Neljä vuotta sitten keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä esitteli ylpeänä prosessikaaviota. Hallitusneuvottelujen tavoitteiden asettamista hallitsivat insinöörien ja yritysjohtajien maailmankuvat
Hallituksenmuodostajan, SDP:n Antti Rinteen johdolla neuvotellaan ilmiöpohjaisesti. Asioita ei voi monimutkaistuvassa maailmassa sälyttää yhdelle ministeriölle. Näin ajatellaan.
Uutta Sipilän hallitukseen verrattuna on parlamentaarisen valmistelun korostaminen isojen asioiden valmistelussa. Rinne lupasi parlamentaarista valmistelua sosiaali- ja terveyspalvelujen (sote) ja sosiaaliturvan (sotu) uudistukseen.
Perinteiset määritelmät puoluekentästä pistetään uuteen kuosiin neljän vuoden kuluessa.
Edellisen hallituksen pääministeri Sipilä suhtautui nihkeästi parlamentaariseen yhteistyöhön. Sipilää edeltävän hallituksen yhteistyössä valmisteltu ja keskeneräiseksi jäänyt sote-uudistus haudattiin neljä vuotta sitten vähin äänin.
Rinne tarjosi jo yhteistyön kättä oppositiolle
Yhteistyötä yli opposition ja hallituksen rajan Rinne petasi kiittelemällä hallituksesta rannalle jäävän kokoomuksen puheenjohtajaa Petteri Orpoa hyvästä tunnusteluhengestä.
Paikalle oli kutsuttu keskiviikkona myös muiden oppositioon jäävien puolueiden puheenjohtajat, perussuomalaisten Jussi Halla-aho ja kristillisten Sari Essayah. Heitä ei näkynyt.
Halla-aho on tehnyt selväksi, että perussuomalaisille kelpaa kaikki tai ei mitään. Aivan kuten taistolaiset aikoinaan halla-aholaiset ovat oikeammassa kuin kaikki muut yhteensä. Essayah peesaili perussuomalaisten kantoja jo vaalikeskusteluissa.
Onnistuakseen Rinteen hallituksen haettava uutta toimintakulttuuria
Nyt ei riitä, että suunniteltaisiin avokonttoreita, kuten Sipilän hallitus esitti ensiriehaannuksessaan neljä vuotta sitten. Jokainen hallituspuolue joutuu pakon edessä joustamaan omista tavoitteistaan.
Viidellä puolueella on enemmän yhteen sovitettavaa hallitusohjelmassa kuin kahdella suurella ja apupuolueella. Maassa ei ole enää kolmea suurta puoluetta, joista kaksi jakaa vallan yhden jäädessä oppositioon.
Tämä tuntuu olevan vaikea ymmärtää. Politiikkaa analysoidaan ja kommentoidaan ikään kuin maailma ei olisi tässä asiassa muuttunut. Perussuomalaiset ei ole yksin tehnyt tätä muutosta.
Kaikkien puolueiden kannattajakunta on uusiutunut. Ydinjoukon, ikiuskollisten äänestäjien, määrä kutistuu. Uusi, vihertävä punamulta saa vastaansa kaksi tasavahvaa oppositiopuoluetta.
Irtiotto edellisestä hallituksesta monella rintamalla
Kokoomus ja perussuomalaiset löytänevät etenkin talouspolitiikassa toisensa. Kokoomuksen talouspolitiikka lienee paikoitellen vähintään yhtä kovaa kuin kansanedustaja Elina Lepomäellä (kok.), jonka osakkeet nousivat vaaleissa.
Vaalien jälkeen kokoomuksen arvioitiin olevan hallituksessa. Kokoomuksen tiukka, vahvistuneen oikeistosiiven ajama talouspolitiikka ajoi puolueen hallitustunnusteluissa nurkkaan.
Puolueen oikeistosiiven jyllääminen näkyy myös avoimena vasemmistoliiton hyljeksimisenä. Vastentahtoisuus yhteistyöhön on molemminpuolista, mikä heijastelee keskusteluilmapiirin piirujen verran vasemmistolaistunutta henkeä.
Talouspoliittisten näkemysten muutos on vastaisku edellisen hallituksen politiikalle.
Blokkipolitiikka on vielä kaukana
Äkkiseltään näyttää, että puolueet jakautuisivat blokkeihin. Näinhän ei ole. Eduskunnassa on selkeästi oikeistolainen perussuomalaisten, kokoomuksen ja kristillisten oppositio.
Hallituksessa oikeistoa edustavat selkeästi RKP ja keskusta. Puhe siitä, että eduskunnassa oleva oikeisto olisi syrjäytetty kokonaan hallituksesta, ei pidä paikkaansa.
RKP kääntää hallitusyhteistyössä liberaalin puolensa ja keskusta Sipilän hallitusta sosiaalisemman kylkensä. Hallitus ei tee näistä puolueista vasemmistolaisia tai vihreitä, ei vaikka sitä johtaa sosiaalidemokraattien Rinne.
Ylen Ykkösaamussa taannoin vieraillut Ruotsin pääministeri Stefan Löfven totesi viisaasti demarien tekevän Ruotsissa niin sosiaalidemokraattista politiikkaa kuin niissä oloissa on mahdollista.
Vastaavaan ajatteluun on syytä tottua Suomessakin. Löfvenin mukaan Ruotsissa ei ole paluuta blokkipolitiikkaan.
Liberaalit vastaan konservatiivit
Puolueita on punnittu perinteisesti vasemmisto–oikeisto -akselilla, mutta pirstaloituneella puoluekentällä tätä tärkeämmäksi nousee jako liberaaleihin ja konservatiiveihin.
Jako kulkee myös joidenkin puolueiden sisällä, kuten kokoomuksessa. Myös demareista löytyy sekä liberaaleja että arvokonservatiiveja.
Perussuomalaiset ja kristilliset ovat pesunkestäviä arvokonservatiiveja. Kristillisten Essayah ymmärtää jopa äärioikeistolaista nationalistista La Legan johtajaa, Italian sisäministeriä Matteo Salvinia, demokratian nimissä.
Puheenjohtaja Pekka Haaviston johtama vihreät ja Li Anderssonin vasemmistoliitto on hallituksen arvoiltaan liberaaleimmat puolueet.
uutiskirje 
