Taistelu Tenon hopeakyljestä

Fediverse-instanssi: Jaa linkki

Taivas viskoo vettä, ja kolea tuuli puhkuu kylmää paljaisiin käsiin. Sormet kurottavat joesta hopeista saalista, joka on jäänyt kiinni lohipadon potkuverkkoon. Niilo Holmbergin kädet irrottavat verkosta tottuneesti kuusikiloisen lohen. Kalastaja on nostanut vuosikymmenien ajan lukemattomia vonkaleita Tenosta veneeseen. Poika Aslak tasapainottelee veneen perällä ohjaten sitä oikeaan suuntaan. Kaksikko on ollut tiimi jo yli 20 kesän ajan. Nyt toisesta heistä on tullut rikollinen.

Uusi kalastuslaki ja Tenon sopimus astuivat voimaan kalastuskauden alussa toukokuussa. Tämä tarkoitti toisaalla opiskelevalle Aslak Holmbergille sitä, ettei hän enää saa kalastaa perinteisin kalastusmuodoin. Nyt kalastusoikeuden saa, jos asuu seitsemän kuukautta vuodesta paikkakunnalla.

– Onhan se jännää olla rikollinen omassa kodissaan, Holmberg toteaa ja arvelee, että muutokset tulevat vaikuttamaan samassa tilanteessa olevilla kalastuksen loppumiseen.

Veden pinta on tavallista korkeammalla. Saalis jää laihaksi. Veneen moottori käynnistyy, ja mehukattitonkat jäävät merkitsemään pyydysten paikkoja.

Syyttävät sormet viuhuvat

Tenojokilaaksossa lohi on suurin luonnonrikkaus. Kalastuslakia perustellaankin lohen suojelulla.

Lohen hyvinvointi kiinnostaa kaikkia, mutta kalastusrajoituksen kohteet närästävät paikallisia pahasti. Kalastuskauden lyhentäminen ja perinteisten pyyntimenetelmien rajoittaminen ovat jokilaakson asukkaille valtava isku, sillä Tenon lohi vaikuttaa matkailun kautta koko kunnan talouteen.

Aikoinaan Tenojokilaaksossa taloille jyvitettiin lohi ja patopaikat toimeentulon varmistamiseksi. Nyt saamelaisten perinteistä pyyntiä on rajoitettu lähes 80 prosenttia ja matkailupyyntiä 40 prosenttia.

– En ole ikinä nähnyt ihmisiä niin vihaisina täällä. Tässähän viedään ihmisiltä suoraan omaisuutta, Holmberg tuhahtaa.

Syyttäviä sormia osoitellaan puolin ja toisin. Lohikantoja kurittavat niin norjalaiset kala-alukset, muiden kalakantojen kasvu, hylkeenpyyntikielto, matkailu- ja perinnekalastajat, riippuen siitä keneltä kysytään.

Lohikantojen elinvoimaisuutta tulkitaan pääosin saalistilastojen pohjalta. Vuosikymmeniä Tenon lohta ja kalastusta tutkineen tohtori Eero Niemelän mielestä saaliin vähenemiseen vaikuttavia tekijöitä ei oteta huomioon tutkimusmalleissa.

– Monesti selittäjänä pieneen saalismäärään ovat huonot kalastukselliset olosuhteet, esimerkiksi tulva. Myös paikallisten verkko- ja patokalastajien määrä on vähentynyt huomattavasti.

Ministeriössä on jopa esitetty lohikantojen olevan niin huonossa kunnossa, että kalastus tulisi kieltää Tenon vesistöissä kokonaan muutamaksi vuodeksi. Niemelä ihmettelee ministeriötason mustavalkoista asennetta.

– Tenossa on 35 lohikantaa, joista useat voivat hyvin. Esitys on täysin perusteeton ja väärä tulkinta, johon mitkään tutkimustulokset eivät anna perusteita.

Myös Aslak Holmberg kummastelee toimenpiteitä.

– On aika ihme systeemi, että pyyntiä rajoitetaan vedoten lohensuojeluun, mutta samalla tuodaan uusi ryhmä ihmisiä, jotka saavat kalastaa enemmän kuin ennen.

Saamelaiset jäivät ulkopuolelle

Perustuslaki ja kansainväliset sopimukset lupaavat alkuperäiskansoille kuulemisoikeuden heitä koskevassa päätöksenteossa. Suomen valtio on sulkenut osittain silmänsä lakivelvoitteilta, niin myös Tenon sopimuksen valmistelussa.

Tenon sopimuksen neuvotteluissa saamelaiset jätettiin ulkopuolelle jopa niin, että oikeuskansleri huomautti asiasta. Myös perustuslakivaliokunnan mukaan saamelaisten oikeudet olisi pitänyt turvata sopimuksessa paremmin.

Eero Niemelä arvostelee sopimuksen hätäistä tekemistä ja asian monimuotoisuuden sivuuttamista.

– Sopimuksen laatimiseen olisi pitänyt käyttää 4–5 vuotta, niin että oltaisiin tehty kunnolla työtä paikallisten saamelaisten kalastusjärjestöjen ja kalastajien kanssa. Tuntuu siltä, että sopimus on tehty kirjoituspöytätyönä, eikä kaikkia elementtejä ole pohdittu loppuun saakka.

Vastarinta haluaa itsemääräämisoikeuden

Utsjoen kylän kupeessa on saari, jossa tiirat ja lokit pesivät. Čearretsuolun alue eli suomeksi Tiirasaari on lainannut maataan ryhmälle, joka on asuttanut osaa saaresta juhannuksesta lähtien. Ellos Deatnu! (Eläköön Teno!) katsoo uuden Tenon sopimuksen rikkovan saamelaisten oikeuksia ja heikentävän kaikkien paikallisten toimeentulon edellytyksiä.

Saarella on neljä kotaa. Niillas Holmberg kohentaa yhdessä niissä nuotiota ja lisää siihen pari tukevaa halkoa. Hän on saamelaistaiteilija ja muiden kodassa aikaa viettävien ohella yksi aktiivisista Ellos Deatnu! -ryhmän jäsenistä. Nuotion ympärillä istuu myös Suomen saamelaisnuorten puheenjohtaja Petra Laiti sekä Utsjoen kunnanvaltuutettu Anni Ahlakorpi (vas.). He pohtivat saamelaisten oikeuksia ja sitä, miksi suomalaisten on niin vaikea ymmärtää saamelaisia.

– Nykyään puhutaan paljon, miten joesta hyödytään. Mutta me sanomme “Ávkkastallat guollejávrriini” eli meillä hyödytään kalajärven tai -joen kanssa. Siihen liittyy vahvasti ajatus, että pyynti on myös hoitoa, Niillas Holmberg selventää.

– Näen että ihmisoikeudet, lohen oikeudet ja joen oikeudet ovat samaa pakettia. Jos viemme ihmisiltä oikeuden pitää huolta joesta ja lohikannasta, niin samalla viemme lohen oikeuden ekosysteemiin, johon se on sopeutunut tuhansien vuosien aikana, Anni Ahlakorpi jatkaa.

Ellos Deatnun jäsenet ovat olleet saarella juhannuksesta lähtien. Ryhmän keskeisimmät tavoitteet ovat Tenon sopimuksen neuvotteleminen uudelleen ja Tenon kalastuksen paikallishallinto. Yhdessä porukalla on suunniteltu ja toteutettu muun muassa yli 700 henkeä tavoittanut tukikonsertti Utsjoella.

Liike toivoo ja rohkaisee kaikkia paikallisia ihmisiä ottamaan vastuun ja vallan kotiseudustaan.

– Paikallisilla on paljon perinteistä tietoa ja ymmärrystä siitä, miten joen kanssa on viisasta elää kestävästi. Mitä enemmän siihen tulee ulkopuolelta sääntöjä ja rajoituksia, sitä vaikeammaksi se muuttuu, Ahlakorpi lisää.

Saamelaiskulttuuri on sidoksissa maahan

Saamelaisten yhteys luontoon on säilynyt vuosisatojen ajan, huolimatta suomalaistamisen historian ja modernin yhteiskunnan pyrkimyksistä tukahduttaa ainutlaatuinen luontosuhde. Petra Laitin mukaan suomalaisten on hankala käsittää, ettei saamelainen kieli ja kulttuuri kestä maiden menetystä.

– Kulttuurimme on sidoksissa maahan, siinä missä suomalaista kulttuuria voidaan harjoittaa Helsingissä tai Rovaniemellä riippumatta luontoympäristöstä.

Saamelaiset nähdään usein vaatimassa maita itselleen. Länsimainen näkökulma lähteekin usein oikeudesta käyttää tai hyödyntää maata omiin tarpeisiin.

– Kun taas puhutaan alkuperäiskansojen oikeudesta maahan, puhutaan samalla oikeudesta kulttuuriin, kieleen ja hyvinvointiin, Laiti lisää.

Ahlakorven mukaan on yleistä, että Suomessa saamelaiset ajatellaan usein pelkkänä kielivähemmistönä ja rinnastetaan esimerkiksi suomenruotsalaisiin. Kieli ei kuitenkaan ole pelkkä yhdistävä tekijä, vaan se kertoo elämisestä ja ajattelutavasta.

– Saamen kielessä ei esimerkiksi ole sanaa erämaalle tai maisemalle. Se kertoo miten ympäristöä katsotaan tai miten siihen suhtaudutaan, Anni Ahlakorpi kertoo.

– Pekka Sammallahti kuvailee saamelaisten mielenmaisemaa todeten, että maisemaa ei kehuta kauniiksi, koska itsensä kehuminen ei käy laatuun, Niillas Holmberg jatkaa.

Moratorio mitätöi kalastussäännöt

Hiillos hohkaa, ja keskustelu siirtyy takaisin jokeen, jossa lohi on uinut ja narrannut pyytäjiään tuhansia vuosia.

– Suomessa olevista lohijoista enää kolmessa on lohta. Kaikista muista valtio on pitänyt niin hyvää huolta, ettei niissä ole lohikannasta tietoakaan. Ajatus siitä, että Suomi ottaisi vielä suuremman vastuun Tenon lohesta on huolestuttava, Anni Ahlakorpi palaa Tenon sopimukseen.

Ellos Deatnun esimerkki on innoittanut toisenkin moratorion julistamiseen Tenolla, ja lisää on suunnitteilla.

Alueelle asetetut kalastussäännöt mitätöivä moratorio on ollut tarvittava kipinä, joka on saanut ihmiset ymmärtämään sen, että valtion suunnalta ei ole odotettavissa merkittävää parannusta, Ahlakorpi sanoo.