Tällä kertaa syynä on väitetty isku kemiallisilla aseilla lauantaina Douman kaupunkiin Itä-Ghoutan alueella Damaskoksen itäpuolella. Iskusta on syytetty Syyrian hallitusta. Hallitus ja sitä tukeva Venäjä ovat kiistäneet syytöksen.
Vaikka disinformaatio on virrannut valtoimenaan Syyrian kriisissä, on helpompi uskoa kuin olla uskomatta, että isku on todella tapahtunut ja että tekijänä ovat Syyrian hallituksen joukot.
Sariinia ja klooria
Mitä länsimaiden massiivisesta voimankäytöstä seuraisi?
Lähes tasan vuosi sitten, 7.4.2017, Yhdysvallat ampui 59 risteilyohjusta syyrialaiseen lentotukikohtaan. Se oli ”rangaistus” sariinikaasulla tehdystä iskusta Khan Sheikhunissa kolme päivää aikaisemmin.
Todisteiden hankkiminen on erittäin vaikeaa. Viime lokakuussa YK:n tutkimusryhmä päätyi siihen näkemykseen, että Syyrian hallitus oli Khan Sheikhunin iskun takana. Turvallisuussyistä se ei kuitenkaan voinut käydä paikan päällä.
Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin (HRW) mukaan Syyrian hallitus on lokakuun jälkeen käyttänyt viisi kertaa kemiallisia aseita – joita sillä siis ei enää pitäisi edes olla näyttävän hävitysoperaation jälkeen.
Douman lauantain tapahtumista nähdyt kuvat viittaavat siihen, että nyt olisi kyseessä ollut kloori, jota on helpompi saada, koska sillä on myös siviilikäyttöä.
Kaikkiaan Syyriassa on vuonna 2011 alkaneessa sodassa tehty HRW:n mukaan 85 iskua kemiallisilla aseilla, ja niistä valtaosan – mutta ei siis kaikkia – on tehnyt Syyrian hallitus.
Mielenosoituksia ohjuksilla
Varhain aamulla maanantaina ammuttiin ohjuksia syyrialaiselle sotilaslentokentälle lähellä Homsin kaupunkia. Syyrian hallitus ja Venäjä syyttivät aluksi Yhdysvaltoja ja myöhemmin Israelia.
Israel on aiemminkin tehnyt rajoitettuja ilmahyökkäyksiä Syyriaan, ja ne ovat liittyneet etupäässä sen pyrkimyksiin estää hallituksen puolella olevien Iranin ja Hizbollahin asekuljetuksia tai lennokkihyökkäyksiä Israeliin.
Jos Israel teki aamun ohjusiskut, voi Donald Trumpin uhkaama Yhdysvaltain ”vastaus” Douman kaasuiskulle olla vielä tulossa.
Näillä ”rangaistuksilla” ja ”vastauksilla” on vain protestoinnin merkitys. Ei Syyrian sodan kulku mitenkään muuttunut viime vuoden huhtikuun risteilyohjusten jälkeen.
Massiivinen voimankäyttö?
Syyrian sota on yksi tämän vuosisadan hirvittävimmistä sodista. Ei siis ihme, että kerta toisensa jälkeen kysytään, miksi kukaan ei tee mitään. Miksi kansainvälinen yhteisö ei lopeta tappamista?
Mutta vähemmän olen nähnyt neuvoja siitä, mitä sitten pitäisi tehdä.
Kansainvälinen yhteisö on sinänsä epämääräinen käsite. Yleensä sillä näytetään tarkoitettavan lähinnä länsimaita. Täsmennetään kysymys siis muotoon: mitä länsimaiden pitäisi tehdä?
Jos Syyriassa haluttaisiin saada todellinen muutos aikaan, siihen tarvittaisiin massiivista sotilaallista voimankäyttöä. Se puolestaan edellyttäisi kuukausien mittaista logistiikan ja sotilaallisen valmiuden rakentamista, vertailukohtana vaikkapa Yhdysvaltain invaasio Irakiin 2003.
Mitä invaasiosta seuraisi?
Kuvitellaanpa, että länsimaat ryhtyisivät tällaiseen massiiviseen voimankäyttöön – johon ne eivät ole olleet lähellekään valmiita, useastakin syystä.
Ensimmäinen kysymys on, ratkeaisiko Syyrian kriisi sillä ja muuttuisiko maan tilanne parempaan suuntaan. Ei ole mitenkään selvää, että näin kävisi.
Voi olla, että Bashar al-Assad ja hänen hallituksensa saataisiin kaadettua.
Länsimaat ovat viidentoista viime vuoden aikana tehneet kolme suurta invaasiota laajemmin ymmärretyn Lähi- ja Keski-idän alueella. Irakissa kaadettiin Saddam Husseinin diktatuuri, Afganistanissa talebanien valta ja Libyassa Muammar Gaddafin diktatuuri.
Kaikissa näissä vallitsee kuitenkin edelleen sisällissota tai lähellä sitä oleva kaaosmainen, kansanryhmien välisen väkivallan tilanne. Jälkeenpäin on osoittautunut, ettei vallanvaihdon jälkeisiin ongelmiin ollut kunnolla edes yritetty varautua.
Toinen kysymys: seuraisiko länsimaiden laajasta invaasiosta suora yhteenotto Venäjän kanssa? Mitä siitä seuraisi? Vai lähtisikö Venäjä noin vain pois Syyrian näyttämöltä.
Kolmas kysymys: kuka oikeasti haluaisi, että Syyrian kohtalosta päättäisi Donald Trump?
Monta kriisitasoa päällekkäin
Valtiojohtajille on taipumus esittää kansainvälinen politiikka suurena hyvän ja pahan taisteluna. Se voi olla hyvä motivointi- ja propagandaväline, mutta jos he alkavat uskoa siihen itse, voi vääristä premisseistä seurata vääriä johtopäätöksiä.
Syyria jos mikä on malliesimerkki kriisistä, jossa on helppo nähdä syyllisiä, mutta vaikeampi löytää hyviksiä. Mikäli jonkun haluaa mainita, niin ne rohkeat miehet ja naiset, jotka keväällä 2011 ryhtyivät rauhanomaisiin mielenosoituksiin al-Assadin autoritaarista hallintoa vastaan. Sen jälkeen on tapahtunut paljon.
Kuten Ari Kerkkänen mainiossa kirjassaan Syyria synnystä sisällissotaan arvioi, Syyrian kriisissä on useita tasoja päällekkäin.
Ensimmäisenä on aivan paikallinen taso ja kansanryhmien väliset jännitteet siellä.
Toiseksi on Syyrian valtion taso ja sen sisäiset poliittiset, etniset ja uskonnolliset jännitteet.
Kriisi alkoi 2011 näistä kahdesta tasosta sisällissotana. Se on kuitenkin ollut jo pitkään alueellinen sota, johon useat lähialueen maat, erityisesti Saudi-Arabia, Iran, Turkki, Libanonin Hizbollah, Arabiemiraatit, Qatar ja Israel ovat sekaantuneet. Jokaisella on ollut omat intressinsä, ja samalla puolella olleillakin ne ovat voineet olla ristikkäisiä.
Lopulta Syyria on myös laajemmin kansainvälinen kriisi. Venäjä kallisti vaa’an hallituksen puolelle, kun se ryhtyi osallistumaan suoraan sotatoimiin. Yhdysvallat on ollut myös mukana lähes alusta pitäen, ei suoraan, mutta CIA:n kautta kanavoituna ase- ja muuna apuna kapinallisille.
Mitä tämän jälkeen?
Edellä esitetty johtaa neljänteen kysymykseen: kenen hyväksi länsimaat invaasionsa tekisivät?
Syyrian sota on jo johtanut mitä erikoisimpiin liittoutumiin. Yhdysvallat on tukenut kapinallisryhmiä, joilla on yhteys al-Qaidaan, joka sentään oli pääpaholainen ennen Isisiä. Se on myös joutunut napit vastakkain Nato-liittolaisensa Turkin kanssa kurdien takia.
En osaa vastata otsikossa esittämääni kysymykseen. Onneksi minun mielipiteeni ei asiaa ratkaise.
Koska moni muukaan ei osaa vastata, todennäköisesti tilanne jatkuu entisellään. Huonoilla vastauksilla tilanne voi mennä entistä huonommaksi.
Sodassa on meneillään loppuvaihe, mutta paljon tulee vielä viattomia uhreja. Al-Assad on pääsääntöisesti voittanut sodan, mutta koko Syyrian haltuunottoon hänen voimansa eivät riitä.
Syyria nilkuttanee vielä vuosia tosiasiallisesti jakautuneena, ja siellä vallitsee vähintään matala-asteinen konflikti.
uutiskirje 
