Korona ja sen aiheuttamat suojelutoimet ovat kuluvan vuoden aikana saaneet aikaan kulutuskysynnän hiipumista niin koti- kuin vientimarkkinoilla. Tämä on poikinut lomautuksia, irtisanomisia ja jopa konkursseja. Nämä ovat tietenkin erittäin vakavasti otettavia asioita ja aiheuttavat aina jonkinasteisen inhimillisen tragedian kohdalle osuessaan.
Mutta tämäkin kriisi menee ohi, ja elämä palautuu aikanaan normaaleihin uomiinsa. Kysyntä tulee hyvinkin nopealla aikavälillä jälleen lisääntymään entisiin mittoihinsa. Joten tämä lienee ainakin työllisyyden kannalta niitä pienimpiä murheita.
Tuottavuudelle on varmasti monia eri määritelmiä ja laskutapoja, koska ”asiantuntijatkin” ovat välillä erimielisiä siitä, miten tuottavuutta mitataan. Omassa pienessä mielessäni pyörii sellainen määritelmä, että mitä pienemmillä kustannuksilla jokin tuote tai palvelu tuotetaan, sitä tuottavampaa tämä työ on. Koska työvoimakustannukset ovat (ainakin työnantajien mielestä) yksi suurimmista työn tuottavuuskehityksen esteistä, on aikojen saatossa kehitelty monia eri keinoja tämän kustannuserän pienentämiseksi.
Koneet ovat vähentäneet useimmilla aloilla ruumiillisen työn tarvetta. Työtä on viety sinne, missä työvoimakustannukset ovat huomattavasti pienempiä kuin meillä. Työmenetelmiä on kehitetty muun muassa automatisaation ja digitalisaation myötä. Eikä orjatyökään ole vielä maailmasta loppunut.
Se on tietyiltä osin hyvä, että koneellistaminen sekä automaatio helpottavat ja keventävät työn tekemistä ja antavat mahdollisuuden lisääntyneeseen vapaa-aikaan. Mutta tässä automatisaatiohuumassa on mielestäni ”unohdettu” se tosiasia, että tulevaisuudessa tämä yhä kiihtyvä kehitys poistaa enemmän työpaikkoja kuin luo niitä.
Lähimpien vuosikymmenten aikana automatisaatio ja digitalisaatio tulevat mullistamaan työelämää voimakkaasti. Mistä toimeentulo ”ylijäämätyöläisille”? Aika harva meistä tekee työtä työn ilosta ja ajankuluksi, vaan useimmat meistä tekevät työtä kohtuullisen toimeentulon vuoksi.
Nykyisen niin sanotun markkinatalousajattelun mukaan hyödyt, jotka tästä kehityksestä seuraavat, valuvat pääosin yritysten omistajien taskuihin.
Pääministeri Sanna Marin esitti taannoin mielestäni erittäin hyvän ja rakentavan ajatuksen työajan lyhentämisestä tulevaisuudessa. Siten tuottavuuden paranemisesta saadut hedelmät jaettaisiin tasaisemmin yhteiskunnassa. Ei ollut yllätys, että työnantajia edustavissa järjestöissä sekä eduskunnan porvarisiivessä tällainen ajatus otettiin tyrmistyneinä vastaan.
En pyri tällä kirjoituksellani millään lailla vastustamaan tätä teknistä kehitystä, joka on ihmiskunnan ja ympäristön kestävyyden kannalta elintärkeää, vaan haluan nimenomaan kiinnittää lukijan huomiota niihin ongelmiin, joita kehitys aina väistämättä tuo tullessaan, jos ei kyetä tai haluta ajatella asioita laajemmalla perspektiivillä.
Juha Honkakoski
Kokkola
uutiskirje 
