Arvasikohan Britannian pääministeri David Cameron, millaisen arpanopan hän heitti ilmaan lupauksellaan kansanäänestyksestä?
Ensin oli kyse sisäpolitiikasta: kumarruksesta euroskeptikoille omassa puolueessa ja EU-kriittisen Ukip-puolueen nousulle. Brysselissä saattoi käyttää kriittisiä puheenvuoroja ja vaatia näyttävästi Britannialle lisää erivapauksia.
Nyt kun kansanäänestyksen mahdollinen päivämääräkin on tiedossa (juhannuksen tienoilla), onkin kyse jo isommista asioista: jos Britannia jättää Euroopan Unionin, jättääkö Skotlanti vuorostaan Yhdistyneet Kuningaskunnat? Minkälainen olisi EU ilman Isoa-Britanniaa? Mitä koko keskustelu kertoo EU:sta?
EU:hun kuuluminen ei ole imperiumin kasvattamalle kansalle mikään saavutus.
Kevään aikana Cameronilla on edessään myös henkilökohtainen haaste: hänen pitäisi muuttaa muotoaan. EU-kriittisestä pääministeristä pitäisi kevään aikana kuoriutua Kyllä-leirin inspiroiva johtohahmo, joka vakuuttaa kansan EU:hun kuulumisen iloista.
Haaste on melkoinen.
Cameronin isoin ongelma on, että oli neuvottelujen tulos mikä tahansa, kotimaassa sillä ei ole kovin paljon väliä. EU:hun kuuluminen ei ole imperiumin kasvattamalle kansalle mikään saavutus, eikä Ukip-porukalle kelpaa mikään kompromissi. Iso osa kansasta ei edes tiedä Britannian kuuluvat Euroopan unioniin, joten miksi Brysselin kuplassa hierottu sopu kiinnostaisi?
Toisaalta Brexit-keskustelu mahdollistaisi todellistenkin ongelmien käsittelyn: Mitä teemme valtaville tuloeroille EU:n sisällä? Miten sosiaalista dumppausta ja työehtojen ja palkkojen polkemista voidaan estää? Onko EU olemassa vain suuryrityksiä varten, jotka voivat kilpailuttaa valtioita kohti pohjaa veron- ja palkanmaksussa? Onko eurooppalaisilla työntekijöillä oikeus puolustautua yhdessä? Mitä on eurooppalainen solidaarisuus?
Kansa päättää itse, mistä ja millä perusteilla he äänestävät: Vastustavatko he vapaasti liikkuvia puolalaisia raksamiehiä vai komission kovaa talouspolitiikkaa? Ajavatko pankkien vai ihmisten etua? Tai onko äänestyksessä kyse identiteetistä vai rajamuodollisuuksista?
Huonoin lopputulos olisi se, että diilataan joku haalea yhteisymmärrys jolla EU pysyy juuri ja juuri kasassa, mutta ongelmat jäävät korjaamatta.
Saa nähdä jääkö Cameron historiaan pääministerinä joka pelasi maansa pois EU:sta ja Skotlannin irti unionista. Euroopan oikeistolaisin lehdistö saarivaltiossa ottaa väännöstä kaiken ilon irti, ja ehkä myös ratkaisee lopputuloksen.
Lähteä vai jäädä? Se on 50–60. Arpapelin tulos nähdään vasta kesällä. Sitten pääsevät brittimepitkin pohtimasta, voiko yhteisiä pelisääntöjä noudattaa vain siltä osin kun sattuu huvittamaan.
Kirjoittaja on Euroopan parlamentin jäsen.
uutiskirje 
