Näin kuvailee hondurasilainen Jorge matkustamistaan paholaisen junassa – tren de la bestia – toimittaja Maija Salmelle Meksikon halki siirtolaisjunassa kohti amerikkalaista unelmaa.
Guatemalasta, El Salvadorista ja Hondurasista lähtevillä siirtolaisilla on valittavanaan pitkä Sonoran autiomaan halki kulkeva Tyynenmeren reitti, Durangon ja Chihuahuan läpi Ciudad Juáreziin menevä reitti tai lyhin, mutta vaarallisin Meksikonlahden puolelta Nuevo Larendoon ja Reynosaan päättyvä El Golfon rannikkoreitti.
Meksikon ja Guatemalan rajoilta lähtevien junien katoille vaaralliselle matkalle kohti Yhdysvaltoja hyppää vuosittain keskimäärin puoli miljoonaa siirtolaista. Junan reitin vartta kuvataan nimettömien hautausmaaksi. Kymmeniä tuhansia ruumiita on kaivettu joukkohaudoista.
Seitsemän kymmenestä naisesta raiskataan
Toivo paremmasta elämästä maksaa monelle hengen, rampauttaa ja kolhii henkisesti. Moni siirtolaisnainen valmistautuu jo ennakkoon raiskaamiseen.
Junan katolla vaarallisen matkan pitäisi olla ilmainen. Siirtolaiset joutuvat maksamaan rikollisjärjestöille pienen omaisuuden noin 1 000 dollaria junassa matkustamisesta säästyäkseen pahoinpitelyltä, kiduttamiselta ja kidnappaukselta. Rajan ylitys kojooteille, salakuljettajille, saattaa maksaa 4 000 – 5 000 dollaria.
Maksukaan ei takaa turvallista matkaa. Sieppauksen riski kasvaa, jos siirtolaisella on sukulaisia Yhdysvalloissa. Yhtä heikoilla ovat Hondurasista, El Salvadorista ja Guatemalasta pakenevat seksuaaliset vähemmistöt. Näissä maissa heitä murhataan.
Siirtolaisuudesta on tullut bisnestä. Guatemalan ja Meksikon rajalla molemmin puolin tehdään rahaa laittomilla ylityksillä. Siirtolaiset tekevät työtä riistopalkalla tienatakseen matkarahaa. Nuoria naisia joutuu kauppatavaraksi tyttöbaareihin sekä Meksikossa että Yhdysvalloissa ”kuittaamaan velkaansa”.
Paperittomien siirtolaisten joukot kasvavat
Yhtä pelättäviä kuin rikollisjengit ovat siirtolaisviranomaiset. Ratsiat ovat lisääntyneet Meksikon presidentin Enrique Peña Nieton julkistettua heinäkuussa 2014 siirtolaispolitiikkaa tiukentaneen Programa Frontera Sur -etelärajaohjelman.
Ohjelma syntyi Yhdysvaltojen vaatimuksesta, ja se on myös suurin rahoittaja. Etelärajaohjelman seuraukset näkyvät erityisesti Tenosiquessa. Hondurasin ja Guatemalan raja on militarisoitu Yhdysvaltain armeijan tuella.
Ylevien suojelutavoitteiden sijaan siirtolaisista tuli entistä näkymättömämpiä. Meksikon siirtolaisinstituutin mukaan maasta karkotetaan keskimäärin 424 siirtolaista päivässä. Lokakuun 2014 ja huhtikuun 2015 välisenä aikana Meksiko karkotti yli 92 000 paperitonta siirtolaista, ja Yhdysvallat 20 000 vähemmän.
Moni siirtolainen pakenee kotimaansa jengiväkivaltaa. Honduras ja El Salvador ovat maailman väkivaltaisimpia maita, joissa ei käydä sotaa. Hondurasissa murhattiin 66 ihmistä 100 000 kohden viime vuonna. El Salvadorissa väkivalta on räjähtänyt käsiin tänä vuonna ja se ohittaa Hondurasin. Tänä vuonna siellä tapetaan noin 91 ihmistä 100 000 kohden. Suomessa vastaava luku on kahden luokkaa.
Meksikolainen ihmisoikeusjärjestö Fray Matias on vaatinut Meksikon hallitusta myöntämään kaikille pakeneville kansainvälistä suojelua. Siirtolaistilannetta kuvataan kaoottiseksi.
Jokaisella siirtolaisella
oma tarinansa
Maija Salmen Paholaisen juna -teos on ajankohtainen puheenvuoro eurooppalaiseen ja suomalaiseen pakolaiskeskusteluun. Salmi on puhuttanut noin 200 siirtolaista, elänyt turvakodeissa ja tavannut myös rikollisjengiläisiä.
Jokaisella siirtolaisella on oma tarinansa, ja heille Salmi antaa äänen. Hän kuvaa Salvadorista, Guatemalasta ja Hondurasista matkaavien siirtolaisten arkea turvakodeissa. Hän on seurannut siirtolaisten reittejä Guatemalasta Meksikon halki Yhdysvaltojen rajalle laittomalle rajan ylityspaikoille.
Arki radan varren turvakodeissa on pitkästyttävää sopivan junan odottelua, hetken hengähdys ennen vaarallista matkaa ja pelkoa kotimaahan jääneiden perheenjäsenten kohtalosta.
Suurimmalle osalle Meksiko on pakollinen pysähdyspaikka ennen Yhdysvaltoja, mutta nyt halutaan Meksikoonkin. Harva unelmoi rikkauksista. Toimeentulo riittää.
Vuodesta 1987 saakka perustamaansa Centro Scalabrini -siirtolaiskotia johtanut isä Pat Murphyn mukaan on turha toivo, että siirtolaisten määrä laskisi. ”Siirtolaisongelma ratkeaa ainoastaan, jos köyhyys saadaan kuriin. Rajat tai rajoitukset eivät estä ihmisiä lähtemästä etsimään ihmisarvoista elämää”, hän sanoo.
Maija Salmi: Paholaisen juna. Matkalla kohti amerikkalaista unelmaa. Atena 2015. 222 sivua.