Työllisyys- ja kasvusopimuksen (Tyka) ratkaisu on SAK:n Matti Huutolan mielestä lähtökohdat huomioon ottaen kelvollinen.
– Se on siedettävä. Aiemmin keskusteltiin viiden prosentin palkanalennuksesta. Nyt Tyka suosii pieniä palkkoja saavia, asetuttiin heikomman puolelle, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön (SAK) hallituksen varapuheenjohtajana toimiva Huutola toteaa.
Kaikille palkansaajille maksettava yleiskorotus nostaa palkkoja kuukaudessa 16 euroa tai vähintään 0,43 prosenttia.
Tämä oli kädenojennus ay-liikkeeltä.
Myös PAMissa asian kanssa voidaan elää.
– Hyvä Tyka ei ole, mutta sen voi niellä, toteaa Palvelualojen ammattiliiton (PAM) puheenjohtajan henkilökohtainen vara Niina Koivuniemi.
Koivuniemi pitää siitä, että palkankorotukset menevät pienellä rahalla eläville.
– Joka ikinen euro menee kulutukseen.
Koivuniemen mukaan Tykan hyvä puoli on myös se, että sen avulla hallituksen mahdolliset 200 miljoonan euron leikkaukset ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan saadaan ainakin siirrettyä.
Tykan mukaan työttömyysvakuutusmaksut nousevat ensi vuonna sekä työnantajilla että palkansaajilla 0,5 prosenttiyksikköä.
Yhteiskuntasopimukselle annettiin mahdollisuus
Huutolan mielestä Tyka antaa mahdollisuuden yhteiskuntasopimukselle.
– Tyka mahdollistaa järkiperusteisen keskustelun yhteiskuntasopimuksesta.
Huutolan mukaan hallituksen tulevien esitysten täytyy silti olla tasapuolisempia kuin mitä tähän saakka on kuultu.
Koivuniemen mielestä Tyka vastaa työntekijäpuolen tekemää tuottavuushyppyä.
– Tämä oli kädenojennus ay-liikkeeltä.
Koivuniemenkin mukaan hallituksen esitysten pitää olla erilaisia kuin mitä alun perin on puhuttu. Hallituksen julkisuudessa aiemmin esittämillä heikennyksillä Koivuniemi ei yhteiskuntasopimusta tekisi.