä tukivat kiristyspolitiikkaa. OECD:n ote on varsinkin pankkikriisin jälkeen syventynyt, mutta nyt talouspäättäjät eivät enää halua vedota OECD:n sanomisiin, koska he haluavat toteuttaa toisenlaista politiikkaa.
Suomen tuore hallitusohjelma kertoo tämän mahdollisimman selkeästi. Tuloerojen kasvua kiihdytetään, ei ainoastaan vero- ja työmarkkinapolitiikalla, vaan myös koulutuspolitiikalla. Kouluihin ja yliopistoihin käytetään vähemmän rahaa, kansakunnan inhimillistä pääomaa ei kasvateta, pikemminkin sen annetaan supistua.
OECD:n analyysien mukaan tämä tulee johtamaan talouskasvun hiipumiseen vielä entisestään. Miksi tällaista tahdotaan? Ilmeisesti uskotaan uusliberaaleihin oppeihin niin sokeasti, että tällaisiakin riskejä otetaan.
OECD:n tutkijoiden ohella monet muutkin eturivin taloustieteilijät ovat viime vuosina kiinnittäneet huomiota kasvavien tuloerojen talouskasvua hidastavaan vaikutuksiin. Monissa aineettoman hyvinvoinnin vertailuissa Pohjoismaat ovat päässeet kärkeen, on voitu puhua ruotsalaisesta, skandinaavisesta tai jopa pohjoismaisesta mallista.
Suomen oikeisto ei ole ollut aiemminkaan oikein mieltynyt tähän kansankotimalliin, mutta nyt siihen halutaan ilmeisesti ottaa kunnon pesäero. Perussuomalaisille se edustaa vierasta kulttuuria, kokoomuslaisille taas Anders Borgin ja hänen aseveljensä Juhana Vartiaisen linjaukset ovat poliittisesti mieluisia, koska ne hyödyttävät korkeatuloisia.
Mutta kansainvälisesti skandinaavinen kansankotimalli on ollut myönteisesti esillä ja tasaisemmasta tulonjaosta on puhuttu enemmän kuin aikoihin. Myös Nobelin taloustieteen palkinnon saanut Joseph Stiglitz kiinnittää huomiota tulonjakoon muun muassa uusimmassa kirjassaan The Great Divide, jossa hän kiinnittää huomiota työntekijöiden aseman heikentymiseen amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Ay-liikettä on ajettu nurkkaan ja yritysten asemaa on vahvistettu määrätietoisella politiikalla. Kirjan erään luvun otsikko on ”Epätasa-arvo ei ole väistämätön” ja toisen ”Epätasa-arvo on valinta”.
Sama pätee Suomeenkin. Uusi hallitus on tehnyt valintansa hyvin kirkkaasti, vielä kirkkaammin kuin edeltäjänsä.
Robert Reichin tavoin on myös Joseph Stiglitz on kiinnittänyt huomionsa suunniteltuihin kansainvälisiin vapaakauppasopimuksiin, joissa tärkeänä osana on kansainvälisten yritysten oikeuksien lisääminen kansallisvaltioihin nähden. Tupakanvalmistajat voisivat esimerkiksi asettaa valtioita syytteeseen tupakan myynnin vaikeuttamisesta.
Tämä on periaatteessa äärimmäisen tärkeä valinta yritysten ja valtioiden välisestä vallanjaosta. Kauppasopimukset yritetään kuitenkin ajaa läpi ilman julkista keskustelua – kansanedustajat eivät helposti saa niistä tietoa, kun talousvallan keskeiset elimet muotoilevat pykäliä. Tämä sotii Stiglitzin mukaan amerikkalaista hallintoperinnettä vastaan. Hän on jo Bill Clintonin presidenttikaudella toiminut näitä pyrkimyksiä vastaan ja on nyt yhdessä muiden lakiasiaintuntijoiden kanssa kirjoittanut presidentti Barack Obamalle kirjeen, jossa selvitetään tällaisten yritysten valtaa lisäävien sopimusten vaarallisuutta.