Syyskuussa 1979 marxilaisuuden opiskelun aloittaneet pohtivat, mitä jäi käteen
Syyskuun alku vuonna 1979. Nykyinen Vanajanlinna on Sirola-opisto, jossa opetetaan sosialismin teoriaa sekä marxilaista kansantaloustiedettä ja marxilais-leniniläistä filosofiaa.
Meitä on noin sata valtaosin nuorta kommunistia, jotka aloitamme opiskelun silloisen Sirola-opiston kolmella pitkällä kurssilla; pää- ja jatkokurssin lisäksi käynnistyi myös uusi kulttuuritoiminnan linja. Tai kulttuurilällärit, kuten jyrkimmät aatteen soturit heitä pilkkasivat.
Meitä ykköskurssilaisia oli melkein viisikymmentä. Opiskeltiin otsa toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän rypyssä. Juhlittiin, rakastuttiin, erottiin. Kinattiin vähemmistöläisten, änkyröiden, kanssa. Pelattiin biljardia ja soitettiin rokkia.
Yhdeksän kuukautta myöhemmin hajaannuttiin kuka minnekin. Osa jatkoi opintojaan Neuvostoliitossa ja muissa reaalisosialismin maissa.
Silloisista sirolalaisista Huikurin Päivi ja Antikaisen Reija suuntasivat DDR:ään Wilhelm Pieck -nuorisokorkeakouluun ja Haverisen Jukka Unkariin yliopistoon valmistavaan instituuttiin ja myöhemmin yliopistoon lukemaan Unkarin kieltä ja kulttuuria.
30 vuotta myöhemmin Päivi Huikuri on osakas ja talousjohtaja saksalaisessa yrityksessä. Hän asuu Frankfurtissa, mutta eli myös yhdeksän vuotta DDR:ssä.
Reijan sukunimi on nyt Hansen. Hän avioitui Tanskaan, asuu Kööpenhaminassa ja tekee parhaillaan kasvatusantropologian gradua sosiaalisesta pääomasta suomalaisessa luokattomassa lukiossa.
Jukka Haverinen valmistui Budapestin yliopistosta 1988. Hän hoitaa näyttelytoimintaa Unkarin tiede- ja kulttuurikeskuksessa Helsingissä.
”Teoria piti
paikkansa…”
Mitä kolme Itä-Euroopassa elänyttä miettii Sirola-opistosta ja ennen kaikkea sosialismista nyt, kun ensin mainitusta on 30 vuotta ja Berliinin muurin murtumisesta kohta 20 vuotta?
Sirola-opisto oli kokemus, jollaista ei enää voi olla. Viikko sitten pidetyssä 30-vuotistapaamisessa yhteisöllisyyden tunnetta kehuivat pakahduttavaksi nekin, jotka eivät sen jälkeen ole politiikasta piitanneet.
Yksi nopeimman irtioton tehneistä oli silloisen ykköskurssin päällimmäinen teoreetikko Jukka Haverinen. Hän luopui kaikesta politiikasta viimeistään vuonna 1982 siihen mittaan, ettei ole äänestänyt kuin Suomen EU-jäsenyyden puolesta eikä äänestä ennen kuin Suomen Nato-jäsenyyden puolesta.
Kurssitapaamista valmistellessa kävi ilmi, että jotkut – pelkästään miehet – kokevat olleensa raskaasti väärässä noihin aikoihin.
– Teoria piti paikkansa. Teoriat yleensä pitävät paikkansa, Jukka Haverinen sanoo.
– Mutta käytännön tasolla se jäi marxilaisen papiston paratiisikuvaukseksi, hän jatkaa saamastaan opetuksesta.
”Nuoruus oli
hirvittävän ihana”
Päivi Huikurille ja Reija Hansenille marxilaisuus ei ollut alun alkaenkaan se juttu eivätkä he koe olleensa väärässä.
Päivi oli osallistunut politiikkaan nuorisoliitossa lähinnä Kisällittäret-lauluryhmän kautta. Reija oli poliittisesta kodista, mutta läheisintä hänelle oli kirjallisuus.
– Minulla on ollut hirvittävän ihana nuoruus juuri nuorisoliiton merkeissä ja Sirola-opistosta minulla on ihastuttavia, kauniita muistoja, Päivi Huikuri kehuu.
Opiskelua DDR:ssä hän taas pitää elämän kohokohtiin kuuluvana vuotena, vaikka nyt häntä politiikassa kiinnostaa lähinnä se, ettei yrityksille sälytetä liikaa kustannuksia.
Kaikille kolmelle on DDR:stä ja Unkarista jäänyt positiivisena elämyksenä mieleen kansainvälisyys.
– Siellä tavattiin ihmisiä Latinalaisesta Amerikasta ja Afrikasta, joilla oli ihan erilaiset kokemukset. Kyllä se antoi perspektiiviä omaankin elämään, että jotkut olivat joutuneet kokemaan sotia, joista meillä ei ollut hajuakaan. Oli etuoikeus kokea sellaista, Reija Hansen muistelee.
– Siellä kokoontui koko maailma, kaikki kulttuurit, Päivi Huikuri jatkaa.
– Tällaisena minä sen koen enkä minään poliittisena lastina. Rikkaana kokemuksena.
Jukka Haverinen kertoo, että Budapestissäkin järjestettiin viikonloppuisin kansainvälisyysiltoja. Opiskelijat Latinalaisesta Amerikasta, Afrikasta ja Aasiasta esittivät vuorollaan omia kansantanssejaan ja lauloivat.
– Siellä oli aivan mieletön fiilis. Koko ajan näki, mitä maailmalla tapahtuu ja mikä on heidän kansallinen kulttuurinsa. Tiedän, miten tanssivat laosilaiset, vietnamilaiset, egyptiläiset…
”Systeemi romahti varastamiseen”
Kokemus oli rikas, mutta miltä reaalisosialismi tuntui kaiken Sirola-opistossa kerrotun jälkeen?
Päivi Huikuri kertoo, että opistosta tehtiin tutustumiskäyntejä kaikkialle Itä-Saksaan, mutta totta kai heille näytettiin vain se, mikä loisti.
Reija Hansen vietti silloin tällöin viikonloppuja ystävättärensä luona Rostockissa eikä kokenut, että siellä olisi ollut puutetta mistään. Ystävän mieli sen sijaan ailahteli.
– Hän aina haukkui derkkuja minulle. Mutta sitten kun muuri kaatui, hän alkoi miettiä, että kyllä meillä silloin oli hyvin.
Jukka Haverista alkoi jo Budapestissä epäilyttää, että mikä tämä systeemi oikein on. Hän oli saanut oleskeluluvan Unkariin ja nyt länteen matkustamiseen piti anoa aina lupa.
– Piti aina jonotella monta tuntia ja olla hirveän nöyrä.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Jukka alkoi ajatella, että mitä helvettiä…
Toinen kokemus oli unkarilainen opiskelutoveri. Tämä asui upeassa villassa Balatonjärvellä. Hänen isänsä oli tehtaalla töissä lampunvaihtajana.
– Sanoin, että siitä hankkii sitten aika hyvin. Kaveri kertoi, että kyllä siitä hankkii, kun puolet Budapestiä ostaa isältä lamput.
– Sosialismi toimii hirveän hyvin piirustuslaudalla, mutta tehtaista kärrättiin kottikärryillä ulos mitä tahansa yksityisiin bisneksiin. Kaikki mitä irti lähti ja lopuksi sekin, mikä oli hitsattu kiinni. Valtion ajalla tehtiin yksityisiä hommia. Se romahdutti koko systeemin, Jukka Haverinen kuvailee ja muut myöntelevät. Samanlaista oli meno myös DDR:ssä.
Jukka kertoo, että hänen tuttunsa elivät Unkarissa ihan hyvin. Mutta sitten oli pieniä asioita, jotka ärsyttivät suunnattomasti. Kuten se, että amerikkalainen National Geographic -lehti jäi kerran sensuurin vuoksi tulematta, koska siinä kerrottiin Afganistanin neuvostomiehityksestä.
Kaveri kimpaantui ja lähti Unkarista. Yliopiston käynyt aikuinen tiesi kyllä itse, mitä haluaa lukea.
Sosialismi romahti Jukka Haverisen mielestä tällaisiin pieniin asioihin ja lopulta satelliittitelevisioon.
– Kun jokainen pystyi näkemään, mitä todellisuus tuolla toisella puolella on, ei paluuta ollut.
”Sosialismia eniten
Pohjoismaissa”
Jukka jätti politiikan siitä järkytyksestä, minkä sosialismin käytäntö teoriaan verrattuna aiheutti.
– Niillä ei ollut mitään tekemistä toistensa kanssa. Kukaan ei kertonut esimerkiksi Sirola-opistossa reaalisosialismin ongelmista, hän kiihtyy vieläkin.
– En anna ikinä anteeksi, että minulle valehdeltiin päin naamaa. Olin itsekin naiivi, mutta sitten otin asioista selvää. Poliittinen kauteni kesti 4–5 vuotta.
Me miehet otamme menneisyytemme raskaasti, mutta miksi saman kokeneet naiset eivät ollenkaan?
Reija Hansen sanoo, että te pojat olitte niin kauhean tosissanne sen politiikan kanssa. Hän Sirola-opiston kämppäkaverinsa Päivin kanssa taas otti sen ajan yhtenä kokemuksena muitten joukossa.
– Mehän otettiin se vitsinä. Me naurettiin ihan hirveästi, kun mikään ei toiminut missään, Päivi nauraa DDR-vuotta.
Reija Hansen sanoo uskovansa periaatteessa sosialismiin edelleenkin. Hänestä Pohjoismaat ovat olleet lähimpänä sitä, mitä sosialismilla on tarkoitettu.
Jukka on samaa mieltä.
– Tämä hyvinvointiyhteiskunta kannattaa ja pitää säilyttää vaikka veroja nostamalla. Pohjoismainen demokratia on äärettömän suuri arvo ja se on naisten ja miesten omalla työllään hankkima, hän painottaa.
Päivi ihmettelee, miksi pettymys pitää kokea niin musertavana.
– Minäkin uskoin siihen ideaan, Jukka, mutta en koe asiaa niin traagisena. Se oli erehdys, hän sanoo yhdeksän DDR:ssä eletyn vuoden kokemuksella.
Jukka Haverisen mielestä sosialismia Euroopassa tarvittiin vain kahteen asiaan, Neuvostoliiton rajoja turvaamaan keskellä Eurooppaa ja paikallisen nomenklatuuran hyvän elämän varmistamiseen.
– Esimerkiksi Suomessa vasemmiston olisi pitänyt sanoutua tästä kokonaan irti jo 1960-luvulla, koko helvetin revohkasta, kaikista vainoista ja saamistaan tuista.
Päivi Huikuri seuraa politiikkaa vain sivusta, koska ei Suomen kansalaisena voi äänestää nykyisessä kotimaassaan. Hän ei katso asioita vasemmisto–oikeisto-akselilta, vaan kannattaa ”järkevää” politiikkaa.
– Jos yritysten veroja aletaan nostaa tai työvoimakustannukset nousevat, niin en ilahdu siitä. Kuka hullu sellaisesta ilahtuisi kun tietää, että sitten joudutaan irtisanomaan työntekijöitä eikä se ole meillekään mitään kivaa.
– Minulle on sama, kuka on vallassa kunhan asiat vaan toimii.
uutiskirje 