Irlantilaisen tv-filmien kimaran Jack Taylor (2010-2016) nimihenkilö on hyvin stereotyyppinen dekkarihahmo. Se ei ole Iain Glenin esittämänä kovin kummoinen, eikä mitään hohtoa ole tarinassa ja kerronnallisissa ratkaisuissakaan. Kliseitä riittää, mutta ihme kyllä, homman katsoo ihan mielikseen.
Ehkä siksi, että jännärissä on nasevasti tihennetty ”irlantilaisuuden maisema”. Paljolti sen ansiosta juonikuvioon syntyy kohtuullisen hyvä meininki. Se ulottuu jopa nimihenkilön viinan kanssa läträämiseen, johon on saatu jonkinlaista ylösalaisin käännettyä hohtoa. Pubikulttuuri eri sukupolvineen ja elävine musiikkeineen pilkistää juonikuvion käänteissä luontevasti esiin. Sivuosien henkilöissä on särmää, yksi sympaattisimmista on tupakkaa tuprutteleva suorapuheinen katolinen pappi (Paraic Breathnach). Galwayn kaupunkimiljöö elävöittää mukavasti tapahtumien kulkua.
Taylor tempaisee alkuminuuteilla siihen malliin, että edessä on uran vaihto: poliisista tulee yksityisetsivä. Ensimmäisen tehtävän tarjoaa salaperäinen tumma kaunotar (Tara Breathnach), jäljet johtavat neljän nuoren naisen hämäräperäisen kuoleman ympärille. Taylorin vanha kamu on itseriittoinen taiteilija (Ralph Brown), ”mies täynnä yllätyksiä”.
Ken Bruenin romaaneihin pohjautuvat tv-leffat edustavat keskinkertaista kovaksi keitettyä dekkariperinnettä. Film noir -kuvioihin on selvä yhteys, sen hengessä on työstetty pastissi kuin opinnäytteeksi – osataan sitä meilläkin. Ja sopiihan se, kun irkkujen Marlowe kestää mukisematta myös äitimuorin sättimiset.
Jack Taylor: Kerran poliisi…TV1 lauantaisin klo 22.00 alkaen 30.9. Areena 30 päivää.
uutiskirje 
