Elinaikakerrointa ei tarvita ollenkaan

Eläkeläiset ry:n puheenjohtaja, ministeri Kalevi Kivistö:

Eläkeläiset ry:n puheenjohtaja, ministeri Kalevi Kivistö pitää elinaikakerrointa epäoikeudenmukaisena uudistuksena. Hänen mielestään lailla säädetty eläketaso pitäisi turvata kaikille eläkeiän saavuttaneille.

Elinaikakertoimen julkilausuttuna tarkoituksena on sopeuttaa eläkerahojen riittävyys eliniän odotteen muutokseen.

Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa sitä, että kun ennen vanhaan eläkkeelle jäävä ihminen ehti ennen kuolemaansa nauttia eläkkeestään kymmenisen vuotta, hänen odotetaan elävän nyt viisitoista. Nykyihmiseen kuluu siis eläkerahoja huomattavasti enemmän kuin aiemmin syntyneisiin.

Ensi vuonna eläkkeelle jäävä 63-vuotias ihminen saa siis tyytyä noin prosentin pienempään eläkkeeseen kuin tänä vuonna eläkkeelle siirtyvä/siirtynyt samapalkkainen henkilö. Vuonna 2030 eläke on jo liki yhdeksän prosenttia pienempi, mikäli väestön odotettavissa oleva eliniän ennuste on nykyisten mallien mukainen.

Uudistuksen yhtenä tarkoituksena onkin houkutella ihmisiä jatkamaan työelämässä pitempään, jotta lisätyövuosilla kompensoitaisiin kertoimen kuukausieläkettä pienentävä vaikutus. Työurien pidentämistä tukee joustava 63–68 vuoden vanhuuseläkeikä ja 63 ikävuoden jälkeen ansaittava niin sanottu superkarttuma.

On laskettu, että esimerkiksi vuonna 2015 eläkkeelle jäävä voi nykyisten ennusteiden mukaan paikata kertoimen vaikutuksen jatkamalla työelämässä neljä kuukautta pitempään. Vuonna 2050 tähän kompensaatioon tarvitaan jo kahden vuoden mittainen pidennys työuraan.

Elinaikakerroin perustuu Tilastokeskuksen laskemiin kuolevuuslukuihin, jotka lasketaan ikäryhmittäin viiden vuoden ajanjaksolta.

Ensi vuoden kerroin perustuu siis kuolevuustilastoihin vuosilta 2004 – 2008.

Ei panikoiduta

Kivistö huomauttaa, että elinaikakertoimella tavoitellaan samaa kuin pääministeri Vanhasen Rukan lumilla ideoimalla eläkeiän nostolla. Nyt ollaan vain hieman hienostuneempia:

– Käytetään keppiä ja porkkanaa. Keppinä on uhka eläkkeen pienenemisestä, ellei työura jatku. Porkkanana on sitten houkutella ihmisiä jatkamaan työssä, jotta he saavuttaisivat lain takaaman eläketason. Minusta tämä taso pitäisi turvata kaikille eläkeiän saavuttaneille. Jos haluaa tai jaksaa tai saa pitää työpaikkansa eläkeiän saavuttamisen jälkeen, siitä pitää sitten palkita. Mutta ei saa rangaista niitä, jotka eläkeiän saavutettuaan jäävät ansaitulle eläkkeelle.

Paniikkiin ei Kivistön mukaan ole mitään aihetta, vaikka katsottaisiin tulevaisuuteen vuosikymmenten yli. Oikeastaan päinvastoin. Hän huomauttaa, että vuodesta 2030 lähtien eläkkeelle siirtyvät ikäluokat rupeavat pienenemään ja että Suomen vanhushuoltosuhde on 2050 Euroopan keskiarvon paremmalla puolella.

Leikkuria ei tarvita

Kivistön mukaan kaikille on ollut aivan selvää jo pitkän aikaa, että yli 65-vuotiaiden osuus väestöstä kasvaa vuoteen 2030 asti. Tämä on ollut selvää myös eläkepolitiikasta päättäville ihmisille, ja tulevaan tilanteeseen onkin varauduttu:

– Eläkerahastojen kerryttämisen ansiosta eläkemaksut nousevat hyvin maltillisesti. Suhteessa palkkasummaan ne nousevat vain noin 4–5 prosenttiyksiköllä, vaikka työeläkemenot kasvavat samaan aikaan noin kymmenellä prosenttiyksiköllä. Mitä parempi työllisyys ja kasvu, sitä pienempi on myös maksujen nousupaine. Niinpä aktiivinen työllisyyspolitiikka on samalla myös parasta eläkepolitiikkaa.

Kivistön mukaan vuoteen 2020 mennessä ei keskimääräinen eläke yllä kuin noin 50 prosenttiin ansiotasosta; kaukana ovat siis ne päivät, jolloin kansalaiset voivat haaveilla 60 – 66 prosentin tasosta. Vuoden 2020 jälkeen keskieläkkeen osuus suhteessa ansiotasoon alkaa Kivistön mukaan elinaikakertoimen vuoksi laskea.

Niinpä hänellä onkin jotain sanottavaa niille, joiden mielestä elinikakertoimen käyttöönotto takaa meille kohtuulliset eläkkeet myös tulevaisuudessa:

– Riittävä eläketaso on hyvä päämäärä, mutta elinaikakertoimen käyttöönotto loitontaa meitä sen tavoittamisesta. Eläkemaksujen nousupainehan vuoteen 2030 on hyvin maltillinen, ja sen jälkeen paine ennusteiden mukaan lakkaa. Elinaikakertoimen kaltaista leikkuria ei siis tarvita.

50–50 -indeksiin

Kivistön mielipide paljon parjatusta taitetusta indeksistä on se, että realistista saattaisi olla pyrkimys puoliväli-indeksiin, jossa palkkaindeksin ja elinkustannusindeksin vaikutukset olisivat 50 ja 50 prosenttia. Nykyään suhdehan on 20 80.

Kivistö kertoo, että silloin kun palkankorotuksissa sovellettiin markkalinjaa ja eläkkeet nousivat prosentuaalisesti yleisen ansioindeksin mukaan, nousivat suurimmat eläkkeet yli vastaavissa tehtävissä maksetun palkan. Tämän vuoksi siirryttiinkin 50–50 -indeksiin:

– Tähän palaaminen on nyt tavoitteena hyvin kunnianhimoinen, mutta se takaisi sen, etteivät suurimmat eläkkeet karkaa mahdottomuuksiin. Samaa indeksiä pitäisi muuten soveltaa myös kansaneläkkeisiin, jotka on nykyisin sidottu pelkästään elinkustannusindeksiin.