Meksikolainen Oliva Ramírez seisoo agavekasvien keskellä Oaxacan osavaltiossa, Meksikossa. Agaven viljelyn hän oppi isoisältään ja mezcalin valmistuksen veljeltään kotikylässään Rancho Viejossa, jossa suuri osa väestöstä elää yhä perinteisen agavejuoman tuotannosta.
– Mezcalin valmistaminen merkitsee perinteen kunnioittamista, koska taito siirtyy sukupolvelta toiselle. Aiemmin naisten osallistumiseen suhtauduttiin kielteisesti, mutta nyt se on normalisoitunut ja naiset ovat voineet olla mukana valmistamisessa vuodesta 2012 lähtien, kertoo 31-vuotias Ramírez, sosiaalipsykologi ja nykyinen mezcal-tuottaja.
Rancho Viejossa toimii 15–20 naispuolista mezcalin tuottajaa, ja agave on paikallisen talouden selkäranka.
Ramírez hallitsee koko tuotantoprosessin eli agaven sydämen leikkaamisen, keittämisen, fermentoinnin ja tislaamisen. Agave muistuttaa ulkoisesti ananasta. Sen sydämessä olevat sokerit tekevät siitä erinomaisen raaka-aineen, mutta sen viljely vaatii kärsivällisyyttä, sillä sato korjataan vasta kuudesta kahdeksaan vuoden kuluttua istutuksesta.
Elinkeino vaakalaudalla
Ramírez viljelee noin 2000:ta agavekasvia ja täydentää elantoaan maissilla, hibiskuksella ja hedelmäpuilla. Pienviljelijänä hän on riippuvainen sekä luonnon ehdoista että hintavaihteluista.
Mezcalia valmistetaan paikallisissa perinteisissä tuotantopaikoissa, palenqueissa. Ramírez käyttää ystävänsä palenqueta, kuten monet muutkin, koska oman rakentaminen on kallista. Tislaus tehdään käsityönä. Ilmassa leijuu makea, savuinen tuoksu, kun agaven sydämet kypsyvät kivisissä maakuopissa.
Tuotanto on kausiluonteista. Viljelijät tekevät työtä tammikuusta kesäkuuhun ja elävät loppuvuoden varastoilla. Tuloja saadaan satunnaisesti. Viime vuosina viljelijät ovat olleet vaikeuksissa, sillä raaka-aineen ja lopputuotteen hinnat ovat romahtaneet. Agaven kilohinta on pudonnut noin 0,55 eurosta 0,14 euroon, ja litra mezcalia maksaa enää noin 3,64 euroa, joka on puolet entisestä.
– Tämä on hyvin raskasta työtä. Vaikeinta on kuitenkin rahan saaminen, tämä ei ole kannattavaa, Ramírez huokaa.
Viljelyala kasvussa
Vaikka monet viljelijät ovat ahdingossa, agaven viljelyala on kasvussa. Vuonna 2024 se oli jo yli 307 000 hehtaaria. Mezcalin suosio maailmalla, erityisesti Yhdysvalloissa, on houkutellut mukaan suuria sijoittajia ja keinottelua.
– Markkinat ovat ylikuumentuneet. Mezcal ei ole ainoa agavepohjainen juoma, vaan se kilpailee sekä tequilan että muiden väkevien juomien kanssa, kertoo José Hernández, tutkija El Colegio de Michoacánista.
Vaikka tuotanto on jo ylittänyt kysynnän ja varastot ovat täynnä, viljelyä laajennetaan, koska monet näkevät siinä mahdollisuuden. Tuottajat eivät kuitenkaan itse pääse käsiksi vientimarkkinoihin tai parempiin hintoihin.
Agave on resurssisyöppö
Mehikasveihin kuuluva agave on kotoisin Amerikasta. Meksikossa esiintyy yli 100 lajia, joista suurin osa on maan alkuperäislajeja. Toisin kuin tiukasti säädeltyä, sinisestä agavesta valmistuettua tequilaa, mezcalia voidaan valmistaa yli 30 agavelajista.
Vaikka agave on sopeutunut kuiviin olosuhteisiin, sen tehotuotanto rasittaa ekosysteemiä. Viljely syrjäyttää metsää, mikä vähentää lepakoiden määrää. Lepakot ovat keskeisiä kasvin luonnollisia pölyttäjiä. Samalla agaven jalostusprosessi on resurssisyöppö.
Yhden agavekilon keittäminen vaatii jopa 15 kiloa polttopuuta, ja litra mezcalia vie noin 20 litraa vettä. Tislaamon jätevedet sisältävät happamia yhdisteitä ja päätyvät usein suoraan maahan tai puroihin ilman käsittelyä.
San Lorenzo Albarradasissa metsäkato on ollut nopeaa. Vuosina 2022–2024 hävisi kuusi hehtaaria metsää, pääosin agaven viljelyn ja metsäpalojen seurauksena. Tämän lisäksi huoli vesipulasta kasvaa. Monet pienviljelijät ovat alkaneet käyttää sadevesisäiliöitä ja harjoittaa kuivuutta kestäviä viljelymenetelmiä, mutta se ei yksin riitä.
Yhteisöllinen vastavoima
Kaikki eivät kuitenkaan kamppaile yksin. Santa Ana del Rincónissa zapoteci-yhteisön jäsen Jairo Rodríguez aloitti mezcalin valmistuksen 16-vuotiaana isänsä opissa. Vuonna 2019 hän perusti yhteisöllisen palenquen Heifer International -järjestön tuella. Nyt kymmenen viljelijää jakaa tuotantotilan, kulut ja osaamisen.
– Enää emme maksa ulkopuolisille tuotantotiloista. Se jättää meille enemmän rahaa ja turvaa, Rodríguez sanoo.
Hän viljelee noin 1500:aa agavekasvia ja harjoittaa perinteistä sekaviljelyä kasvattaen maissia, papuja, kurpitsaa ja chiliä.
Yhteisöllisyys auttaa myös neuvottelemaan parempia ehtoja ja jakamaan riskejä. Se on yksi keino vastata suurten yhtiöiden hallitsemiin markkinoihin.
Uusia malleja ja toivoa
Tutkija José Hernándezin mukaan teollisuus kohtelee maata kuin raaka-ainevarastoa, josta otetaan mutta jolle ei anneta mitään takaisin. Tulevaisuus edellyttää sääntelyä, läpinäkyvyyttä ja viljelyn monipuolistamista.
Ratkaisu löytyy hänen mukaansa sekaviljelystä, jossa agave kasvaa muiden kasvien rinnalla. Se parantaa maaperää, monipuolistaa ruokavaliota ja tuo viljelijöille vakaampaa toimeentuloa.
Useat kansalaisjärjestöt, kuten Heifer International, tukevat viljelijöitä koulutuksen, siementen ja vaihtoehtoisten tulonlähteiden avulla. Monet ovat alkaneet kasvattaa kaktushedelmiä tai tuottaa hunajaa täydentääkseen tulojaan.
Monet pienviljelijät toivovat, että yhteisöllisyys, tuki ja perinteiden vaaliminen voisivat pelastaa mezcalin tulevaisuuden ennen kuin markkinat ja ympäristöresurssit ehtyvät.
lehti 