Kuntapalveluiden ulkoistaminen lisääntyy Suomessa koko ajan. Palkansaajien tutkimuslaitoksen erikoistutkijan Heikki Taimion mukaan kunnat uskovat, että ulkoistaminen tuo alempia kustannuksia ja lisää joustavuutta.
Aina näin ei kuitenkaan tapahdu.
– Monet kunnat ovat todenneet erehtyneensä ja vetäneet palveluita takaisin omaksi tuotannokseen.
Taimion mukaan etenkin ostopalvelut ovat tällä hetkellä kovassa kasvussa.
– Niiden käytössä voidaan vedota siihen, että yksityinen puoli on tehokkaampi, mitä se tietenkään aina ole.
Jo pelkkä tarjouskilpailujen järjestäminenkin aiheuttaa Taimion mukaan hankaluuksia.
– Niistä syntyy aina lisäkustannuksia verrattuna siihen, että kunta tuottaisi palvelunsa itse.
Yritykset valtaavat sote-palveluja
Terveys- ja sosiaalipalveluiden henkilöstö lisääntyi Suomessa 58 000:lla vuosina 2004–2013. Kasvusta yksityisen sektorin työpaikkojen osuus oli hieman yli 60 prosenttia.
Työ- ja elinkeinoministeriön raportti puolestaan kertoo, että vuosina 2000-2012 yritystoiminnan osuus terveyspalvelujen palvelutuotannosta kasvoi 15,6 prosentista 22,0 prosenttiin.
Sosiaalipalvelujen tuotannossa yksityisen sektorin yritysten ja järjestöjen osuus kasvoi 23 prosentista 33 prosenttiin.
Yksityisten terveys- ja sosiaalipalveluiden palkkasumma on viime vuosina kasvanut huomattavasti nopeammin kuin muilla toimialoilla keskimäärin, joten se on ollut kasvualojen kärjessä.
Taimion mukaan osa hyvinvointipalveluista on Suomessa aina tuotettu yksityisellä sektorilla, mutta nykyisin monet näkevät yksityisten palveluntuottajien ja varsinkin yritysten osuuden kasvun ongelmallisena.
– Erityisen kitkerästi on julkisuudessa arvosteltu sellaisia sote-palveluita tuottavia yrityksiä, joiden omistajat – usein ulkomaiset pääomasijoittajat – siirtävät voittonsa veroparatiiseihin.