Syksyllä tuli kuluneeksi 50 vuotta Ernesto Che Guevaran kuolemasta syrjäseudulla kaakkoisessa Boliviassa. Maan armeija oli yhdessä Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun CIA:n kanssa jäljittänyt Guevaran ja ottanut tämän vangiksi. Haavoittunut ja surkeassa kunnossa oleva Che teloitettiin seuraavana päivänä ampumalla. Kuollessaan tämä Kuuban vallankumouksen keskeisiin johtajiin kuulunut argentiinalainen lääkäri oli 39-vuotias.
Guevara de la Sernan sivistyneistökotiin Rosariossa Argentiinassa syntynyt, luonteeltaan boheeminen Ernesto eli lyhyen, mutta monivaiheisen elämän. Jo eläessään Chestä oli tullut yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ajavan vallankumouksellisen malli, ja myytti kasvoi entisestään hänen väkivaltaisen kuolemansa jälkeen.
Kuubalaisen valokuvaajan Alberto Kordan sattumalta nappaama otos Guerrillero Heróico, Sankarillinen sissi, on 1900-luvun kuuluisimpia valokuvia: on mahdotonta edes arvailla sitä määrää t-paitoja, joita juuri tämä kuva Chestä koristaa.
Guevara kirjoitti, että yksilö muuttuu tasa-arvon vallitessa onnelliseksi rattaaksi ”sosialismin” koneistossa.
Che Guevarasta on vuosien mittaan kirjoitettu useita kirjoja. Tuorein niistä on New Yorkissa asuvan kuubalaissyntyisen historioitsijan Samuel Farberin tutkielma Che Guevaran politiikka: Teoriaa ja käytäntöä.
Farber on aikaisemmin kirjoittanut Kuuban vallankumouksesta kolme laajempaa teosta, joista tuorein on esitelty myös näillä palstoilla.
Ministeri ja valtionpankin johtaja
Farber ei kirjoita elämäkertaa, vaan keskittyy tarkastelemaan ja arvioimaan Che Guevaran ajattelua ja toimintaa sekä vallankumouksellisena että Fidel Castron hallituksen jäsenenä. Näissä kahdessa roolissa Guevara ehti toimia yhteensä vain runsaat 12 vuotta.
Latinalaisen Amerikan kiertomatkallaan Meksikoon ajautunut Che liittyi vuonna 1955 Castron johtamaan Heinäkuun 26. päivän liikkeeseen, joka oli asettanut tavoitteekseen Kuuban diktaattorin Fulgencio Batistan kaatamisen vallasta.
Vallankumouksellisten marssittua voittoisina Havannaan uudenvuodenpäivänä 1959 Che Guevaralle annettiin pian merkittäviä tehtäviä muun muassa teollisuusministerinä sekä valtionpankin johtajana. Uuden hallituksen korkeana edustajana hän vieraili ulkomailla solmimassa suhteita erityisesti vastaitsenäistyneisiin kolmannen maailman valtioihin ja neuvostoblokkiin.
Sitten vuonna 1965 Che yllättäen katosi julkisuudesta. Hän oli koonnut pienen sissijoukon, joka yritti tehdä vallankumouksen ensin Kongossa ja sitten Boliviassa.
Molemmat hankkeet kariutuivat lähes alkuunsa: sitä, mikä paikallisista syistä oli onnistunut ja nauttinut laajaa kannatusta Kuubassa, ei voitu toistaa aivan toisenlaisissa oloissa Afrikassa tai Andien rinteillä. Che itsekin ehti myöntää epäonnistumisensa.
Samuel Farber on jakanut uuden kirjansa neljään lukuun.
Ensimmäisessä hän tarkastelee Guevaran nuoruutta siltä osin kuin sillä on kosketuskohtia hänen myöhempiin vaiheisiinsa. Toinen luku on omistettu Chen käsityksille vallankumouksesta, kolmas hänen toiminnalleen vallanpitäjänä Kuubassa ja neljäs kysymykselle, millaiseksi Che ymmärsi sosialistisen talouden. Fidel Castrohan oli julistanut Kuuban vallankumouksen ”sosialistiseksi” huhtikuussa 1961 päivää ennen Yhdysvaltojen tukemaa Castron vastustajien maihinnousuyritystä Sikojenlahdella.
Che Guevaran kommunismi
Matkatessaan vastavalmistuneena lääkärinä Latinalaisessa Amerikassa nuorta Guevaraa oli šokeerannut köyhyys niin monessa mantereen maassa. Tämä kokemus muutti aikaisemmin verraten epäpoliittisen nuoren miehen kommunistiksi.
Toinen Guevaran ajatteluun vaikuttanut asia oli yksittäinen tapahtuma, Jacobo Árbenzin edistyksellisen hallituksen syökseminen vallasta Guatemalassa Yhdysvaltojen tuella vuonna 1954. Suuren pohjoisen naapurin ylivalta Latinalaisessa Amerikassa ja sen pönkittämä yhteiskunnallinen epäoikeudenmukaisuus muovasivat Guevarasta vallankumouksellisen.
Che ei koskaan liittynyt kommunistiseen puolueeseen. Fidel Castron pikkuveljen Raúlin ohella Che kuitenkin kuului niihin Heinäkuun 26. päivän liikkeen johtajiin, jotka vahvimmin ajoivat lähentymistä Kuuban vanhaan kommunistipuolueeseen PSP:hen sen jälkeen, kun puolue oli empimisen jälkeen ryhtynyt tukemaan seikkailijana pitämäänsä Fidel Castroa.
Samuel Farber korostaa sitä, että Che Guevara ei salannut mielipiteitään, joten häneltä myös puuttui poliittisen laskelmoijan taju. Guevaran poistumiseen Kuubasta vuonna 1965 vaikutti myös se, että hän oli katkaissut välinsä itsekkäänä pitämäänsä Neuvostoliittoon, jonka antamasta avusta Kuuba oli tullut riippuvaiseksi Yhdysvaltojen julistettua Kuuban taloussaartoon. Che toimi kuitenkin koko ajan yhteisymmärryksessä Castron ja Kuuban hallituksen kanssa.
Erikoisinta Kuuban vallankumouksessa oli se, että saaresta todella tuli kommunistinen sanan viime vuosisadalla saamassa merkityksessä: kapitalistinen tuotantotapa korvattiin Neuvostoliiton esikuvan mukaisella valtiokollektivismilla. Samuel Farber pitää mahdollisena, että Fidel Castro olisi ehkä ollut valmis johtamaan ei-kommunistista Kuubaa, mutta siinä tapauksessa välit Guevaraan ja pikkuveli Raúliin olisivat katkenneet
Sosialismi ylhäältä
Farberin mielestä Che Guevara oli rehellinen vallankumouksellinen ja internationalisti, jonka lukeneisuus myös oli laajaa ja monipuolista. Demokraatiksi häntä sitä vastoin ei voi kutsua.
Guevaralle oli vierasta ajatus, että sosialistinen tai kommunistinen yhteiskunta Marxin tarkoittamassa mielessä voi syntyä vain järjestäytyneen työväenliikkeen toiminnan tuloksena demokraattisesti alhaalta ylöspäin. Teollisuusministerinä juuri Che johti Kuuban siirtymistä yksityiskapitalismista valtiojohtoiseen kollektivismiin. Kuubalainen kommunismi kopioitiin Neuvostoliitosta ja Itä-Euroopasta.
Farber kirjoittaa, että Che näyttää ainakin implisiittisesti hyväksyneen Marxin ajattelusta poikkeavan käsityksen, jonka mukaan yhteiskunnallinen tasa-arvo ja yksilöllisyys olisivat ristiriidassa keskenään. Guevara kirjoitti, että yksilö muuttuu tasa-arvon vallitessa onnelliseksi rattaaksi ”so-sialismin” koneistossa.
On mielenkiintoista verrata ajatusta George Orwellin havaintoon, jonka hän teki Espanjan sisällissodan aikana vallankumouksellisessa Barcelonassa joulukuussa 1936. Reportaasikirjassaan Katalonia, Katalonia! Orwell kirjoittaa, että ihmiset yrittivät käyttäytyä niin kuin ihmiset eivätkä niin kuin rattaat kapitalismin koneistossa. Guevaran ”sosialismissa” työläinen on koneiston onnellinen osa, ehkä onnellisempi kuin Chaplinin esittämä vaihetyöntekijä elokuvassa Nykyaika, mutta korvattavissa oleva osa yhtä kaikki.
Tämän päivän Kuubassa Ernesto Che Guevara on kunnioitettu suurmies vuosi sitten kuolleen Fidelin ohella. Alberto Kordan ottama valokuva koristaa kolmen peson seteliä, ja kuubalaisten koululaisten tunnuslauseena on yhä Seremos como el Che, ’Meistä tulee sellaisia kuin Che’. Mutta Guevaran ajatuksilla ei enää ole merkitystä maassa, joka iäkkään presidenttinsä Raúl Castron johdolla pyrkii kommunistisen puolueen johtamaan kapitalismiin ilmeisinä esikuvinaan Kiina ja Vietnam, jotka ovat jo ottaneet paikkansa kapitalistisessa maailmanjärjestyksessä. Kuuban erityisongelmana myös tällä tiellä on suuri pohjoinen naapuri.
Samuel Farber: The Politics of Che Guevara. Theory and Practice. Haymarket Books 2016. 162 sivua.
uutiskirje 
