”Haluaisin asua täällä loppuun asti” – Koronakriisi nosti perusarvot etusijalle ikäihmisten palvelutalossa

Kansan Uutiset vieraili maaliskuun alkupuolella – ennen koronakriisiä – Oulun Palvelusäätiön keskustan palvelutalossa kysymässä, millaisia palveluita ikäihmiset itse haluavat ja tarvitsevat sitten, kun omassa kodissa ei arki enää onnistu.

93-vuotias Sylvi Mahlakaarto muutti palvelutaloon kaksi vuotta sitten omakotitalosta, jossa hän ehti asua yli 60 vuotta.

– Kyllähän muutto tänne oli aluksi outoa. Olisin muuten jaksanut asua kotonakin, mutta kaikki lumityöt, saunan lämmitykset ja nurmikon leikkuut alkoivat käydä hankaliksi.

Kodin tunnetta palvelutalon asuntoon toivat vanhasta kodista tuodut tavarat, valokuvat, taulut ja huonekalut. Kodinomaisuus oli tärkeä tekijä myös palvelupaikkaa valitessa. Erillistä sänkykamaria hän alkuun toivoi, mutta vuokra olisi käynyt hänelle liian kalliiksi. Asunnon oma sauna tuo kuitenkin arjen luksusta.

– Vielä kun olen vapaasti saanut käydä saunassa, niin nautin.

Mahlakaarto on yhä omatoiminen, mutta kokee jo tärkeäksi saada ympärilleen palvelutalon turvaa. Turvallisuuden tunnetta luo muun muassa turvahälytin, jolla hän saa tarvittaessa yhteyden hoitajiin.

Virikeohjelman leikkaukset harmittavat

Palvelutalon asukkaiden keskuudessa on herättänyt huolta Oulun kaupungin kesäkuussa 2019 tehty päätös lopettaa vanhustyön avopalvelujen osto Oulun Palvelusäätiöltä. Sopimuksen siirtymäaika jatkuu vuoden 2020 loppuun asti. Ikääntyville kaupunkilaisille tarkoitettuja avopalveluita ovat olleet muun muassa ohjatut liikunta-, muisti-, taide- ja kieliryhmät.

Vuositasolla ryhmien on arvioitu tavoittaneen noin 55 000 asiakaskäyntiä. Tulevaisuudessa palveluja joudutaan tuottamaan eri tavoin, todennäköisesti myös vapaaehtoisten yhdistysten rooli korostuu viriketoiminnan takaamisessa.

Vähentynyttä virikeohjelmaa Mahlakaarto hieman harmittelee. Hän pitää tärkeänä, että ohjelmaa on myös iltaisin. Oulun Eläkkeensaajat ry pitävätkin palvelukodilla ohjelmaa myös viikonloppuisin ja arkipyhinä. Erityisesti musiikki on Mahlakaarrolle tärkeää.

– Ei täällä mitään moittimista ole. Täällä on hyvä henkilökunta, jotka auttavat sitten kun tarvitsee.

Huolta pitävät myös lapset, lapsenlapset ja lapsenlapsenlapset.

– En ole yksinäinen.

Mahlakaarto toivoo voivansa viettää viimeiset vuotensa palvelutalossa.

– Minulla on kaikki, mitä minä tartten.

Kallis kauppa-apu

Tuulikki Pelkonen viettää iltapäivää palvelutalon kirjastossa sanomalehden äärellä. Hän muutti taloon viime joulukuussa, 93-vuotiaana, mitä ennen asui aikanaan miehensä rakentamassa rintamamiestalossa.

Kolmen oman lapsen hoitamisen jälkeen Pelkonen huolehti kymmenen vuoden ajan myös omasta äidistään. Tätä kautta hän on ehtinyt huomata muutoksen ikäihmisten palvelujen saatavuudessa.

– Aikaisemmin sai vanhemmille ihmisille kotiapua paljon enemmän, kävivät kaupassakin. Täälläkin saa kerran viikossa kauppa-apua, mutta minusta se on aika paljon, kun 20-30 euron ostoksista peritään kertamaksua viisi euroa. Pienillä eläkkeillä täällä kuitenkin ollaan ja kaikki palvelutkin maksavat muutenkin.

Potilasta kuunneltava

Hoidossa Pelkonen kertoo olevansa varsin vähään tyytyväinen. Tärkeimpinä hoitajien ominaisuuksina hän pitää empaattisuutta ja kykyä vanhan ihmisen kohtaamiseen.

– Vakituiset hoitajat ovat jo tottuneet meihin vanhoihin, harjoittelijoilla on vielä opettelemista, ja se täytyy ymmärtää. Minulla on vielä muisti pelannut, mutta varsinkin muistisairaan kohdalla kysytään jo luonnetta.

Ihmisten seura, lähellä olevat harrastusmahdollisuudet ja hyvä perusarki tärkeitä ikäihmisille.

Palvelutalon henkilökuntaan Pelkonen kertoo olevansa tyytyväinen, mutta sairaaloista on huonojakin kokemuksia. Ylenkatsovat ja potilaan kokemuksen sivuuttavat kohtaamiset ovat jääneet harmittamaan.

– Sairaaloissa saa aina tapella, jos tarvitsee vaikka unilääkettä. Minulta vaihdettiin myös yht’äkkiä lääke, jota olin käyttänyt monta kymmentä vuotta. Muutoksen seurauksena aloin kaatuilemaan.

Kaatumisten myötä erityisesti ulkona liikkumiseen jäi arkuutta. Pelkonen toivoisikin, että hoidossa kuunnellaan potilasta.

– Joskus tuntuu, että nuoret lääkärit vain naputtelevat tietokonetta ja hakevat vain sieltä sitä tietoa. Ei kuunnella potilaan kokemusta, sitä mikä tälle olisi hyvä.

Istumapaikkoja kadunvarsille

Palvelutalon johtaja Pirihanni Valkiala-Koskikangas toivoo, että kaupunkisuunnittelussa otettaisiin ikäihmiset huomioon.

– Alueita pitäisi pyrkiä kehittämään niin, että ikäihmiset voisivat jäädä asuinsijoilleen.

– Eräs asukas on toivonut myös, että nyt kun Oulussa on vaaleanpunaisia kaupunkipyöriä, saataisiin tänne myös vaaleanpunaisia kaupunkirollaattoreita.

Äskettäin palvelutaloon asumaan muuttanut 76-vuotias Irmeli Mäntyniemi toivoo hoitajilta inhimillisyyttä ja asukkaiden huomioon ottamista. Kipuja voi olla, vaikkei niitä heti päälle päin huomaisikaan.

– Täällä tullaan kysymään, vaikkei pyydetäkään. Vähän pidetään silmällä.

Mäntyniemi arvostaa palvelutalon turvaa ja pitää tärkeänä toisten asukkaiden seuraa ja heidän kanssaan jaettua huumoria.

– Tämä on minulle paras paikka, en haluaisi asua jossain yksiössä tai kaksiossa. Ihmiset täällä ovat tärkeitä, että heille voi jutella. Tämä on koti.

Päättäjien pitäisi kuunnella ikäihmisiä

Elsa Heilala esittelee monivuotista, moneen suuntaan rönsyävää pelargoniaa palvelutalon talvipuutarhassa. 87-vuotias Heilala muutti Nummikadulle nelisen vuotta sitten, ja liittyi pian muutettuaan palvelutalon luontoavusteiseen ryhmään. Kahden viikon välein muisti- ja kuntoutusohjaajien kera kokoontuva ryhmä huolehtii tällä hetkellä talvipuutarhasta, keväällä on tarkoitus istuttaa kukkia ulos.

Lisäksi Heilala käy kortinpeluussa ja yhteislaulussa. Tärkeää hänelle on mielekäs ja monipuolinen tekeminen lähellä.

– Sehän se on isoin asia, ettei tarvitse lähteä mihinkään kauemmas.

Elsa Heilala, 87, on mukana palvelutalon luontoavusteisessa ryhmässä, joka tällä hetkellä huolehtii talon talvipuutarhasta. Oman käden jäljen pääsee näkemään konkreettisesti, työn sadosta pääsevät nauttimaan muutkin talon asukkaat. - Tärkeää on, että tekemistä on monipuolisesti ja lähellä. Kuva: Kerttu Juutilainen

Heilala harmittelee ikäihmisten rajattuja mahdollisuudet vaikuttaa päätöksentekoon.

– Eihän ne päättäjät taida juuri meitä kuunnella, itse päättävät, ja me saadaan tyytyä.

Kaupungin päättäjille hän lähettää toivomuksen, että Oulun alueella kulkeva ikäihmisille tarkoitettu tilausauto Onni kulkisi tarvittaessa myös ilta-aikoina.

– Että vanhemmatkin ihmiset voisivat halutessaan käydä vaikka elokuvissa iltaisin.

Heilala toivoo myös, ettei hänen enää tarvitsisi vaihtaa asuinpaikkaa.

– Haluaisin asua täällä loppuun asti. Mieluiten omaan sänkyyn nukahtaa ne viimeiset unet.