Elämä on välillä julman loogista. Suosion huipulta voi yhtäkkiä päätyä syvälle surun ja ahdingon laaksoon. Siihen traagiseen ja dramaattiseen tulokseen päätyy legendaarisesta suomalaisesta iskelmätähdestä Olavi Virrasta kertova Hannu Nybergin teos Olavi Virta, hurmiosta turmioon.
Olavi Virta oli todella laulajalegenda jo eläessään. Levytysura alkoi 1930-luvulla ja päättyi 6.6.1966.
Keikoilla tuolloin jo huonossa kunnossa oleva Virta kävi viimeisen levytyksen jälkeenkin: hänestä revittiin irti kaikki mahdollinen 1970-luvun alkuun asti. Ylellinen elämä oli jo vaihtunut Tampereen Pispalan vaatimattomaan asuntoon, mutta hyvään huolenpitoon. Myös Nybergin teoksesta voi päätellä, että ilman Hilda Simulan suojelusenkeliyttä Olavi Virta ei olisi elänyt 57-vuotiaaksi.
Olavi Virran elämän tarinat
Nybergin teos on itse asiassa kooste tarinoista Virran elämästä. Nyberg on tehnyt perusteellista työtä henkilöhaastatteluja, lehtiartikkeleita ynnä muita taustatietoja kooten. Työlle löytyy oman näkemykseni mukaan ainakin kaksi vertailukohtaa: Pekka Tarkan kaksiosainen elämäkerta Pentti Saarikoskesta sekä Matti Salmisen teos Pentti Haanpään elämästä. Nybergin teos ei etene kronologisesti ja voi vaikuttaa sen vuoksi sekavalta. Sen ei pidä antaa häiritä.
Nyberg on penkonut suuren määrän aineistoa, jonka yksityiskohdista käy ilmi, että Virran tuotteliaimpina vuosina 1950-luvulta seuraavan vuosikymmenen alkuun laulajaa veivät sekä esiintymiset että alkoholi, jonka käyttö lopulta koitui tuhoksi aina Seutulan lentokenttätyömaata myöten. Siellä humalassa ratista kärähtäneet lapioivat. Tunnettu on Irwin Goodmanin esitys aiheesta.
Virran esikuvaksi sekä hyvässä että pahassa nousee Levytukun toimitusjohtaja Niilo Saarikko, jonka kanssa laulaja eli leveää elämää: viinaa, naisia, autoja, ihmiselon ihanaa makeutta riitti. Varjona vaelsi myös ihmiselon karvaus, joka juotujen nesteiden vähetessä vääjäämättä lähestyi kuin kohtalon kylmä käsi.
Nybergin kirja on silottelemattomia tarinoita täynnä. Tekijä on kirjannut tietonsa sellaisenaan. Sisältöihin ei ole sanomista, koska jo edelliset Virta-teokset ovat omalta osaltaan, huomattavasti vähemmän ja yleisemmällä tasolla kertoneet samaa. Tarinoissa toistuvat Olavi Virran laulajanlahjat, perusteellinen omistautuminen sekä laulajantyölle että musiikille: lahjakas mikä lahjakas. Lahjakkuutta riitti myös intiimiin elämään Nybergin mukaan ottamissa tarinoissa.
Ilomantsissa 1959 tapahtui skandaali, joka ei ollut Olavi Virran syytä, vaan umpihumalassa olleen hanuristi Arvo ”Apo”
Nyströmin tekoa. Nyberg mainitsee kirjoituksessaan toimittaja Jyrki Maunulan tehneen sensaatiohakuisessa lehtijutussaan Virrasta ”laulavan lihapullan”, epiteetin, joka seurasi lahjakasta laulajaa ja vaikutti ehkä ratkaisevasti ja peruuttamattomasti tuhon tiehen: kaikki sortui. Laulajan kourassa olleet elämän valttikortit haihtuvat kuin tuhka tuuleen.
Kirja palkitsee pienine puutteineenkin
Kun Hannu Nybergin Olavi Virta -teokseen tarttuu, voi sen luettuaan todeta, että kaikki laulajasta on kansien välissä – pienin puuttein tosin. Diskografia on kyllä tehty viimeistä äänitettä myöten.
Nyberg kirjoittaa Virran Pauliina-tyttären muisteloista, ettei kaikki mennyt kuin Stömforssissa ilmeisesti Yle Femman Strömsötä tarkoittaen.
Hopeisen kuun levytti Virran, Jorma Lyytisen ja Seija Lampilan lisäksi myös Reijo Kallio. Ylelle päteviä musiikkiohjelmia tehnyt toimittaja oli Ilpo, ei Ilkka, Hakasalo.
Aulis Rytkönen ja Nils Rikberg eivät olleet TuTon (Turun Toverien) jalkapalloilijoita. Rytkönen pelasi ensin Kuopion Palloseurassa, sitten ensimmäisenä suomalaisena ammattilaisena 1953 alkaen Toulousessa Ranskassa, sen jälkeen HJK:ssa. Nils Rikberg puolestaan edusti parhaimmillaan Kotkan Jäntevää. Myös hän pelasi Ranskassa ammattilaisena. Kuriositeettina mainittakoon, että kolmas suomalainen ammattijalkapalloilija oli Kalevi Lehtovirta Turun Pyrkivästä.
Nyberg kirjoittaa, ettei tiedä Levytukun johtajan Niilo Saarikon ja hallituksen jäsenen Lasse Saarikon sukulaisuussuhteista. Lasse Saarikko oli 1921 syntynyt Niilon poika. Lasse Saarikko oli etevä ja tunnustettu valokuvaaja, joka jätti jälkeensä kuoltuaan valtavan valokuva-aineiston.
Nuo ovat pieniä puutteita Hannu Nybergin runsaassa ja palkitsevassa Olavi Virta-teoksessa.
Oma, aiheeseen liittyvä auditiivinen muistikuvani on helteinen sunnuntailta 14. heinäkuuta 1972: Radion 17.30 alkaneessa Päivän peili -lähetyksessä luetaan viimeiseksi uutinen, joka kertoo laulaja Olavi Virran kuolleen. Taustalta nousee soimaan Virran laulama valssi Aamu Airistolla. Katson kesäiselle joelle, silmissä alkaa sataa.
Hannu Nyberg: Olavi Virta, hurmiosta turmioon. Into Kustannus 2015. 459 sivua.