Jos politiikkaakin aikanaan aktiivisesti seurannut appiukko vielä eläisi, niin tämän viikon aikana hän olisi tokaissut useammankin kerran lempilauseensa: ”Mihin tää maailma oikein on menossa?”
Tätä ihmettelee varmasti moni muukin Suomen kansalainen juuri nyt eikä ihmettelyn taustalla ole päälle kaatuva työttömyys tai peruspalveluja nakertava taloustaantuma.
Niihinhän on jouduttu tottumaan ja ihan kantapään kautta.
Politiikan teko on kriisissä tai oikeammin vastuulliset politiikan tekijät.
Suomi on muka maailman vähiten korruptoitunut maa. Täällä ei ole suojelua tarjoavaa mafiaa kuin Italiassa tai yakuzaa kuten Japanissa. Hyvät veljet ovat kavereita ihan vaan kaveeraamisen ilosta ja ”ystävien” palveluista voi kieltäytyä. Rahaakin annetaan satoja tuhansia euroja vaikkapa kokoomuksen vaalityöhön vain siksi, että rahaa nyt vain sattuu olemaan niin paljon, etteivät kaikki setelit mahdu oman pankin tileille.
Nyt on valitettavasti tultu siihen pisteeseen, että rehdit ja rehelliset päättäjät niin eduskunnassa, kunnissa kuin muuallakin alkavat oikeasti kärsiä siitä, että joiltakin on suhteellisuuden taju ja moraali mennyt.
Rikollista toimintaa ei ole pystytty osoittamaan, mutta vähän näyttää siltä, että jotkut joutuvat vielä leivättömänkin pöydän ääreen.
Media – mukaan lukien useinkin pinnallisuudesta moititut iltapäivälehdet – on tehnyt hyvää työtä nostaessaan esiin niin puolueiden sidonnaisuuksia kuin piiloon jääneitä tai jätettyjä vaalitukien lahjoittajia.
Tilanne on kovin herkkä. Mopo voi helposti karata käsistä. Pitää pystyä myös erottamaan jyvät akanoista.
Ainakin pääministerin venkoilu rapauttaa politiikan uskottavuutta ja horjuttaa parlamentarismimme perusteita. Pallo on hänellä. Päätuomarina hän voisi viheltää pelin poikki.
Mediassakin on toisaalta syytä pitää pää kylmänä ja välttää hysteeristä lynkkausmentaliteettia. Järjestelmän valuvikoja ei pidä kaataa yksittäisten, vaikkapa hyvässä uskossa toimineiden niskaan. Pienetkin hairahdukset pitää toki avoimesti selvittää suhteellisuuden taju säilyttäen.
Nyt jo kärsii politiikan teko ja keskustelu poliittisista sisällöistä harhautuu sivuraiteille. Tilanteesta pitääkin löytää nopeasti ulospääsy.
Viime viikkojen myllytys on osoittanut sen, että seuraaviin vaaleihin mentäessä pitää pelisäännöt luoda sellaisiksi, että niistä kaikilla on myös sama tulkinta.
Koskaan puolueet eivät ole olleet samalla viivalla. Puoluetuen käyttöönoton yksi tarkoitus oli tasoittaa puolueiden välisiä eroja. Samalla tiellä voitaisiin jatkaa.
Nostetaan puoluetuki vaikka kaksinkertaiseksi, annetaan uusille yrittäjille kampanjatukea ja määrätään tiukka puolue- ja ehdokaskohtainen kampanjointikatto.
Tämä voisi aktivoida myös puolueiden jäsenistöä. Jäsenten merkitys ja asema kasvaisivat. Aktiivinen toiminta todennäköisesti johtaisi myönteiseen lopputulokseen vaalipäivänä. Puoluejäsenten valtaa lisäisivät myös pitkät listat, sillä listojen kärkipää olisi jäsenkunnan enemmistön tahdon mukainen.
On syytä pelätä, että vaalirahasotkujen takia kansalaiset laajoin joukoin haistattavat pitkän peen äänestämiselle. Se tie vie hyvinkin nopeasti harvainvaltaisiin järjestelmiin. Valtatyhjiötä ei nimittäin tule. Aina sen joku täyttää ja valtaa käyttää.
Helsingin Sanomat kirjoittaa pääkirjoitussivullaan, että suomalaisen lehdistön mielipidekirjo kapeni merkittävästi, kun Kansan Uutisten arkilehti lakkasi ilmestymistä ja lehti ilmestyy nyt perjantaita lukuun ottamatta vain verkossa.
Asian voi nähdä vähän toisinkin. Verkkolehdet ovat tätä päivää. KU:kin ilmestyy verkossa joka päivä ja esimerkiksi pääkirjoituksissa kantaa asioihin otetaan nyt useammin kuin ennen syyskuun alkua. KU:n verkkolehden kävijämäärätkin ovat olleet tasaisen varmassa nousussa, vaikka niin verkkolehden kuin Viikkolehdenkin uudistuneet versiot ilmestyvät varsinaisesti vasta lokakuun lopulla.
Viikkolehden lukijoille tarjoamme entiseen hintaan enemmän luettavaa. Lehden sivumäärä lisääntyi syyskuussa jo reilusti.
Mihin mahtaa perustua HS:n pääkirjoitustoimittajan arvio, että ”Kansan Uutiset menettää muutoksen vuoksi merkittävän osan lukijakuntaansa. Samalla vasemmistoliiton kannattajien yhtenäisyys rakoilee.” Kun muutos tapahtui syyskuussa arki-KU:n tilaajien määrä oli tippunut alle 7 000:n ja hekin saivat Viikkolehden, jonka levikki on noin 14 500.
lehti 