Aki Kaurismäen elokuvassa Laitakaupungin valot (2006) liikutaan perusasioiden äärellä. Perinne on arvossaan, mikä näkyy selkeimmin automalleissa ja kuuluu monipuolisesti erinomaisella musiikkiraidalla. Myös hyviä käytöstapoja arvostetaan: miespäähenkilö (Janne Hyytiäinen) jopa kumartaa, kun saa työpaikan tiskaajana.
Naispääosan Maria Järvenhelmi kiteytti aikoinaan eräässä haastattelussa sen, missä mennään: Kaurismäen elokuvat ovat toisaalta hyvin suomalaisia, samalla kuitenkin tekijänsä persoonallisia luomuksia, eivät realistisen suomalaisia. Tuskinpa ulkomaalainen katsojakaan kuvittelee Aki Kaurismäki -filmin olevan yksi yhteen -suhteessa meikäläiseen arkitodellisuuteen.
Hyytiäinen esittää vartija Koistista, jota karskit konnat käyttävät häikäilemättä hyväksi. Joukon johtaja on Ilkka Koivulan karismaattisesti esittämänä kuin kaiken ympärillään vainuava iskuvalmis dobermanni. Järvenhelmi on houkutuslintu ja Maria Heiskanen grillikioskin tyttö, joka jaksaa odottaa.
Laitakaupungin valot on Kaurismäen Suomi-trilogian päätösfilmi. Se muistuttaa edeltäjiään Kauas pilvet karkaavat (1996) ja Mies vailla menneisyyttä (2002) kouriintuntuvammin siitä, miten läheltä toisiaan koominen ja traaginen saattavat koukata, monessakin mielessä.
Näyttelijäkaarti vilisee pienimpiä rooleja myöten tuttuja kasvoja. Kati Outinen vilkuilee kaupan kassana Kansan Uutisten rikoslööppiä (luitte aivan oikein), Tommi Korpela luennoi liikesalaisuuksista, Svante Korkiakoski on säälimättömän suorapuheinen pankinjohtaja ja Antti Reini iskee pöytään niin sanottuun saamiseen liittyvän miehisen työpaikkakiusaamisen armoitetun klassikon.
Laitakaupungin valot. Teema torstaina 20.4. klo 22.00, la 22.4. klo 10.00. Areena 7 päivää.
uutiskirje 
